Takaisin Utöhön

Perjantaina 13.9.2019 oli taas aika palata Utöhön. Ajeltiin Outin kanssa iltapäivällä Nauvoon kaffelle ja vähän kauppaankin, kunnes siirryttiin m/s Eivorille. Väkeä oli jälleen aika runsaasti, lintuporukkaa Utöhön lisäksemme Sintosen Antti ja Niemen Mikko. Matka tehtiin jo pääosin pimeässä, ei havaintoja. Utöhön saavuttiin klo 23, tavarat kotiin ja hiljalleen nukkumaan. Saaressa oli paikalla lintuväkeä ainakin Vickholmin Jorma, Jari Markkula, Risto Nevanlinna, Pauli Eriksson, Juha Saarnio ja Esa Helander sekä Varesvuon Markus.

SYKSY ON TUULISTA AIKAA - TUULIHAUKKA (Kuva: Outi Sarjakoski)

SYKSY ON TUULISTA AIKAA – KUVASSA TUULIHAUKKA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lauantaina 14.9.2019 puhalsi navakka (8-12 m/s) luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli enimmillään 15 astetta. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppausta. Muuttavana nähtiin mm. 9 pilkkasiipeä, 55 mustalintua, harmaahaikara, 32 varpushaukkaa, 7 tuulihaukkaa, kalasääski, hiirihaukka, ampuhaukka, nuolihaukka, admuuttohaukka (hetken p Pattskärillä), 3 sinisuohaukkaa, isokuovi ja valkoviklo. Saaressa oli mm. törmäpääsky, lapinkirvinen, 2 lapinsirkkua, 16 tiltalttia, 50 hippiäistä, puukiipijä, 8 harmaasieppoa, kirjosieppo, 2 pikkusieppoa (joista toinen ad-koiras), 4 mustapääkerttua ja pensastasku. Nevanlinna, Eriksson, Saarnio ja Helander lähtivät aamulla mantereelle, illalla saareen saapui muutamia uusia lintuharrastajia, mm. Lumiarot sekä Taina ja Kari Keinänen ja Harri Koli.

PIKKUSIEPPOKOIRAS ON AINA YHTÄ SYMPAATTINEN

PIKKUSIEPPOKOIRAS ON AINA YHTÄ SYMPAATTINEN

Sunnuntaina 15.9.2019 alkoi kova sade aamuyöllä ja sade jatkui iltapäivään saakka. Lounaistuuli voimistui kovaksi, enimmillään 18 m/s (puuskat 21), lämpöä oli 13 astetta. Iltapäivällä keli rauhoittui ja tehtiin pitkä kierros saarten itäosissa. Mainittavimmat havainnot olivat 6 tuulihaukkaa, 3 varpushaukkaa, nuori muuttohaukka, harmaahaikara, 2 harmaasorsaa, uuttukyyhky, 7 taivaanvuohta, tikli, 2 harmaasieppoa ja edelleen koiras pikkusieppo. Mantereelle lähtivät tänään Sintonen, Niemi, Markkula ja Vickholm.

TAIVAANVUOHIA PIKKU PARVESSA

TAIVAANVUOHIA PIKKU PARVESSA

Maanantaina 16.9.2019 jatkui epävakainen matalapainesää. Sadekuuroja pitkin päivää, varsinkin aamupäivällä ja illalla, ja lämpöä enimmillään 14 astetta. Länsiluoteinen tuuli oli navakkaa, 8-14 m/s. Staijia aamulla runsas tunti majakalla ja iltapäivällä kierrettiin Kesnäs ja saaren itäosat. Lintuja oli aika niukasti, mainittavia olivat 5 kuikkaa, 2 harmaasorsaa, 3 tuulihaukkaa, 12 varpushaukkaa, nuolihaukka, sinisuohaukka, 2 valkovikloa ja suosirri. Pikkulintuja on tosi niukasti ajankohtaan nähden. Vikmanin Reijo ja Järvisen Hanna saapuivat päivällä saareen.

OUTI KUVASI HIENON SARJAN VARPUSHAUKASTA, JOKA SAALISTI JA HUKUTTI TUULIHAUKAN

OUTI KUVASI HIENON SARJAN VARPUSHAUKASTA, JOKA SAALISTI JA HUKUTTI TUULIHAUKAN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistaina 17.9.2019 oli edelleen vaihtelevaa sadekeliä – pitkin aamua ja aamupäivää sadekuuroja, illalla poutaisempaa. Lämpöä oli enää 12 astetta, mutta tuuli oli heikentynyt (3-7 m/s) ja kääntynyt itäkaakkoon. Staijattiin pitkin päivää, kun sää salli ja tänään olikin petolintujen päivä! Nähtiin mm. n. 190 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa, 14 sinisuohaukkaa, ruskosuohaukka, hiirihaukka, piekana, 2 mehiläishaukkaa, 4 tuulihaukkaa, 2 ampuhaukkaa ja peräti 4 muuttohaukkaa. Lumiarot ilmoittivat nähneensä aamulla myös koiras punajalkahaukan. Muita havaintoja olivat mm. 12 mustalintua, 6 merihanhea, 4 harmaahaikaraa, 19 kapustarintaa, 2 suosirriä, valkoviklo ja 5 uuttukyyhkyä. Yöllä oli saapunut myös pikkulintuja, lähinnä laulurastaita, punarintoja ja tiltaltteja, myös mm. pensastasku, 2 mustapääkerttua, harmaasieppo, kivitasku ja 2 pikkusieppoa.

SINISUOHAUKKOJEN PÄÄMUUTTO ON KÄSILLÄ

SINISUOHAUKKOJEN PÄÄMUUTTO ON KÄSILLÄ

Keskiviikkona 18.9.2019 oli pohjoistuulta 6-11 m/s, lämpöä enimmillään 13 astetta ja vaihteeksi sateetonta, puolipilvistä. Staijia pari tuntia aamulla ja koko saaren komppausta. Usealla porukalla kiertelyä saaressa, näimme Hannan ja Reijon kanssa seuraavia mainittavia: 7 metsähanhea, 25 allia, pilkkasiipi 8, mustalintu, 4 harmaahaikaraa, 14 kapustarintaa, valkoviklo, 2 taivaanvuohta, syksyn eka isolepinkäinen ja petolintuja 41 varpushaukkaa, 11 sinisuohaukkaa, piekana, 6 tuulihaukkaa, ampuhaukka ja varhain aamulla noin 10 min eteläniemellä oleskellut 1kv punajalkahaukka. Katselimme lintua hyvissä aamuvaloissa kaukoputkilla luotsiasemalta, mutta kun ehdin kameran kanssa eteläniemelle lintua ei enää löytynyt. Päivän pikkulinnuista mainittakoon mm. kangaskiuru, 3 keltavästäräkkiä, sinirinta, harmaasieppo ja pikkusieppo. Keinäset ja Koli lähtivät iltapäivällä mantereelle.

MUSTAPÄÄKERTTUJEN SYYSMUUTTO ON KÄYNNISSÄ

MUSTAPÄÄKERTTUJEN SYYSMUUTTO ON KÄYNNISSÄ

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.