Sadetta ja tuulta riittää

Maanantaina 26.1.2015 taivas oli pilvessä, lämpöä 2 astetta ja lounaistuulta edelleen 12-14 m/s. Staijia majakalla puoleen päivään asti sekä itäosan ja kylän komppausta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. Gavia sp, 257 allia, pilkkasiipi, 2 lapasotkaa, 8 tukkasotkaa, 2 uiveloa, haahka, 11 tukkakoskeloa, 3 riskilää ja naurulokki. Merikotkia nähtiin 5 ja aamulla admuuttohaukka lensi hienosti eteläniemeä viistäen lounaaseen. Saaresta löytyi mm. 11 merisirriä (joista 6 itärannalla), peukaloinen, rautiainen, punarinta, niittykirvinen ja 7 tilheä. Itärannalla näkyivät tuoreet luhtakanan jalanjäljet. Helstola lähti iltapäivällä Jurmoon.

TÄLLÄ SINISORSALLA TAITAA OLLA MUUTAMA JOUHISORSANKIN GEENI
TÄLLÄ SINISORSALLA TAITAA OLLA MUUTAMA JOUHISORSANKIN GEENI 

Tiistaina 27.1.2015 lännestä saapunut matalapaine piiskasi vesisadetta lähes koko valoisan ajan. Lämpöä oli 2 astetta, tuuli kohtalainen lounaasta. Sateen kastelemana käväisin pikaisesti itärannalla, jossa näkyi mm. naurulokki, peukaloinen ja 11 merisirriä. Ruokinnallamme kävi 2 punarintaa ja rautiainen tavallisempien lajien ohella. Päivä kului pääasiassa kirjoitus- ja kuvahommissa.

RAUTIAINEN HIIPII EDELLEEN RUOKINNALLEMME SILLOIN TÄLLÖIN
RAUTIAINEN HIIPII EDELLEEN RUOKINNALLEMME SILLOIN TÄLLÖIN

Keskiviikkona 28.1.2015 satoi taas vettä mutta vasta puolen päivän jälkeen. Lounaistuuli oli kovaa, 14-17 m/s, ja lämpöä +3 astetta, taivas oli pilvessä. Staijia majakan suojassa ja itäosan kierros tuottivat mainittavaa mm. allin, 5 mustalintua, 2 lapasotkaa, 3 tukkakoskeloa ja itärannalta jälleen merisirrejä, nyt 10 yksilöä. Lokkeja yli 600 kaakkoispuolen luodoilla mutta etäisyyttä tarkempaan haravointiin turhan paljon. Sateen takia päivän retkeilyt jäivät vähän lyhyiksi…

MERISIRRIEN KUVAAMISEEN EI IHAN HELPOLLA KYLLÄSTY
MERISIRRIEN KUVAAMISEEN EI IHAN HELPOLLA KYLLÄSTY
TÄNÄÄN KESKIVIIKKONA OLI KAUNIS AURINGONNOUSU
TÄNÄÄN KESKIVIIKKONA OLI KAUNIS AURINGONNOUSU

 

Lisää kirjoituksia

Tuulta ja lintuväkeä runsaasti

Torstaina 17.9.2026 oli aamulla vielä pilvistä ja saatiin jokunen sadetippakin, mutta loppupäivä oli...

Hakkivaellus voimistuu

Sunnuntaina 13.9.2026 palattiin Outin kanssa takaisin Utöhön Turussa käynnin jälkeen. Ajettiin iltapäivällä Nauvoon,...

Lajikuvat Utön linnuista

Olemme nyt asuneet Utössä runsaat 20 vuotta ja – vähän kuin ”väliaikatietona” –...

Utössä havaituista rusorintakertuista

Utössä on saaren lintuhistorian aikana havaittu 9 rusorintakerttua. Jokin aika sitten rusorintakerttu kuitenkin...

Sateiden lomassa

Maanantaina 7.9.2026 oli puolipilvistä, mutta illalla saapui lännestä hajanainen saderintama. Lämpöä oli 18...

Jalluja ja macroja

Torstaina 3.9.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 17 astetta ja lounaistuulta 9-10 m/s eli aika...