Helteistä Utötä

Keskiviikkona 14.7.2010 lähdimme aamulla Outin kanssa kohti Utötä, loppuloma tulee varmaankin vietettyä saaressa. Hyvä kun pääsi samalla kaupungin kuumuudesta vaikka lämmintähän (24 astetta) merelläkin oli. Nauvossa hoidettiin kauppa ja kahvit ja m/s Eivor oli tupaten täynnä kesälomalaisia – osa vain ilmaisella päiväristeilyllä. Matkalla ei kertynyt kummampia haviksia, Utöseen tultiin klo 16. Illalla pari käyntiä itärannalla osoittivat että kahlaajia on ihan mukavasti – 14 kuovisirriä, 27 suosirriä, lapinsirri, punakuiri, valkoviklo ja liroja. Luhtakerttunen lauleli vielä katkonaisesti ruovikossa ja Kauniston Kari & Lappalaisen Pipsa olivat päivällä nähneet mm. kirjokertun ja nokkavarpusen sekä perhosista mm. 2 etelänpäiväkiitäjää ja 2 isokultasiipeä. Satama oli pullollaan huviveneitä.

pilkkasi
Pilkkasiipipoikueita on toistaiseksi pari kappaletta

Torstai 15.7.2010 oli pääosin pilvinen, päivällä heikosti sadetta ja yhä lämmintä ja heikkoa tuulta. Kierreltiin saarella ja havaittiin mm. harmaahaikara, 4 kuovisirriä, 2 suosirriä, lapinsirri, kapustarinta, musta- ja valkoviklo, 44 muuttavaa töyhtöhyyppää, punavarpunen, luhtakerttunen, lehtokurppa ja käki (outoon vuodenaikaan molemmat), laulurastas, nuolihaukka sekä telttapaikan luona 3 nokkavarpusta. Lisäksi aamulla nähtiin Karin kanssa pariin otteeseen itäniityn luoteiskulmassa pikkulintu, jonka pään kuviot, nokka, nokan väritys, koko sekä ylä- & alapuolen väritys viittasivat vahvasti pikkukultarintaan – emme kuitenkaan saaneet linnusta kuvaa emmekä nähneet projektiota emmekä jalkojen väriä, harmi kyllä. Kerran kuului myös caligatamainen kutsu/varotusääni. Viime viikonloppuna saaressa oleskellutta töyhtökiurua ei enää löytynyt. Pölläsen Seppo saapui illalla saareen lintuja kuvaamaan.

eeri
Teeri lienee taas pesinyt saarella

Perjantai 16.7.2010 oli aurikoinen ja helteinen (24 astetta), aluksi reipas W-NW-tuuli mutta iltapäivästä alkaen tyventä. Kahlaajat melkein poissa, nyt vain 2 suosirriä, 2 kuovisirriä, suokukko, 2 valkovikloa, 6 töyhtöhyyppää, pikkukuovi ja muutama liro. Aamulla staijasin luotsiasemalla runsaan tunnin, merellä mainittavaa vain 2 ruokkia ja muutama merihanhi. Pilkkasiivellä oli kaksi isoa poikuetta, toisessa naaras ja 26 poikasta, toisessa naaras ja 23 poikasta. Merikotka saalisteli eteläpuolella mutta ei häirinnyt pilkkasiipiä. Mustakurkku-uikuilla on 1 poikanen. Illalla itäniityn rannassa kalasteli n. 5 minuutin ajan hienosti 2 ad-pikkutiiraa, joista sain kohtalaisia kuviakin – minulle Utönpinna! Itäniityn pohjoisreunasta löysimme Sepon kanssa illalla vielä naaras-teeren, joka päästi n. 5 metrin päähän – otimme joitain kuvia ja jätimme linnun rauhaan sillä heinikossa olivat ilmeisesti myös poikaset. Hieno kesäpäivä!

pikkuti
Itärannalla pistäytyneet pikkutiirat ovat harvinaisia Utössä

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.