Kesäfiilistä jo Utössäkin

Lauantai 18.6.2011 meni kaikenlaisessa puuhastelussa ja eilisistä avajaisista ”toipumisessa”. Rikattiin vene ja muutenkin viimeisteltiin kaikki purjehduskuntoon, illalla tehtiin lisäksi koeajo uudella sähkömoottorilla. Lintuhavainnot jäivät vähän heikoiksi mutta mainita voi mm. valkoviklon,  6 suokukkoa ja itäniityn reunalla olleen taivaanvuohen, lisäksi edelleen pari pikkukäpylintua ja raripuskassa rätissyt kirjokerttu.

Luhtakerttunen on ilmeinen pesimälaji Utössä

Sunnuntai 19.6.2011 otettiin myös rennosti, tein pari kierrosta saarella mutta päivällä satoi reippaasti n. 7 tunnin ajan. Sade tiputti itärannalle hiukan taas muuttokahlaajia: 8 liroa, 13 suokukkoa ja 3 suosirriä. Itärannalla uiskenteli myös harmaasorsanaaras ja 2 haapanaa, kylällä lauleli vielä mm. 2 luhtakerttusta ja viitakerttunen ja telttapaikan lähellä hyöri 2 kirjokerttua. Outi lähti Turkuun m/s Aspöllä ja Varesvuon Markus ja Minna Pärnäisiin m/s Eivorilla.

Suokukot muuttavat jo kiivaasti kohti etelää

Maanantaina 20.6.2011 oli minunkin lähdettävä mantereelle, näin kesällä yhteysalus lähtee klo 13. Aamulla tein runsaan kolmen tunnin kierroksen itäosassa ja jokunen lintukin toki näkyi. Kahlaajista mainittakoon 3 suosirriä, 10 suokukkoa, valkoviklo, 3 liroa ja 2 isokuovia. Kaksi kultarintaa, 2 luhtakerttusta ja kirjokerttu lauloivat ja itäniityllä oli melko ahkerasti äänessä ruisrääkkä. Yritin kuvata rääkkää ilman menestystä, kolme hyvin pikaista näköhavaintoa kylläkin kertyi. Taivaalla seilasi synkkiä sadepilviä auringon lomassa – suomalaista kesäkeliä, ihan hienoa. Laivamatkalla mantereelle tuli Nötön kohdalla viesti maallikkohavainnosta Aspöstä – silkkihaikara kylän rannassa. Olin käynyt paikalla runsas puoli tuntia aiemmin mutta tavoistani poiketen olin juuri Aspön kylän kohdalla sisällä laivassa syömässä! Muitakaan orneja ei laivalla ollut, harmi kun ei päässyt tarkistamaan havista tuoreeltaan… Turussa olin klo 19 aikoihin.

 

Lisää kirjoituksia

Syysmuuttoa odotellessa

Maanantaina 28.7.2025 helle jatkui, nyt oli 25 astetta ja ilman kosteus lisääntynyt. Päivällä...

Lämpöä ja vierailijoita riittää, lintuja niukemmin..

Torstaina 24.7.2025 oli hellesäätä edelleen, lämpöä oli 26 astetta ja pohjoiskoillista tuulta alle...

Hellekelit jatkuvat

Maanantaina 21.7.2025 jatkui korkeapaine ja aurinko porotti koko päivän, lämpöä oli 25 astetta....

Kike ja kake

Torstaina 17.7.2025 helle jatkui – aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli täällä...

Keskikesän lämpöä

Maanantaina 14.7.2025 oli pilvistä ja tiheää sumua koko päivä aamun noin 1,5 tuntia...

Kake ja kahlaajia

Torstaina 10.7.2025 oli komea kesäpäivä – aurinkoa, lämpöä jo 20 astetta ja heikkoa...