Pöllömpi reissu

Torstaina 17.3.2011 oli aika palata taas Utöseen, nyt Outi jäi kaupunkiin töihin. Kylmä keväinen korkeapaine piti otettaan – pakkasyöt ja kirkkaat päivät eivät ole juurikaan edistäneet muuttoa. Nauvossa keräsin ruuat kaupasta ja kahvittelin kunnes kurvasin Eivorille – niin teki 7 muutakin lintumiestä matkalla Utöseen. Mukana tuttuja mm. Hellstenin Jorma, Heimo Mänty, Mauno Mustakangas, Asko Aarnio ja Tapani Lehto. Laivamatka kesti tänään 7,5 tuntia eli jäätä riittää edelleen. Kylmä kaakkoistuuli pakotti välillä sisätiloihin mutta nähtiin kuitenkin mm. 25 merikotkaa. Utöseen saavuttiin klo 18.40 eli hämärä laskeutui juuri saareen. Iltaa istuin Tittosen Jounin kanssa joka oli tänään nähnyt jo mukavaa haahkamuuttoa ja allejakin oli tullut paljon lisää.

merka
Merikotkia on nyt runsaasti näkyvissä

Perjantai 18.3.2011 oli puolipilvinen ja kylmä päivä – navakka 13 m/s kaakkostuuli oli raa’an viileä ja lämpökin vain nollassa. Iltaa myöten pilvisyys lisääntyi lounaasta ja yöksi povataan lumisadetta. Staijattiin useampi tunti luotsiasemalla ja toki kiertelyäkin, iltahuuto meillä. Merellä nähtiin mm. 12 merimetsoa, 24 kyhmyjoutsenta, 5 merihanhea, 12 tukkasotkaa, 7 haahkaa, 555 allia, 5 pilkkasiipeä, 242 telkkää, koirasuivelo, 40 isokoskeloa, 26 tukkakoskeloa ja 33 riskilää (joukossa jo ainakin 4 kesäpukuista). Lokkeja oli hyvin liikkeellä: kalalokkeja n. 320, harmaalokkeja n. 150 ja merilokkeja 35. Saaressa havaittiin mm. sepelkyyhky, 3 kiurua, punarinta koululla, 7 mustarastasta, kottarainen, 4 pikkuvarpusta, 2 peippoa, urpiainen, 3 pulmusta ja 6 keltasirkkua. Hiiripöllökin oleili edelleen koko päivän kyläalueella. Lajeja kertyi tänään 33 mutta kevät etenee kovin hitaasti näillä keleillä. Luotsiasemalta näimme myös pari hyljettä, 2 kuuttia ja ketun, joka – harmi kyllä – näyttää jäävän saareen lintuja saalistamaan.

pelkka
Telkät pitävät soidinta ja lentelevät edestakaisin

Lauantai 19.3.2011 alkoi lumisateisena mutta heikkotuulisena, vain 3-4 m/s lännestä. Lumisade loppui puoliltapäivin ja iltapäivällä aurinkokin pilkisteli. Staijaus merelle jäi kuitenkin aika vähäiseksi mutta saarta kyllä kierrettiin. Muuttavana tai merellä nähtiin mm. 15 merimetsoa, harmaahaikara, 48 kyhmyjoutsenta, 16 tukkasotkaa, 60 haahkaa, n. 80 allia, 6 pilkkasiipeä, 110 telkkää, 2 koirasuiveloa, n. 80 isokoskeloa, 9 tukkakoskeloa, 4 riskilää, hiirihaukka, uuttukyyhky, 4 naakkaa ja 3 mustavarista. Saaresta löytyi mm. 7 kiertelevää merikotkaa, sepelkyyhky, hiiripöllö edelleen, 6 kiurua, punarinta, 14 mustarastasta, n. 120 talitiaista, n. 40 sinitiaista, 9 kottaraista, 4 pikkuvarpusta, 3 peippoa, vihervarpunen ja 4 urpiaista. Päivän laji oli kuitenkin lehtopöllö – aamulla löysin yhden nukkumasta museon läheltä pikku männyistä ja iltapäivällä löydettiin sama lintu uudelleen, nyt Gamla Postenilta. Sitä ihmetellessä löytyi kuitenkin toinenkin lehtopöllö n. 10 metrin päästä toisesta männystä torkkumassa! Ihmeellisiä ulkosaariston harhailijoita – ei taidakaan olla niin paikkalintu kuin on kuvitellut. Tittonen, Aarnio ja Jäykkä lähtivät aamulla mantereelle, Tervaportin Leena oli puolestaan eilen illalla saapunut lintuja katsomaan. Päivän lajimäärä oli 38.

lehtopo
Jo toisena kevättalvena peräkkäin saareen ilmestyi 2 lehtopöllöä!

Sunnuntai 20.3.2011 valkeni aurinkoisena, luoteistuuli 9 m/s joka oli yön aikana putsannut suuren osan ajojäistä avomerelle ja Utön rannoilla oli nyt paljon vapaata vettä. Aamu staijattiin luotsiasemalla ennen laivan lähtöä ja nähtiin mm. 36 haahkaa, 34 allia, 9 riskilää, 8 tukkakoskeloa, 17 tukkasotkaa, laulujoutsen, 5 merikotkaa, 2 uuttukyyhkyä, sepelkyyhky, 4 töyhtöhyyppää, 5 pulmusta ja loxia. Kylän antenneilla päivysti edelleen hiiripöllö ja Gamla Postenin männyissä torkkui lehtopöllö. Laivamatka mantereelle alkoi klo 11.15 ja matkalla nähtiin mm. n. 20 haahkaa, 2 laulujoutsenta, 10 merikotkaa ja 6 hyljettä. Aurinko porotti ja porukka nautti kannella olosta. Mukava viikonloppu jälleen. Varesvuon Markus ilmoitti illansuussa vielä että Utössä oli iltapäivällä ollut kevään eka tylli!

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.