”Oma” haaska rantautui Utöseen

Lauantaina 20.12.2008 lähdin taas kohti Utötä, Outi kohti Nummea Joulua valmistelemaan. Pilvipoutainen ja lämmin (6 astetta) sää, ei siis kovin talvista! Tuuli oli etelässä ja enimmillään 13 m/s. Erikoinen matka sillä en pysähtynyt lainkaan Nauvon kirkonkylässä vaan ruokaostokset tuli tehtyä jo Turussa… Laivalla ei muita lintuharrastajia matkannut ulkosaariin mutta tarkkailin toki ahkerasti Aspöseen saakka kunnes tuli jo liian hämärää. Havaintoja Eivorin kannelta kertyi mm. 5 merikotkaa, juv-maakotka kaartelemassa Lohmin eteläreunalla, n. 65 kyhmyjoutsenta ja n. 45 telkkää ja lapasotka Nötössä. Utöseen saavuttiin klo 18, pientä sadetta taas tiputteli koko illan.
Sunnuntai 21.12.2008 oli vuoden lyhin päivä, ”valoisaa aikaa” noin 6 tuntia. Tosin valoa ei yöllisen sateen jälkeen meinannut lainkaan tullakaan. Tuuli aluksi etelästä mutta kääntyi pian luoteeseen, 13 m/s. Ilma viileni mutta pysyi vielä plussan puolella. Koko valoisa ajan olin tietysti ulkona, näkyi mm. tp-kuikka, 7 merimetsoa, n. 30 telkkää, merikotka, 22 naurulokkia, n. 25 tilheä, 2 peukaloista, punarinta, 3 mustarastasta, 8 räkättiä, 2 punakylkirastasta (itäniityllä) ja 2 urpiaista. Iltapäivällä näkyi pitkän aikaa lounaispuolen luodoilla 14 merisirriä. Jotakin ”muuttoakin” vielä tapahtuu koska päivällä saareen putosi 7 koiras-peipon parvi ja eteläniemen rantakiville ilmestyi n. 15 yksilön puhdas sinitiaisparvi mereltä. Päivän lajimäärä oli 27. Illalla tuuli kääntyi taas etelään ja voimistui nopeasti, yöllä taas vesisadetta.
Maanantai 22.12.2008 oli mukava ulkoilupäivä. Yöllä sade taas pyyhki saarta mutta päivä oli pilvipoutainen, tuuli lännessä n. 8 m/s. Illalla tuuli kääntyi pohjoiseen ja voimistui – povataan pohjoismyrskyä. Kiertelin saarta koko valoisan ajan, toki luotsiasemalla tarkkailuakin tunnin verran. Hiljaista on merellä – vesilinnut ja lokitkin melkein kateissa. Mereltä mainittavia olivat 8 merimetsoa, alli, n. 40 telkkää, tukkakoskelopari ja satamalahteen ilmestynyt lapasotka. Itäniityltä ponkaisi lentoon taivaanvuohi, lisäksi näkyi mm. 2 peukaloista, 6 tilheä, punakylkirastas, 2 mustarastasta, 6 räkättiä, 4 peippoa ja 3 urpiaista. Päivän mieleenpainuvin ”havis” oli kuitenkin Utön rantaan ajautunut ”haaska” – tuoreen näköinen mutta kuollut villisika! Kovat kaakkoistuulet olivat tuoneet varmaankin Virosta. Willströmit olivat löytäneet hurjan näköisen otuksen pari päivää sitten ja nyt sen ovat löytäneet myös 3-4 korppia ja ad-merikotka! Vilin mukaan tämä on jo ainakin neljäs tai viides kuolleena löytyvä, meren tuoma, villisika vuosien varrella Utössä. Illalla lenteli sarvipöllö kylän lamppujen luona.

villisika
villisikaa

Tiistaina 23.12.2008 palasin Jouluksi mantereelle. Yöllä alkanut pohjoistuuli puhalsi rajusti koko päivän, n. 20 m/s, ja ilma tuntui kylmältä vaikka Utössä oli vielä 2 astetta plussan puolella. Aamun kiertely saarella kovassa tuulessa muutaman raekuuron kera tuotti mm. 2 punakylkirastasta, punarinnan, mustarastaan, räkättirastaan ja 2 naurulokkia. Saareen saapuivat tänään mm. Vikmanin Reijo, Järvisen Hanna, Järvisen Mikko ja Knaapin Jorma & Laitisen Leena eli hyvä miehitys jatkuu vuoden loppuun saakka.
Toivotan samalla kaikille Utö-blogien lukijoille mukavaa Joulunaikaa ja antoisaa lintuvuotta 2009!

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.