Hiljaista joulunalusaikaa

Lauantaina 12.12.2015 lähdin päivällä kohti Utötä, Outi jäi nyt mantereelle töihin ja valmistelemaan Nummen joulua. Ajelin Nauvoon, jossa ohjelmassa kauppa ja kahvi kunnes siirryin m/s Eivorille. Väkeä oli hyvin niukasti eikä muita orneja ilmaantunut. Ennen laivaa näin Nauvossa harmaahaikaran ja 18 laulujoutsenta. Matka meni joutuisasti koska Aspö ja Jurmo jätettiin käymässä, Utöhön saavuttiin klo 19.10. Ilta kului mukavasti mm. Lanzaroten matkakuvia tehden. Saaressa oli paikalla Varesvuon Markus ja Minna.

LEPÄÄVÄ MUTTA VALPAS KYHMÄRI

LEPÄÄVÄ MUTTA VALPAS KYHMÄRI

Sunnuntaina 13.12.2015 satoi aamulla vähän vettä, myöhemmin pilvipoutaa. Tuuli oli pohjoisesta 7-9 m/s ja lämpöä 2-3 plusastetta. Vähän katselin merelle luotsiasemalta ja saari tuli kierrettyä eteläniemeä lukuun ottamatta. Hiljaista on lintumaailmassa mutta mainita voi riskilän, haahkan ja varpushaukan sekä pikkulintupuolelta löytyi kiuru, 2 kangaskiurua, 16 räkättiä, 3 mustarastasta, punatulkku, kuusitiainen, 6 peippoa, tilhi ja 32 urpiaista.

JOKUNEN RÄKÄTTI ON VIELÄ LIIKKEELLÄ

JOKUNEN RÄKÄTTI ON VIELÄ LIIKKEELLÄ

Maanantaina 14.12.2015 oli mukava ulkoiluilma. Taivas oli puolipilvinen, pohjoistuuli ”vain” 7-9 m/s ja lämpöä vielä 2-3 astetta, tosin aamulla ja vähän päivälläkin tuli jokunen räntä-lumikuuro. Aamulla runsas tuntia staijia luotsiasemalla ja sen päälle kiersin koko saaren. Merellä näkyi mm. 2 haahkaa, 2 pilkkasiipeä, riskilä, 8 allia, naurulokki ja Pattskärin luodoilla ruokaili 13 merisirriä. Saaresta löytyi mm. 2 peukaloista, kiuru, niittykirvinen, räkättirastas, 2 mustarastasta, 3 vihervarpusta, 20 urpiaista ja 2 pikkuvarpusta.

YKSINÄINEN NAARASHAAHKA VIIHTYY ITÄRANNALLA

YKSINÄINEN NAARASHAAHKA VIIHTYY ITÄRANNALLA

Tiistaina 15.12.2015 oli jälleen mukava ilma – pääosin aurinkoista, länsituulta 8-10 m/s ja lämpöä pari astetta. Staijia tunnin verran ja itäosan ja kylän kierros tuottivat mm. 10 laulujoutsenta, 21 allia, 3 pilkkasiipeä, haahkan, varpushaukan ja 2 merisirriä itärannalta plus 4 Pattskärin luodoilta. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 2 kiurua, 2 kangaskiurua, 18 vihervarpusta ja kottarainen. Jokunen lintukuvakin syntyi tänään…

NÄKYMÄ KOTIKULMILTA KEVYEN LUMISATEEN JÄLKEEN

NÄKYMÄ KOTIKULMILTA KEVYEN LUMISATEEN JÄLKEEN

Keskiviikkona 16.12.2015 oli puolipilvistä ja reipas länsituuli (11-13 m/s), lämpöä 2-3 astetta. Lyhyt staiji aamulla ja itäosan sekä kyläalueen kierros, ei uusia lintuja. Mainittavia mm. haahka, tukkasotka, punatulkku, kiuru ja 2 kangaskiurua. Veneemme tuli päivällä Eivorin mukana talvihuollosta ja vietiin Tykkihalliin suojaan, lisäksi iltapäivällä vähän kirjoitushommia. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät mantereelle ja Jukka Palm tuli saareen kuvausreissulle kaverinsa kanssa.

PARI MERISIRRIÄ RUOKAILI ITÄRANNALLA

PARI MERISIRRIÄ RUOKAILI ITÄRANNALLA

Torstaina 17.12.2015 oli lintujen suhteen täysin välipäivä. Vesisade alkoi klo 11 mutta sitä ennen tuijotin runsaat puoli tuntia tyhjää merta ja kiersin lähes täysin lintutyhjän saaren itäosan. Eipä muuta mainittavaa kuin 4 mustarastasta ja 2 tukkasotkaa. Loppupäivän tein kotihommia ja pakkasin kasseja kun aamulla on aikainen lähtö mantereelle joulun viettoon.

SAARESSA VIIHTYY YKSI VARPUSHAUKKA

SAARESSA VIIHTYY YKSI VARPUSHAUKKA

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.