Joulun jälkeen Utöhön

Maanantaina 29.12.2025 oli aika palata Utöhön. Joulu vietettiin Nummella Outin kotitalolla sukulaisten kera ja Espanjan matkalla puhjennutta tuskallista vyöruusua hiljalleen parannellen. Onpa hankala ja kivulias sairaus, mutta onneksi kova viruslääkitys tuntuu vähitellen auttavan. Maanantaiaamuna päätimme kuitenkin ajaa Nauvon Pärnäsiin ja matkata yhteysaluksella Utöhön, mm. tarkistamaan mitä Hannes-myrsky oli saanut saaressa aikaan. Jo Pärnäisten parkkipaikalla iso mänty oli kaatunut parkissa olleen henkilöauton päälle, lieneekö omistaja edes vielä tietoinen.. Kova oli tuuli tänäänkin, luoteesta 15-16 m/s ja puuskat 25 m/s ja päälle lumi/räntäkuuroja vaakasuoraan. Matka sujui kuitenkin ok ja Utöhön saavuttiin klo 12.50, tavarat kotiin ja loppupäivä kului kotosalla – sää ei houkutellut vielä retkelle ja olokin on vielä aika puolikuntoinen.

Merimetsoja talvehtii Utön satamalahdella, Fladanilla, pitkälti toistasataa

Tiistaina 30.12.2025 jatkui kova pohjoistuuli, ajoittain puuskat 25 m/s ja keskituuli koko päivän 15-18 m/s. Taivas oli puolipilvinen, lämpö nollassa, mutta illalla alkoi pakastua. Tehtiin pieni saarikierros – itäranta ja kyläalue sekä saunalahden pohjukka. Nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 4 laulujoutsenta, 1kv kanahaukka, varpushaukka, itärannalla edelleen kiuru ja lisäksi 2 peukaloista ja punarinta. Illalla saareen saapui kohtalaisen paljon lisää uuden vuoden viettäjiä.

Harmaahaikaroita pyörii vielä pari kpl Utön rannoilla

Keskiviikkona 31.12.2025 oli pitkästä aikaa kaunis talvipäivä ja se käytettiinkin heti talvilintulaskennan tekemiseen. Puolipilvistä, pohjoiskoillinen tuuli oli heikkoa (alle 4 m/s) ja pakkasta nyt 4 astetta. Iltapäivällä alkoi tulla reippaita lumikuuroja. Vajaan tunnin staiji aamulla luotsiasemalla (väreily merellä haittasi) ja kierrettiin koko saari.

Muutama laulujoutsen vielä Utössä

Nähtiin 34 lajia, joista mainittakoon mm. 4 laulujoutsenta, tavi, 7 lapasotkaa, tukkakoskelo, 6 allia, harmaahaikara, teeri ja saaressa jo pidempään viipynyt hiirihaukka.

Hiirihaukka on jo pidempään pyydystellyt saaren lukuisia myyriä

Lisäksi nähtiin mm. taivaanvuohi, tilhi, 6 räkättirastasta, käpytikka ja pikkulintuja mm. 4 punarintaa, 7 peukaloista, kiuru, niittykirvinen ja luotokirvinen. Huuhkaja huuteli illalla, mutta merisirrejä ei väreilyn takia tänään luodoilta löytynyt. Uuden vuoden vaihtumista vietettiin meillä Varesvuon Markuksen ja Minnan kanssa – saapuvat tänään illansuussa saareen.

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Outi löysi tänään luotokirvisen talvilintulaskentaan (kuva: Outi Sarjakoski)
Peukaloisia löytyi 7, mutta todellinen määrä lienee ainakin kymmenkunta
Kyhmyjoutsen näyttää ”peräpeiliä” – hyvästit vuodelle 2025!

Lisää kirjoituksia

Takaisin Utön kesään

Torstaina 16.7.2026 oli aika palata Utöhön Lapin ja Varangin matkan jälkeen. Laiva oli...

Kesäinen linturetki Lappiin ja Norjan Varangille

Sunnuntaina 5.7.2026 kapusin Turun Logomon asemalta junaan klo 21.08, joka ensin matkasi Tampereelle...

Yhteenveto alkuvuosi 2026

Talvi oli poikkeuksellisen kylmä ja pakkaskausi alkoi vuodenvaihteessa jatkuen pitkälle maaliskuuhun saakka. Harvinaista...

Lämmintä keskikesää

Maanantaina 29.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (22-23 astetta), tuuli 1-5 m/s suunnaltaan vaihtelevaa....

Kesämeininkiä Utössä

Keskiviikkona 24.6.2026 oli aika palata Utöhön. Ajeltiin sateisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin,...

Kaukoputkijuttua

Näin lintujen kevätmuuttokauden päätteeksi voi vähän muistella kaukoputkien käyttöä muutontarkkailussa. Kuluneena alkuvuonna olen...