Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää sumua klo 10-11.30 ja pohjoistuulta 2-7 m/s. Lämpö nousi päivällä 7 asteeseen. Staijattiin luotsiasemalla auringonnousuista klo 10:een ja nähtiin mm. kuikka, 26 haapanaa, 5 harmaasorsaa, 25 tavia, 71 allia, 122 mustalintua, 11 pilkkasiipeä, 19 tukkakoskeloa, 2 mustakurkku-uikkua ja muuttavana (NW) peräti 974 ruokkia. Suurimmat parvet olivat 25-30 yksilön kokoisia ja muutto alkoi heti auringonnoususta ja hiipui klo 9.30 aikoihin. Upeaa menoa! Sekä kirjojen että Tiiran mukaan tämä oli kaikkien aikojen voimakkain ruokkimuutto Varsinais-Suomessa (TLYn alueella) ja ylipäätään koko Manner-Suomessa. Myös Ahvenanmaan länsireunan päämuuttoreitiltä raportoitiin tänään hurjia lukuja: Signilskärillä 2128 ja Lågskärillä 1659 muuttavaa ruokkia. Taisi olla Suomen lintuhistorian kovin ruokkien muuttopäivä! 

Ruokkeja Utössä (kuvan olen ottanut aiemmin)

Utössä nähtiin tänään myös mm. harmaahaikara, sinisuohaukka, tuulihaukka, 10 taivaanvuohta ja tiltaltti. Mantereelle tulivat lisäkseni myös Kuusiston Kimmo ja Suomisen Janne. Laivamatkalla näkyi Nötön aukolla tumma merikihu jo pesimäluodollaan. Turussa olin klo 20.15 aikoihin.

Västäräkkejä näkee Utössä jo päivittäin (kuva: Outi Sarjakoski)

Lisää kirjoituksia

Tuulta ja lintuväkeä runsaasti

Torstaina 17.9.2026 oli aamulla vielä pilvistä ja saatiin jokunen sadetippakin, mutta loppupäivä oli...

Hakkivaellus voimistuu

Sunnuntaina 13.9.2026 palattiin Outin kanssa takaisin Utöhön Turussa käynnin jälkeen. Ajettiin iltapäivällä Nauvoon,...

Lajikuvat Utön linnuista

Olemme nyt asuneet Utössä runsaat 20 vuotta ja – vähän kuin ”väliaikatietona” –...

Utössä havaituista rusorintakertuista

Utössä on saaren lintuhistorian aikana havaittu 9 rusorintakerttua. Jokin aika sitten rusorintakerttu kuitenkin...

Sateiden lomassa

Maanantaina 7.9.2026 oli puolipilvistä, mutta illalla saapui lännestä hajanainen saderintama. Lämpöä oli 18...

Jalluja ja macroja

Torstaina 3.9.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 17 astetta ja lounaistuulta 9-10 m/s eli aika...