Matkakertomuksia ja ajankohtaisia kuvauksia linturetkiltä.

Arkisto: Kesäkuu 2009

Turistina Itä-Suomessa ja kotiin Turkuun

Tiistaina 30. kesäkuuta 2009

Sunnuntai 28.6.2009 oli jälleen matkapäivä mutta tähän päivään rytmitimme mukavasti erilaista ohjelmaa. Aluksi matkasimme Taivalkoskella sijaitsevalle rotkojärvelle, Julma-Ölkkyyn, johon tutustuimme puolen tunnin venekyydillä. Hieno paikka jossa erämaan meininkiä!

Jatkoimme seuraavaksi Hossan luonnonpuistoon, jossa kuitenkin tutustuimme lähinnä vain luontokeskukseen kunnes jatkoimme 6-tietä alas Suomussalmelle ihastelemaan Reijo Kelan mykistävää tilataideteosta ”Hiljainen kansa”. Lähes tuhat ihmishahmoa olkitukkineen pellolla […]

Viileästä Norjasta helteiseen Suomeen

Lauantaina 27. kesäkuuta 2009

Torstai 25.6.2009 oli jälleen hieno loma- ja kuvauspäivä! Lähdimme aamulla kohti Varanginvuonon perukkaa kauniissa ja tyvenessä pilvipoutasäässä, ajoimme Skiippagurraan ja sieltä Tenojokivartta kohti nimikkovuonoamme eli Tenovuonoa. Matkalla saimme sadetta mutta Tenovuonolla ripottelu loppui ja aurinkokin välillä pilkisteli. Ilma oli lämmennyt 14 asteeseen. Retken toinen tunturihaukka lennähti lyhyesti vuonon alkupään tunnetuilla rustikallioilla mutta katosi pian jyrkänteiden […]

Varangin rikasta lintumaailmaa

Keskiviikkona 24. kesäkuuta 2009

Sunnuntaina 21.6.2009 heräiltiin rauhallisesti Kaamasen tuvalla ja aamiaispöydän vieressä ruokinnalla ”odotti” heti komea koiras-taviokuurna. Matkaa jatkettiin kohti pohjoista, seuraava pysähdys tehtiin Utsjoen Mantojärvellä, jossa tutustuttiin vanhoihin kirkkotupiin ja nautittiin kahvit ja vohvelit. Jatkettiin Tenojoen vartta Nuorgamiin ja rajan yli Varangerbotniin, jossa tankattiin auto. Dieseliä oli toistaiseksi kulunut 755 kilometrin matkalla 35 litraa, ei paha!
Sää oli […]

Tuokioita Lapista - matkalla Varangille

Sunnuntaina 21. kesäkuuta 2009

Torstai-illalla 18.6.2009 pakkasimme Outin kanssa tavarat autoon ja lähdimme kohti Lappia ja Norjaa – kesälomareissu edessä. Turhaa (? kirjorastas edelleen Kalajoella…) ajoa välttääksemme olimme aikoja sitten varanneet paikat Rovaniemen yöjunaan itsellemme ja myös autolle. Turusta lähdettiin klo 21.05 kolistelemaan kohti pohjoista muiden juhannusvieraiden joukossa.
Perjantaina 19.6.2009, Juhannusaattona, saavuttiin Rovaniemelle klo 10.40, aikataulun mukaan, ja ajettiin auto […]

Viitasirkkeliä kuvaamassa

Keskiviikkona 17. kesäkuuta 2009

Tiistai-iltana 16.6.2009 lähdin klo 18.30 maissa Jukka J Nurmen kanssa kameroita ulkoiluttamaan Rauman eteläpuolella, Unajassa, olevalle viitasirkkalintupaikalle. Nyt paikalla raksutti 2 viitasirkkalintua ja 2 luhtakerttusta, lisäksi merikotka lensi yli ja kuovit huusivat. Kärsivällisesti kytättiin josko “viitasirkkelit” näkyisivät pitkien linssiemme edessä jo hiipuvassa iltavalossa (pilvinen ilta). Pari-kolme kertaa sirkkelit olivat jotenkin kuvattavissa, Jukka puolestaan napsi kuvia […]

Hieno kuvausreissu Kuusamoon!

Torstaina 11. kesäkuuta 2009

Sunnuntai-illalla 7.6.2009 nousin Turusta Rovaniemelle lähtevään yöjunaan, tosin suuntana Oulu ja sieltä edelleen Kuusamoon. Ilta oli komean aurinkoinen, vähän viileä, mutta kesän vihreys vilisti ikkunoiden ohi kauniina ennen nukahtamista. Matkan tarkoitus on puhtaasti kuvaaminen ja matkaseurana Oulusta alkaen on Jari ’Peltsi’ Peltomäki, vanha tuttu.
Maanantaiaamuna 8.6.2009 juna saapui Ouluun tunnin myöhässä, vasta klo 08.25, yöllisen tulipalon […]

Pieni pyörähdys Mynämäelle

Lauantaina 6. kesäkuuta 2009

Lauantaina 6.6.2009 vietin kevyen retkipäivän lähtemällä vasta puoli kymmenen maissa käymään Mynämäellä, Mietoistenlahden hienoissa maisemissa. Mietoisten kirkolla ollut kattohaikara oli piipparin mukaan noussut lentoon ja kadonnut mutta ei hätää. Saaren kartanon tienhaarassa lauleli koleassa (9 astetta!) ja pilvisessä “kesäsäässä” innokaasti viitakerttunen, tämä Turun seudulla harvalukuinen laulutaituri. Dumari oli jostain syystä mieltynyt laulamaan pensaikkojen välissä kulkevalla […]

Isokihua bongaamassa

Tiistaina 2. kesäkuuta 2009

Tiistaina 2.6.2009 lähdin työkaverini Varrelan Juhan kanssa iltapäivällä katsastamaan Salon Mathildedahlissa jo kolmatta päivää oleskelevan isokihun, olisihan laji molemmille elis. Ja sieltä se heti löytyi salmen keskeltä kellumasta n. kilsan päästä. Isokihu lenteli muutaman kerran ja laskeutui aina samoille paikoille. Sattumalta rantaan tupsahti Matti Mäkilä, m/v Ellin kippari, joka ystävällisesti tarjosi meille paikalla olleille viidelle […]


Visitors

online 1
today 163
total 123938