Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli 10 astetta ja aluksi etelätuulta 10 m/s ja myöhemmin kaakosta 5 m/s. Kierrettiin koko saari ja iltapäivällä jatkettiin vähän meristaijiakin. Nähtiin merellä mm. 3 laulujoutsenta, 14 mustalintua, pikkulokki ja lounaispuolen luodoilla 40 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. 2 teertä (k,n), 2 harmaahaikaraa, varpushaukka, suopöllö, luhtakana, uuttu- ja sepelkyyhky, lehtokurppa, taivaanvuohi, käpytikka, isolepinkäinen ja 2 kulorastasta. Pikkulinnuista nähtiin mm. 9 kiurua, 10 niittykirvistä, puukiipijä, 4 mustapääkerttua, 16 peukaloista ja 3 nokkavarpusta.

Saaressa liikkui jälleen myös tulipäähippiäinen kaupan ja lammashaan välillä, varmaankin yksi eilisistä. Lisäksi Nisulan Timo löysi aamulla koulun pihapuista kashmirinuunilinnun, jonka kaikki näkivät useita kertoja ja lintu myös äänteli tunnusomaista ääntään. Vilkkaasta linnusta ei kuitenkaan onnistuttu paksussa pilvikelissä saamaan vielä kunnon kuvaa. Jo syksyn toinen humei saaressa. Saareen saapui illalla lisää lintuharrastajia – Kimmo Kuusisto, Henkka Westerholm, Jyri ja Petri Laurikka, Ulla Siuko sekä Mika ja Merja Mäkinen.

Perjantaina 24.10.2025 oli paksua pilveä, ajoittain sumuakin ja itätuulta 10-12 m/s. Lämpöä oli 9 astetta. Staijia merelle pari tuntia, mutta pääasiassa kompattiin saarta pitkin ja poikin. Nähtiin merellä mm. 2 lapasotkaa, 8 pilkkasiipeä, 2 mustalintua, 6 allia ja 7 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. harmaahaikara, saunalahdella jonkin aikaa kalastellut jalohaikara, luhtakana, 1kv ruskosuohaukka, varpushaukka, jänkäkurppa, isolepinkäinen, 3 uuttukyyhkyä, 2 käpytikkaa ja 7 tilheä. Päivän lajit löytyvät kuitenkin pikkulinnuista, joita nähtiin mm. 3 mustapääkerttua, tiltaltti, 9 peukaloista, 5 niittykirvistä, 3 tikliä, pikkuvarpunen, isokäpylintu, 3 pikkukäpylintua ja hotellialueella näkynyt mustaleppälintu. Koulun portin tuntumassa, erityisesti saarnissa, viihtyi pitkään samanaikaisesti 2 kashmirinuunilintua, joista varsinkin toinen oli aika vilkkaasti ääntelevä. Samaan aikaan samassa puussa (!) oli myös 2 tulipäähippiäistä ja lisäksi kolmas tulipäähippiäinen nähtiin saunalahden pohjukassa. Kovaa menoa on tänä syksynä näiden itälajien kanssa! Saareen saapuivat illalla lintureissulle Riku Ruuskanen ja Jennina Koivuniemi.

Lauantaina 25.10.2025 oli edelleen kosteaa, sumua ja vähän sadetta pitkin päivää (taukojakin), heikkoa (alle 3m/s) suunnaltaan vaihtelevaa tuulta ja lämpöä runsas 10 astetta. Vähän staijia iltapäivällä, muuten koko saaren komppausta. Nähtiin mm. 124 allia, 10 mustalintua, 9 pilkkasiipeä, 3 riskilää, 2 lapasorsaa, harmaahaikara ja aamulla Fladanin rannalla edelleen eilinen jalohaikara. Muita olivat mm. 1kv ruskosuohaukka edelleen, 2 luhtakanaa, sarvipöllö, koiras teeri, taivaanvuohi, käpytikka, isolepinkäinen, 27 kottaraista ja tilhi. Pikkulintuja oli edelleen mukavasti, mm. 6 kiurua, 12 niittykirvistä, 2 mustapääkerttua, 10 tiltalttia, 14 peukaloista, 4 rautiaista, pikkuvarpunen, 2 puukiipijää, pikkukäpylintu, pulmunen ja 29 pyrstötiaista. Kashmirinuunilintu nähtiin ja kuultiin edelleen koulun luona, varmaan toinen eilisistä yksilöistä. Lisäksi tulipäähippiäiset jatkavat epätavallisen runsasta esiintymistään – tänään nähtiin 1 eteläkärjessä, 2 raripuskassa ja 1 lammashaassa eli 4 yksilöä saaressa!

Sunnuntaina 26.10.2025 yöllisen sateen jälkeen oli pilvipoutaa, heikkoa (alle 6 m/s) länsi-, myöhemmin etelätuulta ja lämpöä oli 10 astetta. Staijia luotsiasemalla n. 3 tuntia ja koko saari kierrettiin. Merellä nähtiin mm. 2 kuikkaa, kaakkuri, 4 Gaviaa, 255 allia, 24 pilkkasiipeä, 6 mustalintua, 18 haahkaa, 5 ruokkia ja 6 haapanaa, lisäksi merisirrejä oli luodoilla yhteensä 43 yksilöä. Saaressa havaittiin mm. 2 harmaahaikaraa, jalohaikara edelleen Fladanin ympäristössä, 2 teertä, luhtakana, 2 taivaanvuohta, 6 varpushaukkaa, ampuhaukka, koiras sinisuohaukka, edelleen myöhäinen 1kv ruskosuohaukka, 6 sepelkyyhkyä, isolepinkäinen, 65 tilheä ja 210 räkättirastasta. Pikkulintuja oli myös mukavasti, mm. 3 kiurua, 13 niittykirvistä, luotokirvinen, västäräkki, mustapääkerttu, 3 tiltalttia, 16 peukaloista, 4 rautiaista, 6 tikliä, pikkuvarpunen, 62 pyrstötiaista, 3 puukiipijää, 120 urpiaista ja myöhäinen kivitasku.

Patteriniemellä liikkui n-pukuinen mustaleppälintu ja luotsiaseman luona lenteli hetken ajan hienosti virtavästäräkki, joka näytti laskeutuvan lähelle koulun lahtea. Lintua ei kuitenkaan varmuudella löydetty enää uudelleen. Itäniityn kulmalla katajissa oli tulipäähippiäinen ja toinen lammashaassa, lisäksi koulun ympäristössä viihtyi saarnissa edelleen ääntelevä kashmirinuunilintu, joka myös näyttäytyi hyvin muutamaan otteeseen. Uutena paikalle oli ilmestynyt myös hippiäisuunilintu (syksyn kymmenes), jonka ensimmäisenä löysi Brita, mutta pro näyttäytyi myöhemmin meille muutamille muillekin. Mantereelle lähtivät päivällä Nisulan Timo, Laurikat, Mäkiset, Siuko, Helander, Saarnio, Ruuskanen, Koivuniemi ja Meriläiset. Olipa taas hieno syksyinen lintupäivä! Päivän lajimääräkin oli ainakin 74, ihan hyvä näin lokakuun lopulla.
Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

