Vapunaika raotti rariovea

Vapunaattona 30.4.2020 oli pilvetöntä ja viileää – yöllä mittari oli lähes nollassa, päivällä enimmillään 7 astetta lämpöä. Kaakkoistuulta 5-8 m/s koko päivän. Meristaijia runsaat 2 tuntia, mutta merellä oli hiljaista. Saarikin kierrettiin lukuun ottamatta Kesnäsiä. Mainittavimmat havainnot olivat 5 kuikkaa, 108 mustalintua, 13 pilkkasiipeä, 61 ruokkia, 2 merikihua, 2 pikkukuovia ja 3 valkovikloa. Saaressa oli melko paljon punarintoja (n. 140) ja laulurastaita, mutta hyönteissyöjät ovat edelleen vähissä. Mainittavia olivat kevään eka hernekerttu, lisäksi 2 mustapääkerttua, muutama tiltaltti ja leppälintu. Itärannalla uiskenteli edelleen heinätavi pari, nuolihaukka muutti ja saunalahden rannassa hyöri vielä 8 tilheä. Iltapäivän ajan tehtiin pihahommia.

VAPPUAATON ILTAA

VAPPUAATON ILTAA

KEVÄÄN EKA HERNEKERTTU

KEVÄÄN EKA HERNEKERTTU

Vapunpäivänä 1.5.2020 oli pilvistä ja ajoittain saatiin vähän sadettakin. Tuuli oli kääntynyt kaakkoon ja oli voimaltaan 11-15 m/s, lämpöä oli enimmillään 8 astetta. Staijattiin vajaa 4 tuntia luotsiasemalla, pääosan ajasta Rivaston Arin kanssa. Ari on pitkän linjan lintuharrastaja ja nykyään täällä töissä joka toinen viikko luotsikutterin kuljettajana. Myöhemmin taas kompattiin saarta Outin kanssa, nytkin jäi Kesnäs väliin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 14 kuikkaa, 8 Gaviaa, 110 mustalintua, 12 ruokkia, 7 merikihua, 2 jouhisorsaa, 49 pikkukuovia (5a), 15 meriharakkaa, 7 kapustarintaa ja 2 piekanaa. Saarikierroksella havaittiin mm. liro, karikukko, suokukko, 3 valkovikloa, 4 harmaasorsaa, ristisorsa, 2 heinätavia edelleen, räystäspääsky, 5 tilheä ja pikkulintuja mm. 3 hernekerttua, 12 mustapääkerttua, 7 leppälintua, pajulintu ja toistasataa punarintaa. Hiljalleen alkavat hyönteissyöjätkin lisääntyä.

TILHIÄ ON VIELÄ MENOSSA POHJOISEEN

TILHIÄ ON VIELÄ MENOSSA POHJOISEEN

Lauantaina 2.5.2020 tuuli oli etelässä (3-5 m/s), ilma utuisen sumuinen ja lämmin (8 astetta) – oikea lintuilma ulkosaarilla! Staiji ei oikein toiminut huonon näkyvyyden takia ja niinpä kompattiin ahkerasti saarta. Muuttavana nähtiin mm. kuikka, 9 Gaviaa, harmaahaikara ja illansuussa itäniityn yli aivan päältämme pohjoiseen matkannut 2kv arosuohaukka.

AROSUOHAUKKA MUUTTI AIVAN PÄÄLTÄ

AROSUOHAUKKA MUUTTI AIVAN PÄÄLTÄ

Saarikierros palkitsi monin tavoin: hotellialueella oli aamulla 2 naaraspukuista mustaleppälintua, koulun pihalla ruokaili myöhäinen vuorihemppo järripeippojen kanssa, itäniityllä lenteli suopöllö ja niityn reunalla liikkui naaraspukuinen sepelrastas. Valkovikloja oli 3, taivaanvuohia 4, lehtokurppia 3, räystäspääskyjä 2 ja Gamla Postenilla oli koiras isokäpylintu.

MUSTALEPPÄLINTUJA ON OLLUT UTÖSSÄ NIUKASTI TÄNÄ KEVÄÄNÄ

MUSTALEPPÄLINTUJA ON OLLUT UTÖSSÄ NIUKASTI TÄNÄ KEVÄÄNÄ

Aamulla löysin talomme läheltä lennossa harjalinnun, joka löytyi pian uudelleen laskeutuneena museon luota ja upupa oleskeli loppupäivän ns. vanhan telttapaikan tuntumassa itäniityn kulmalla. Arka kuin mikä ja kunnon kuvia siitä en saanut. Eikä tässä vielä kaikki: löysin itäniityltä päivällä 2kv koiras sepeltaskun, joka oleskeli Teerikallion reunamilla ja niityllä koko loppupäivän. Tästä puolestaan saatiin kelvolliset dokumentit. Rivaston Arikin ehti näkemään töiden lomassa likimain kaikki päivän rarit. Hieno lintupäivä!

KOIRAS SEPELTASKUN LÖYSIN ITÄNIITYN PERINTEISILTÄ TASKUMESTOILTA

KOIRAS SEPELTASKUN LÖYSIN ITÄNIITYN PERINTEISILTÄ TASKUMESTOILTA

Sunnuntai 3.5.2020 oli keväisen tiukka sumupäivä. Yöllä oli tiheää sumua ja päivälläkin lähes koko ajan sumuista, välillä toki vähän auringonpilkahdustakin. Lämpöä oli 7 astetta ja etelätuuli heikkoa, 3-7 m/s. Heikon näkyvyyden takia ei staijia, mutta komppailtiin saari lukuun ottamatta Kesnäsiä. Linnut olivat paljon vähentyneet eilisestä. Saaressa nähtiin mm. 2 ristisorsaa, harmaahaikara, ampuhaukka, 4 valkovikloa, taivaanvuohi, naaraspukuinen sepelrastas, nokkavarpunen ja pieniä määriä hernekerttuja, leppälintuja, kirjosieppoja, pensastaskuja ja fyllareita. Harjalintu oli edelleen paikalla viihtyen pääasiassa itäniityn-saunalahden-Kattrompanin alueella. Myös koiras sepeltasku oli edelleen saaressa, nyt pariin otteeseen itäniityn pohjoisreunalla ja iltapäivällä jälleen eiliseen tapaan lähempänä Teerikalliota.

HARJALINTU EI OLE PÄÄSTÄNYT LÄHELLE (Kuva: Outi Sarjakoski)

HARJALINTU EI OLE PÄÄSTÄNYT KOVIN LÄHELLE (Kuva: Outi Sarjakoski)

Mainittakoon vielä, että ELY-keskuksen ja laivayhtiön maaliskuussa asettamat kulkurajoitukset m/s Kökarilla ovat edelleen voimassa (tässä kopio):

Vetoomus yhteysalus ms Kökarin käyttäjille

Pyydämme kaikkia yhteysaluksen käyttäjiä sekä reitin varrella olevia majoitusyrittäjiä noudattamaan ELY-keskuksen antamaa ohjeistusta koronaviruksen suhteen.

Erityisesti painotamme ohjeistuksen kohtaa, jossa suositellaan, että kaikkea ei-välttämätöntä toimintaa, kuten vapaa-ajanmatkoja yhteysaluksilla saaristoon, tulee välttää.
Tätä painotamme erityisesti siksi, ettei aluksen miehistö, saarissa asuvat riskiryhmiin kuuluvat henkilöt eikä kukaan muukaan olisi vaarassa altistua koronavirukselle.

Yhteysalus on monelle vakituiselle asukkaalle ainoa mahdollinen kulkuväline sekä elintärkeä tavaroiden kuljetusväline saaristossa.

Mikäli aluksen henkilökunta altistuu virukselle tarkoittaa se automaattisesti karanteenia heille. Varamiehistön pystymme järjestämään, mutta mikäli useita karanteeneja tulisi miehistön jäsenille niin pahimmassa tapauksessa liikenne voidaan joutua keskeyttämään.

Tästä syystä haluamme vedota yhteysaluksen käyttäjiin: Ymmärtäkää tilanteen vakavuus, ajatelkaa omaa ja muiden terveyttä ja jättäkää matka väliin, mikäli se ei koske vakituisen väestön kulkemista, tavarakuljetusta, työmatkaa tai hätätilanteesta johtuvaa liikennettä. Älkää tulko saaristoon karanteeniin.

Vastuu on nyt meillä kaikilla. Nyt ei saa olla itsekäs.

Mikko Fagerroos
Toimitusjohtaja
Saariston Meritie Oy

tylli_20_Korppoo_04_20

 

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.