Lisää pikkurareja

Torstaina 16.5.2013 oli toistaiseksi vuoden lämpimin päivä, enimmillään +14 astetta. Heikkoa itätuulta joka hiljalleen voimistui iltaa kohden, taivas oli pilvetön. Staijattiin aamulla runsaat pari tuntia, muuten komppausta ja kuvaamista. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 110 kuikkaa, kaakkuri, 25 Gaviaa, 40 valkoposkihanhea, kalasääski, nuolihaukka, 3 lapinsirriä, 4 ruokkia, 30 tervapääskyä, törmäpääsky, 36 naakkaa ja määrätietoisesti lounaaseen matkannut töyhtöhyyppä. Koirashaahkoja oli parvessa lounaispuolella jo n. 2000 yksilöä.

PIKKULEPINKÄISTEN MUUTTO ON KÄYNNISSÄ

PIKKULEPINKÄISTEN MUUTTO ON KÄYNNISSÄ

Saaressa havaittiin mm. 2 mustavarista, turkinkyyhky (koko päivän), 2 satakieltä, 6 sinirintaa, 30 leppälintua, ruokokerttunen, 2 rytikerttusta, kultarinta, 2 pikkusieppoa, 8 pikkuvarpusta, naaras isokäpylintu ja laulava peltosirkku. Ville-Veikko näki aamulla hotellilla pikkusirkun, joka lauloi hetken aikaa mutta katosi eikä löydetty uudelleen. Itse näin klo 12.05 helikopterikentän luona ylilentävän keltahempon, joka myöhemmin näyttäytyi kaikille muillekin – vilkkaasti lennossa äännellen ja hetken myös maassa hotellilla ja laulavana lammashaassa. Sepeltaskua ei varmuudella enää nähty mutta Ville-Veikko näki hotelliniemellä sen näköisen linnun poistuvan Ormskäriin. Mukava lintupäivä taas.

SATAKIELET JOSKUS LAULAVAT MUUTTOMATKALLAKIN

SATAKIELET JOSKUS LAULAVAT MUUTTOMATKALLAKIN

Perjantaina 17.5.2013 idästä virtasi lisää lämmintä ilmaa ja väreily merellä haittasi merkittävästi meristaijausta. Saarta kuitenkin kierrettiin melko ahkerasti. Iltapäivällä ja illalla ukkospilvet jyrisivät meren puolella mutta Utöhön ei sade yltänyt. Päivän havainnoista mainittakoon mm. 11 kuikkaa, 4 kaakkuria, 59 Gaviaa, 9 valkoposkihanhea, kanadanhanhi, 92 tervapääskyä, tundrakurmitsa, isosirri, pikkutylli, 2 törmäpääskyä, naaraspukuinen määrittämätön suohaukka, 2 nuolihaukkaa, 2 tuulihaukkaa ja paikallisina mm. tilhi, 2 rytikerttusta, ruokokerttunen, pikkusieppo, 2 sinirintaa, 6 kultarintaa, n. 70 leppälintua, ad-koiras ja n-pukuinen mustaleppälintu, 15 kirjosieppoa, 11 punavarpusta, 15 keltavästäräkkiä ja edelleen keltahemppo, joka eiliseen tapaan hyvin aktiivisesti liikkui ympäri saarta. Kameran eteen en sitä onnistunut saamaan mutta uusi pihalaji siitä sentään listautui. Lauluakin kuultiin muutama kerta. Aamulaivalla lähtivät mantereelle Järvisen Mikko ja Vienon Ilkka.

HARMAASIEPPOJA ON MUUTAMA PÄIVITTÄIN

HARMAASIEPPOJA ON MUUTAMA PÄIVITTÄIN

Lauantaina 18.5.2013 piti lähteä aamulaivalla mantereelle tuttavapariskunnan häihin, yritän päästä jo huomenna takaisin saareen. Aamu oli lämmin, heikko itätuuli ja utuista. Ennen laivan lähtöä nähtiin mm. 2 merisirriä majakan edustan luodoilla, keltahemppo edelleen, pensassirkkalintu sirisi itäniityllä ja Jari & Kari näkivät isokokoisen tiiran, jolla kokomusta paksu ja lyhyehkö nokka…. Harmi, että lintu pääsi vähän liian nopeasti ohi varmaan määritykseen. Yöllä oli tullut paljon lehtokerttuja, kirjosieppoja ja fyllareita. Eilen iltalaivalla saapuivat mm. Varesvuon Markus ja Heidi Tammero.

MUSTALEPPÄLINTU LÖYTYI TAAS PITKÄSTÄ AIKAA

MUSTALEPPÄLINTUJA LÖYTYI TAAS PITKÄSTÄ AIKAA

 

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.