Kesäoloa Utössä

Sunnuntai 3.7.2011 oli edelleen lämmin ja heikkotuulinen kesäpäivä, mantereen suunnassa kuului taas ukkosen jyrinää. Outin kanssa purjehdittiin s/y Taivaanvuohella ”Utö runt”, paahteisessa kelissä. Lintujakin katsottiin ja havaittiin tänään mm. 5 valkovikloa, 8 liroa, metsäviklo, 9 suosirriä, töyhtöhyyppä, 5 suokukkoa ja yllättäen lehtokurppa. Merellä muutti 21 mustalintua, 2 ruokkia ja luotsiaseman alapuolella viihtyi aamulla 2kv lapintiira – niitä näkee harvoin. Saaressa oli edelleen ruisrääkkä, 4 luhtakerttusta, kirjokerttu (hotellilla) ja Ville-Veikko havaitsi muutaman säkeen laulaneen idänuunilinnun aamulla jalkapallokentän reunalla. Mainio heinäkuun havis! Jani ja V-V lähtivät iltapäivällä takaisin mantereelle.

HARMAALOKIT YRITTÄVÄT VEROTTAA VASTAKUORIUTUNEITA PILKKASIIVEN POIKASIA MUTTA PILKKASIIPIEMOT PUOLUSTAVAT RAIVOKKAASTI JÄLKELÄISIÄÄN

Maanantaina 4.7.2011 jouduin lähtemään pikareissulle mantereelle, huomenna takaisin. Laiva lähti klo 13, sitä ennen mm. tunnin staijaus aamulla luotsiasemalla. Mainittavimmat havikset olivat 2 ohilentänyttä kaakkuria, 6 valkovikloa, 3 liroa, suosirri ja eteläniemen kärjessä uiskennellut yksinäinen alli.

YKSI KYHMYJOUTSENPOIKUE VIIHTYY UTÖN VESILLÄ

Tiistaina 5.7.2011 palasin Utöhön klo 12.50, johan sitä tulikin oltua mantereella… Sää oli pääosin pilvinen (illalla selkeni) ja tuuli heikko. Pieni iltakierros itärannalle tuotti muuttokahlaajia seuraavasti: 3 valkovikloa, 6 liroa, 24 suosirriä, syksyn ensimmäiset 2 jänkäsirriäistä, töyhtöhyyppä ja 3 suokukkoa. Määrittämätön käpylintu lensi kylän yli melko korkealla. Satama oli aivan piukassa huviveneitä. Uusikaupunki-Vehmaa rajalta löytyi illansuussa Suomen kautta aikain 3. lehmähaikara – paikalle kiirehti taas moni ahkera bongari. Itselläni tuo harvinaisuuksien bongaus on lähes kokonaan jäänyt tänne saareen muuton myötä, täältä ei kannata mantereen rareja lähteä bongaamaan kun pelkkään laivamatkaan jo menee useita tunteja! No, onneksi täältäkin aina välillä löytyy kaikkea hienoa ja mikä sen hienompi fiilis onkaan kuin löytää itse jokin harvinaisuus täältä kotinurkilta. Silti on mukava seurata koko ajan mitä muuallakin tapahtuu, hyviä lintupaikkoja kun on Suomessakin monia.

PARI JÄNKÄSIRRIÄISTÄ ILMESTYI ITÄRANNALLE

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...