Bongauksia!

Tiistaina 26.10.2021 lähdin pitkästä aikaa bongausreissulle! Taitaa olla eka kerta tänä vuonna. Helsingin Viikissä jo pari viikkoa viipyillyt siperianlepinkäinen kiinnosti. Mukaan matkaan lähti pitkäaikainen lintukaverini Jukka J Nurmi eikä ihan hirveästi tarvinnut edes houkutella… Sää oli pilvinen, matkalla sadekuuroja, lämpöä 9 astetta, vähän niukat valot kuvaamista ajatellen. Aamuisen renkaidenvaihdon jälkeen tavattiin Turun ohikulkutien tuntumassa, josta jatkettiin mun autolla yhtä kyytiä Viikkiin saakka. Auto parkkiin klo 11.15 ja jo heti autosta ulos tullessa näkyi useampia kiikari-, kamera- ja kaukoputkiorneja, monia tuttujakin. Siirryttiin lepinkäisen viime päivien vakiopaikalle Purolahden viereisen Mäyrämetsän kävelytielle ja siperianlepinkäinen löytyi nopeasti pellon toisella puolella (n. 100 m) olevan koivikon reunasta. Liikkui aktiivisesti, saalisteli ja yleensä aina istui oksien takana vähän piilossa. Välillä katosi lähes tunniksi, mutta jostain taas ilmestyi takaisin, tarjoten meille ja monille muillekin paikalla olleille mahdollisuuden kaukaisiin korkeintaan ns. dokumenttitason kuviin. Lintuhan on jo rengastettu ja rengas kiilteleekin joissain kuvissani. Lähdettiin takaisin autolle klo 14.30 jälkeen ja ajeltiin kohti Turkua – pinnakahvit juotiin Jukan kanssa Lohjan ABC:llä. Ihan mukava oli pitkästä aikaa bongata lintu, olihan se itselleni mm. WP-laji no 636 ja WP-kuvalaji no 598.

siperianlepinkäinen_02_Helsinki_10_21

SIPERIANLEPINKÄINEN KAUKAA...
SIPERIANLEPINKÄINEN KAUKAA…

Keskiviikkona 27.10.2021 kävin aamupäivällä Turussa, Forum Marinumin nurkalla, kuvaamassa alueella jo joitakin aikoja pysytellyttä pelotonta turturikyyhkyä. Paikalla oli toistakymmentä kiinnostunutta, myös Jukka, kuten monia muitakin tuttuja. Lintu istuskeli pitkään koivuissa, kunnes pudottautui ruokailemaan nurmikolle, eikä välittänyt ihmisistä tuon taivaallista. Hauska tapaus. Iltapäivällä levisikin taas rankka sade lännestä koko Etelä-Suomeen.

TURUN LUOTTAVAINEN TURTURIKYYHKY
TURUN LUOTTAVAINEN TURTURIKYYHKY

Bongauspäivien kuvat näkyvät isompina (exif-tietoineen) täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Lisää kirjoituksia

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...

Pääsiäissumussa

Keskiviikkona 16.4.2025 pääsin vihdoin takaisin Utöhön, Outi tulee muutaman päivän perässä. Päivä oli...