Viiden hanhilajin reissu joulukuussa

Sunnuntaina 20.12.2020 – vuoden pimeimpään aikaan ja vieläpä pilvipäivän niukoissa valoissa – päätin tehdä vuoden toistaiseksi ainoan bongausreissuni, tähtäimenä Porissa jo pitkään oleskellut pikkukanadanhanhi (Branta hutchinsii, ssp hutchinsii). Jos havis hyväksytään, se on vasta toinen Suomesta – eka oli vuonna 2013 Parikkalassa. Ajelin yksikseni (korona-aika!) aamulla kohti Poria, jonne saavuin klo 10.20. Maaviikin pelloilla oli vilskettä: n. 700 laulujoutsenta ja peräti 5 lajia hanhia. Paikalla oli merihanhi, taigametsähanhi, kiertelevä ad-tundrahanhi (ei laskeutunut), n. 20 kanadanhanhea ja niiden joukossa pikkukanadanhanhi. Aika komea hanhisetti näin joulukuussa!

VANHA TUNDRAHANHI PYÖRÄHTI PAIKALLA
VANHA TUNDRAHANHI PYÖRÄHTI PAIKALLA

Kanadanhanhiporukassa oli myös hyvin tumma occidentalis-tyyppinen kanadanhanhi, joten katsottavaa riitti. Lintuporukkaa oli runsaan tunnin aikana vajaa 10 kpl, mm. pikkukanukkia jo paljon kuvannut Esa Mäkelä sekä porilaistunut retkikaverini vuosien ajalta, Jukka J Nurmi. Pikkukanadanhanhi oli kyllä kaukoputkella nähtävissä, mutta harmillisesti koko ajan sen verran hankalassa paikassa ja etäällä, ettei kelvollisia kuvia lyhyehkön käyntini aikana syntynyt. Tumma kanukki ja tundrahanhi tulivat sentään jotenkin dokumentoitua. Turussa olin takaisin jo klo 13.50. Ihan ok keikka, vaikka päätähden kuvaaminen ei natsannutkaan.

TUMMA OCCIDENTALIS-TYYPPINEN KANADANHANHI PORISTA
TUMMA OCCIDENTALIS-TYYPPINEN KANADANHANHI MAAVIIKISSÄ

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...