Utössä monipuolisesti talvilintuja

Keskiviikkona 20.1.2016 lähdimme varhain aamulla Outin kanssa kohti Utötä. Pakkasta oli Turussa 9 astetta ja säätietojen mukaan Utössä 3 astetta. Siis sinne! Ajeltiin Nauvoon, jossa juotiin aamukahvit ja tehtiin pieni kävely ennen m/s Eivorille siirtymistä. Lähtö oli klo 08.30 ja matkassa oli myös mm. pari talvipinnojen kerääjää pääkaupunkiseudulta tähtäimessä Nötössä vielä maanantaina nähty kaulushaikara. Harmi, että bottea ei tänään enää löytynyt, sillä kaverit jäivät päiväksi Nötöhön. Laivamatkalla näkyi sentään mm. 2 laulujoutsenta, hiirihaukka (Aspö), piekana (Jurmo), teeri, 2 riskilää, 2 naurulokkia ja ainakin 14 merikotkaa. Juuri ennen Utöhön tuloa Knivskärin linjataululla päivysti hienosti admuuttohaukka. Utössä teimme iltapäivällä itäosan kierroksen ja nähtiin mm. lapasotka, naurulokki, kiuru, 2 kangaskiurua, 4 räkättiä, järripeippo, vihervarpunen ja tilhi. Itäniityn lumihangelta löytyi pari elävää perhostoukkaa, jotka määrittyivät heinänorsun toukiksi.

TALVEHTIVAN MUUTTOHAUKAN MIELIPAIKAT - KNIVSKÄRIN MERIMERKIT. LINTU LINJATAULUN YLÄKULMASSA.

TALVEHTIVAN MUUTTOHAUKAN MIELIPAIKAT – KNIVSKÄRIN MERIMERKIT. LINTU LINJATAULUN YLÄKULMASSA.

... JA VÄHÄN LÄHEMPÄÄ

… JA VÄHÄN LÄHEMPÄÄ

Torstaina 21.1.2016 oli kaunis ja melko vilpoisa talvipäivä. Taivas oli lähes pilvetön, tuuli puhalsi pohjoisesta 8-9 m/s ja pakkasta oli 6-8 astetta. Staijia aamulla runsas tunti luotsiaseman suojassa ja myöhemmin kierrettiin koko saari. Jäätä ei ole mutta lunta on kohtalaisesti. Merellä nähtiin mm. 6 laulujoutsenta (korkealla lounaaseen), 2 riskilää, lapasotka ja aamulla uiskenteli noin puoli tuntia eteläkärjen edustalla 3 naaraspukuista (ilm kaikki ad-naaraita) allihaahkaa. Katosivat jonnekin kun merikotka pölläytti vesilinnut ilmaan. Allihaahka on ollut täällä likimain jokatalvinen vieras. Pattskärin eteläkärjen luodolla ruokaili vielä yksinäinen merisirri.

VIHDOIN SAIN JONKINLAISEN KUVAN TALVEHTIVASTA KIURUSTA

VIHDOIN SAIN JONKINLAISEN KUVAN TALVEHTIVASTA KIURUSTA

Saaressa näimme mm. edelleen 2 kangaskiurua ja kiurun, lisäksi 25 tilheä, järripeippo, vihervarpunen sekä 2 huuhkajaa lennossa illansuussa Enskärin tyvellä. Satamalahdella oli noin 200 vesilintua – telkkiä, tukkasotkia, isokoskeloita ja sinisorsia. Mukava talvinen lintupäivä.

HUUHKAJA LÄHTEE SAALISTELEMAAN ILTAVALOISSA

HUUHKAJA LÄHTEE SAALISTELEMAAN ILTAVALOISSA

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.