Korkeapaineen lintumaailmaa Utössä

Perjantaina 23.5.2008 jatkui itäinen ilmavirtaus, nyt yli 10 m/s voimalla, taivas oli pilvetön ja viileä mutta auringossa toki lämmin. Aamumuutto oli taas suhteellisen vaisua ja siksi porukka hävisi pyyparven lailla saareen loppupäiväksi. Toki merelläkin jotain liikkui ja – etenkin Helstolan Hessun ansiosta – vihkoon kirjautui mm. seuraavia muuttolukemia: kaakkuri 2, kuikka 96, Gavia 77, sepelhanhi 315 (5 parvea) + 1 kiertelevä, kurki 10, ruokki 25, pikkulokki 15 ja merikihu 2 muuttavaa.

pisi

Saarelta löytyi lepäileviä lintuja tosi niukasti verrattuna aiempaan mutta jotain kuitenkin. Maininnan ansaitsevat mm. satakieli, kulorastas, 3 ruokokerttusta, 2 rytikerttusta, 3 luhtakerttusta, 4 kultarintaa, sirittäjä, 2 tikliä, urpiainen, järripeippo, peltosirkku ja myöhäinen kaunis koiras-lapinsirkku eteläniemessä. Pikkuraripuolta edustivat koulun notkossa nähty nokkavarpunen, eteläkärjessä mustaleppälintu, saunamme länsipäädyssä laulava vanha koiras-pikkusieppo ja ennen kaikkea Tuomen Markuksen iltapäivällä eteläniemen piisamilammikon reunalta esille komppaama luhtahuitti! Luhtahuitti nähtiin ainakin 3 kertaa uudelleenkin vaikka piileskelevä olikin, välillä jopa katajikossa! Pikkulintujen vähyyttä kuvastavat mm. vain 2 leppälintua, 2 pensastaskua, 7 lehtokerttua ja 2 kirjosieppoa. Muita havaintoja tänään olivat mm. 2 huuhkajaa edelleen kalliollaan, 26 tervapääskyä, 2 tundrakurmitsaa itärannalla, 6 suosirriä, kalasääski, nuolihaukka, harmaasorsa, n. 100 paikallista pilkkasiipeä ja metsäviklo. Iltalaivalla saareen saapui Outi sekä lintumiehistä ainakin Toiskallion Totti ja Seppo Sällylä.

lapinsirkku

Launtaina 24.5.2008 korkeapaine jatkui edelleen, itätuuli tyyntyi joksikin aikaa ja kääntyi luoteeseen, aurinko porotti. Muutolla nähtiin mm. 4 kaakkuria, 236 kuikkaa, 135 Gaviaa, 49 sepelhanhea, 1500 haahkaa (+ paikallisia n. 8500), 2 mehiläishaukkaa, ruskosuohaukka, kalasääski, pikkutylli, 40 tervapääskyä ja 12 pikkulokkia. Saaresta löytyi niukasti lintuja, mainittakoon mustaleppälintu (2-kv koiras) edelleen eteläkärjessä, 2 huuhkajaa vakiopaikalla, sarvipöllö, luotokirvinen, 4 satakieltä, 4 ruokokerttusta, 5 kultarintaa, 14 pikkukäpylintua ja 10 punavarpusta. Hernekerttuja oli tänään vain n. 20, leppälintuja 6 ja pensastaskuja 4. Uusia vuodenpinnoja saareen tuli kuitenkin tänään kolme. Aamuvarhaisella Totti ja Markus pelästyttivät kehrääjän lentoon Kattrumpanin läheltä, aamumuutolla saareen saapui jp-isosirri, joka oleskeli iltapäivään asti saunalahden rannoilla ja muuttavana nähtiin vesipääsky. Paikallisina oli 25 suosirriä ja 12 lapinsirriä. Utön vuodenpinnamäärä kohosi jo 189:ään. Outin kanssa tehtiin kolmen tunnin souturetki iltapäivällä koillispuolen luodoille, jossa oli hienoja – jopa vuonomaisia – maisemia. Parantelin tänään jalkani tulehtunutta haavaa ja siksi oma komppaaminen jäi niukaksi. Illalla kuitenkin kokoonnuttiin luotsiasemalle kun ilmeni, että voimistuvassa luoteistuulessa meni kahlaajia – illan saldo olikin 12 isosirriä, 697 suosirriä, pikkukahlaajia (tn suosirreja) 483, punakuireja 80, pikkukuoveja 2, kahlaajia 135 ja isoja kahlaajia 73. Aika hyvin täällä! Tänään saareen saapui myös Timo ja Kirsi Nisula pienen vauvansa kanssa lintuja tarkkailemaan. Mainittakoon vielä, että eteläniemestä löytyi henkensä heittäneenä eilinen lapinsirkku, ilman ulkoisia vammoja.

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.