Matkakertomuksia ja ajankohtaisia kuvauksia linturetkiltä.

Arkisto: Maaliskuu 2006

Lintukuvauksen uusi tuleminen - digi mullistaa!

Sunnuntaina 26. maaliskuuta 2006

Suomessa on jo vuosikymmeniä ollut loistavia luonto- ja lintukuvaajia. Turussakin vaikutti sotien jälkeen aivan erinomainen lintukuvaaja Nils Söderman, joka asui Annankadulla ja siitä hänellä oli lyhyt matka baskeri päässä polkupyörällä piipahtaa Ruissaloon. Suurin osa hänen kuvistaan onkin otettu Ruissalossa ja siksi oli luontevaa, että juuri ”Södra-Nisse” kuvitti aikanaan ’Ruissalon Linnut’- kirjan (jonka isäni kirjoitti). Työssä […]

Kuusamoon, Kuusamoon… nyt tallentui maakotkakin!

Maanantaina 20. maaliskuuta 2006

Onnistuneen helmikuisen Oulun kuvauskeikan jälkeen päätin käväistä myös Kuusamossa ennen kevääntuloa ja ajankohta löytyi pidennetystä viikonlopusta 16-19.3.2006. Lähtökohdat olivat vähän huonohkot sillä monta viikkoa kestäneen kauniin ja aurinkoisen sääjakson ennustettiin juuri nyt päättyvän ja viikonlopun olevan pilvinen, sateinen ja tuulinen. No, matkaan vaan tuli taivaalta mitä on tullakseen – ehkä joku kuva kuitenkin muistikortille silti […]

Keväistä muttei kevättä

Sunnuntaina 12. maaliskuuta 2006

Kauniin aurinkoinen viikonloppu vierähti taas pääosin Halikon Angelniemen maisemissa - ensimmäisiä muuttolintuja edelleen odotellen. Yöt olivat kylmiä, ainakin -17 astetta, mutta päivällä auringonporotus hehkutti jo lähelle nollaa. Perjantai-iltapäivällä vietin pari tuntia ensin Turun Katariinanlaaksossa puukiipijöitä kuvaten ja ilta Angelniemellä meni Euroviisukarsintoja katsoen.

Lauantaina oli vuorossa kauniissa talvisäässä ‘kotiseutukierros’. Ensin Kemiön Strömmaan, sieltä Perniöön, Kiskon asemalle […]

Talvi puristaa edelleen

Sunnuntaina 5. maaliskuuta 2006

Viikonloppu 4-5.3.2006 kului vaihteeksi Turussa ja lähiympäristössä kevyesti ulkoillen. Talven ote on edelleen tiukka, koko viikonlopun pilvistä ja heikkoja lumikuuroja, pakkasta 4-7 astetta eikä tuulahdustakaan keväästä. Lauantaina 4.3. kävin Liedon Nautelankoskella vain todetakseni paikan harvinaisen jäiseksi - muutamassa pikku sulakohdassa ei koskikaraa nyt näkynyt. Niinpä siirryin Naantaliin, Ukko-Pekan sillan sulalle, jossa sentään oli yli […]


Visitors

online 5
today 218
total 123388