Sepeltasku ja muuttorynnistys

Perjantai 3.10.2014 oli sumuinen ja pilvinen päivä, tuuli heikkoa. Huonon näkyvyyden takia muuttoa ei nähty eikä saaressa ollut kovinkaan paljoa lintuja. Mainittavimmat havainnot olivat paikallinen sepelhanhi, 5 varpushaukkaa, tylli, kapustarinta, 3 tundrakurmitsaa, 2 jänkäkurppaa ja 6 haarapääskyä. Pikkulintuja nähtiin mm. 18 peukaloista, 130 hippiäistä, 3 leppälintua, 4 mustapääkerttua, hernekerttu, 6 tiltalttia, 2 harmaasieppoa, 2 pikkusieppoa, 7 pyrstötiaista, isolepinkäinen ja nokkavarpunen. Tittosen Jouni ja Järvisen Mikko lähtivät aamulla mantereelle ja saareen saapuivat mm. Tuomas Meriläinen ja Jan Nygård.

MUUTAMA MUSTAPÄÄKERTTU ON VIELÄ NÄKYNYT

MUUTAMA MUSTAPÄÄKERTTU ON VIELÄ NÄKYNYT

Lauantaina 4.10.2014 aamulla kiusasi jälleen huono näkyvyys mutta selkeni päivemmällä. Tuuli oli heikkoa, aluksi lounaasta ja myöhemmin itäkaakosta, lämpöäkin oli 15 astetta. Vähän staijia mutta enemmän komppausta, lintuja oli kohtuullisesti. Nähtiin mm. sepelhanhi (paikallinen), 2 harmaahaikaraa, 17 haapanaa, vain 1 Gavia, 430 mustalintua ja illansuussa eteläkärjen vierestä tyvenellä merellä lounaaseen muuttanut 1kv leveäpyrstökihu. Petolintuja nähtiin 70 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa, hiirihaukka, sinisuohaukka, ampuhaukka ja admuuttohaukka. Kahlaajia havaittiin kapustarinta, 10 tundrakurmitsaa, suosirri, 2 suokukkoa, 2 jänkäkurppaa, 4 taivaanvuohta ja lehtokurppa. Pikkulinnuista mainittakoon 14 haarapääskyä, 2 kangaskiurua, 2 harmaasieppoa, 2 pikkusieppoa, leppälintu, 2 hernekerttua, mustapääkerttu, 14 peukaloista, 12 tiltalttia, 18 pyrstötiaista, 60 kuusitiaista, 4 isolepinkäistä, nokkavarpunen, lapinsirkku ja taigauunilintu. Huuhkajakin nähtiin taas tänään ja luhtakana äänteli itäruovikossa.  Järvisen Mikko tuli takaisin saareen, muita orneja mm. Erkki Kallio ja Arto Kaituri.

PEUKALOISIA RIITTÄÄ!

PEUKALOISIA RIITTÄÄ!

Sunnuntaina 5.10.2014 oli oikea lintupäivä! Pilvisen yön ja voimistuvan kaakkoistuulen myötä lintuja oli mukavasti liikkeellä koko päivän. Staiji tuotti mm. 13 Gaviaa, 3 harmaahaikaraa, 257 valkoposkihanhea, 55 sepelhanhea, 36 metsähanhea, 49 tundrahanhea, 69 Anser sp, 590 A/B ja 600 määrittämätöntä Brantaa. Vesilintuja muutti mm. 61 haapanaa, 22000 allia, 400 mustalintua, 48 pilkkasiipeä ja 17000 määrittämätöntä vesilintua. Petolintuja nähtiin 76 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa, 16 hiirihaukkaa, 4 sinisuohaukkaa, 2 ampuhaukkaa, tuulihaukka ja 1kv muuttohaukka. Kahlaajia oli niukemmin – 2 jänkäkurppaa, 10 taivaanvuohta, lehtokurppa ja suokukko. Itäniityltä nousi suopöllö ja saareen oli ilmestynyt 4 pikkutikkaa, ekat tänä vuonna.

PIKKUSIEPPOJEN MUUTTO JATKUU YHÄ

PIKKUSIEPPOJEN MUUTTO JATKUU YHÄ

Muita havaintoja olivat mm. 5 muuttavaa kihua, 21 uuttukyyhkyä, 3 haarapääskyä, kangaskiuru, 25 peukaloista, 40 punarintaa, 4 leppälintua, 5 mustapääkerttua, 10 tiltalttia, 2 pajulintua, harmaasieppo, 5 pikkusieppoa, 75 pyrstötiaista, 12 kuusitiaista, 12 puukiipijää, 2 isolepinkäistä, 18 tikliä ja 3 nokkavarpusta. Kyläalueella oli syksyn eka naaraspukuinen mustaleppälintu ja Japi näki taigauunilinnun. Päivän laji oli hippiäinen, joita laskettiin/arvioitiin olleen minimi 1500 yksilöä! Päivän rari oli Meriläisen Tuomaksen itäniityltä löytämä naaraspukuinen sepeltasku, joka kuvien perusteella saattaa olla myös 1kv koiras. Yhteistyökykyinen lintu antoi hienosti myös kuvata itseään.

NAARASPUKUINEN SEPELTASKU ITÄNIITYLLÄ, VIIRUTON YLÄPERÄ, HYVIN TUMMAT (MUSTAT) KAINALOT JNE

NAARASPUKUINEN SEPELTASKU ITÄNIITYLLÄ, VIIRUTON YLÄPERÄ, HYVIN TUMMAT (MUSTAT) KAINALOT JNE

sepeltasku_03_Korppoo_10_14

 

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.