Matkakertomuksia ja ajankohtaisia kuvauksia linturetkiltä.

Arkisto: Lokakuu 2008

Prot rynnivät!

Keskiviikkona 29. lokakuuta 2008

Tänään, 29.10.2008, soittelin Kuusiston Kimmolle illalla Utöseen ja kuulin että saaresta oli tänään löytynyt 2 hippiäisuunilintua, toinen itäniityn reunalta ja toinen saunalahden kaislikosta. Helstola oli nähnyt myös mustaleppälinnun - syksyn vasta ensimmäisen Utössä. Merisirrejä oli Utössä tänään paikallisena yhteensä 16 kahdessa parvessa. Hippiäisuunilintuja on kovin liikkeellä sillä veljeni Olli plus “kerttuli-Lampinen” sekä Alhon Pekka ja […]

Viirukerttulin jälkimainingeissa Utössä

Sunnuntaina 26. lokakuuta 2008

Perjantaina 24.10.2008 lähdin jälleen Utöseen - viikonlopuksi luvattiin kovia tuulia, sadetta ja myrskyäkin. Matkalla Nauvoon tuli viesti, että viirukerttuli oli löytynyt uudelleen, nyt oman pihamme reunalta. Illansuussa lintu näyttäytyi hyvin pikaisesti kaupan lähellä jo hämärissä. Saaressa jo olevien lähes 30 lintuharrastajan/bongarin ohella nyt m/s Eivorilla tuli n. 10 lisää – mm. Nummelinit, Ohtosen Mika, Jouhki, […]

Nyt Utössä Suomenpinna - viirukerttuli!

Torstaina 23. lokakuuta 2008

Tänään iltapäivällä jysähti Utöstä tietoon Markus Lampisen itärannalta löytämä Dendroica-laji, joka Tarsigerissa jo olevien kuvienkin perusteella on 1kv viirukerttuli! Kolmas Utössä kautta aikain havaittu Suomenpinna - aiemmat ovat silkkihaikara ja samettipääkerttu. Kuvassa Utön tämänpäiväinen viirukerttuli löytäjän Markus Lampisen kuvaamana.

Onnittelut (!!) löytäjälle ja muille saaressa olijoille - itsekin suuntaan sinne taas huomenna viikonlopuksi. Hiukanhan tuo Sendari […]

IVP Utössä!

Keskiviikkona 22. lokakuuta 2008

Tänään, 22.10.2008, tuli Utöstä tieto, että Öhmanin Ossi, Lampisen Markus ja Laitisen Leena olivat havainneet klo 11 maissa lännestä saapuneen vaalean pienen kahlaajan, joka oli tippunut uimaan luotsiaseman edustalle ja osoittautunut talvipukuiseksi isovesipääskyksi! IVP oli noussut pian uudelleen lentoon, laskeutunut samantien uimaan toistamiseen ja hetken päästä jatkanut matkaa kovatuuliseen aallokkoon häviten lähimpien luotojen taakse. Hieno […]

Ino, timaleita ym - Utön viikonloppu!

Sunnuntaina 19. lokakuuta 2008

Perjantaina 17.10.2008 pääsin taas työpäivän jälkeen suuntaamaan kohti Utötä. Puolipilvistä, jokunen sadekuuro, tuuli luoteessa. Outi ei ollut nyt mukana matkassa. Pysähdyin Paraisten Lenholmissa mutta se ei nyt tarjonnut 2 pikkukäpylintua kummempaa. Nauvon kirkolla kauppa- ja kahvireissut ja matkalla Pärnäisiin pörräsi tien varrella ilta-auringossa 4 hiirihaukan parvi. Muutaman kuvankin kaukaa napsautin. Pärnäisten rannassa näkyi 3 merikotkaa […]

Pro päätti hienon lomaviikon

Sunnuntaina 12. lokakuuta 2008

Perjantai 10.10.2008 oli toistaiseksi viikon hiljaisin lintupäivä. Tuuli oli kääntynyt luoteeseen (8 m/s) ja taivas oli selkeä, illalla lännestä pilvistyvää. Staijausta ja kiertelyä, toki kuvaamistakin. Merellä nähtiin 9 kuikkaa ja 43 Gaviaa, ei muuta mainittavaa. Petolintuja edustivat 4 merikotkaa, 4 sinisuohaukkaa (joista 1k), 20 varpushaukkaa, kanahaukka ja 2 hiirihaukkaa. Teeriä tänään 1 naaras. Kahlaajista […]

Mainio lintusyksy jatkuu Utössä

Torstaina 9. lokakuuta 2008

Keskiviikko 8.10.2008 oli jälleen hieno syyspäivä – aurinkoa, tyventä koko aamupäivä (myöhemmin n. 4 m/s SW) ja lämmintä. Ahkeraa staijausta ja komppausta. Merellä nähtiin mm. 2 kaakkuria, 19 kuikkaa ja 56 Gavia sp:tä, lisäksi 5 harmaahaikaraa, harmaasorsa, pikkulokki ja n. 2100 haahkaa. Petolintuja muutti 5 merikotkaa, 6 sinisuohaukkaa (1k5n-puk), 27 varpushaukkaa, tuulihaukka ja ampuhaukka. Teeriä […]

Lokakuun pikkurareja Utössä

Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008

Maanantai 6.10.2008 oli yöllisen myrskyn jälkeen edelleen kovatuulinen, n. 12 m/s länsilounaasta. Taivas selkeni jo aamulla. Yöllä saareen saapuivat Juha Laaksonen ja Matti Rekilä perheineen ja lauantaina myös Oskari Härmä oli ilmestynyt saareen. Tänään staijattiin luotsiasemalla likimain koko valoisa aika, myös jonkun verran komppausta ja kuvausta. Muutontarkkailu palkittiin ilmeisesti TLY:n alueen kovimmalla Gaviamuutolla – tänään […]

Syyslomaa Utössä

Sunnuntaina 5. lokakuuta 2008

Perjantaina 3.10.2008 alkoi kauan odotettu ”syyslomani” eli mihinkäs muualle kuin – Utöseen! Saaresta kantautuikin taas hurjia tietoja: kuluneella viikolla olivat porukat (Tarmo Nurmi, Kimmo Kuusisto, Petri Saarinen, Jukka Vilen, Marjatta Suominen, Liisa Kilpeläinen, Olli Sassi, Mika Virtanen, Luokkamäet jne) havainneet mm. taigauunilinnun, isokirvisen, pohjantikan, pari muuttohaukkaa, pensassirkkalinnun, kirjosiipikäpylintuja, pyrstötiaisen, tänään peräti 21 närheä ja huippuna […]


Visitors

online 3
today 223
total 123393