Lintuja niukasti

Maanantaina 25.8.2025 jatkui viileä ja sateinen pohjoisvirtaus. Sadetta tuli runsaasti yöllä ja aamulla, päivällä oli ajoittain aurinkoakin, mutta lämpöä oli vain 15 astetta. Pohjoistuuli vaihteli 7-12 m/s välillä. Aamulla tunti staijia luotsiasemalla ja kiersin saaren itäosat. Havaintoja mm. 3 harmaahaikaraa, 3 jouhisorsaa, 7 tuulihaukkaa, 22 varpushaukkaa, nuolihaukka, käki, 2 rantasipiä, valkoviklo ja 9 pensastaskua. Myös leppälintuja, fyllareita ja harmaasieppoja oli tullut pieni annos lisää. TLYn retkiporukka lähti osin eilen ja osin tänään mantereelle.

Valkoviklo venyttelee

Tiistaina 26.8.2025 sama pohjoisvirtaus jatkui, nyt 4-7 m/s. Puolipilvistä ja erityisesti aamulla muutama sadekuuro, lämpöä oli 16 astetta. Lyhyt staiji taas aamulla luotsiasemalla, mutta hiljaista oli merellä ja kahlaajatkin jo lähes hävinneet. Kiersin myös saaren itäosan, muuten kotinurkilla kuvaamista. Havaintoja niukasti, mm. harmaahaikara, 2 kuikkaa, 6 tuulihaukkaa, 11 varpushaukkaa, nuolihaukka, tylli, käpytikka ja 3 pensastaskua. Hysyjä oli taas muutama eilistä enemmän. Tänään julkistettiin vihdoin yhteysaluksen talviaikataulu, joka astuu voimaan jo ensi viikolla. 

Leppälintuja on näkynyt vain muutama
Jokunen harva kirjosieppo on myös näyttäytynyt

Keskiviikkona 27.8.2025 jatkui yhä vaan luoteistuuli, tosin heikentyneenä (3-7 m/s), mutta illalla tuuli kääntyi vihdoin lounaaseen päin. Pääosin oli aurinkoista ja lämpöä 16 astetta. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja saaren itäosat tuli kierrettyä. Näkyi mm. 155 mustalintua, 4 harmaahaikaraa, 6 tuulihaukkaa, 13 varpushaukkaa, käki ja 6 pensastaskua. Kahlaajat ovat kateissa ja tuntuu, että lintuja on muutenkin kovin vähän – viime aikoina raportoitu monien pikkulintujen, mm. pajulintujen ja muidenkin metsien pikkulintujen radikaali väheneminen näkyy ihan konkreettisesti. Iltapäivällä Nisulan Kirsi tuli saareen lintureissulle.

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Västäräkki ohittaa linjataulun illan valoissa

Lisää kirjoituksia

Takaisin Utöhön syysrarien pariin

Lauantaina 8.11.2025 palasin Utöhön pilvisessä ja melko lämpimässä (9 astetta) kelissä, tuuli oli...

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...