Kevätmuutto alkaa hiipua

Maanantaina 1.6.2015 oli aamulla pari tuntia aurinkoista kunnes lounaasta saapui pilvi- ja saderintama. Selkeni jälleen iltapäivällä klo 15 jälkeen. Tuuli oli navakka etelälounainen, enimmillään 15 m/s. Aamulla pari tuntia staijia, muuten komppausta. Merellä nähtiin mm. 2kv selkälokki, 15 ruokkia ja yhden ruokin kanssa klo 05.50 kaakkoon hienossa myötävalossa painelleet 2 etelänkiislaa (ringvia-muotoa). Jo 5. kiislahavis tänä keväänä.

HAAHKA HAUTOO SAAREN KORKEIMMALLA KOHDALLA - HYVÄT NÄKÖALAT!
HAAHKA HAUTOO SAAREN KORKEIMMALLA KOHDALLA – HYVÄT NÄKÖALAT!

Tuulisesta saaresta löytyi mm. jänkäsirriäinen, pikkusieppo, edelleen koiras mustaleppälintu, 3 luhtakerttusta, urpiainen ja mukavimpana 2 kuhankeittäjää (ad koiras ja n-pukuinen) jotka lentelivät ja viheltelivät varhain aamulla lammashaan, koulun ja Patteriniemen alueella. Lajityypilliseen tapaan hävisivät melko nopeasti. Mantereelle lähtivät tänään V-V Salonen, Vikmanin Reiska ja Wallinmaat.

HARMAASIEPPOJEN MUUTTO ON NYT VAUHDISSA, MUUTAMA KYMMENEN SAARESSA USEANA PÄIVÄNÄ
HARMAASIEPPOJEN MUUTTO ON NYT VAUHDISSA, MUUTAMA KYMMENEN SAARESSA USEANA PÄIVÄNÄ 

Tiistaina 2.6.2015 oli pääosin aurinkoista ja ”lämmintäkin” (+11 astetta) mutta etelätuuli hiljalleen voimistui ollen illalla jo 12 m/s. Aamulla staijattiin muutama tunti ja saartakin kierrettiin kohtuullisesti. Muutolla oli vielä 3 kuikkaa, kaakkuri, 15 Gaviaa, 10 mustalintua, 21 ruokkia ja jälleen etelänkiisla, joka lensi mustalintuparvessa kaakkoon. Muuttokahlaajia nähtiin jänkäsirriäinen, liro, kapustarinta ja valkoviklo. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat nokkavarpunen, satakieli ja ainakin 10 Acroa, joista 6 luhtakerttusta ja pari ryti- ja ruokokerttusta kumpaakin. Nurmen Tarppi lähti päivällä Jurmoon ja Outi mantereelle.

LUHTAKERTTUSET LAULAVAT INNOKKAASTI
LUHTAKERTTUSET LAULAVAT INNOKKAASTI

Keskiviikkona 3.6.2015 oli ns. välipäivä. Tuuli oli koko päivän kova, 13-17 m/s, lounaasta ja aamupäivällä vesisadetta, myöhemmin aurinkoa ja lämpöäkin oli jo 13 astetta. Saaressa oli enää vähän muuttolintuja ja havaintoja siis niukasti. Nähtiin mm. 9 ruokkia, pikkukuovi, 5 luhtakerttusta ja naaraspukuinen mustaleppälintu. Sällylä lähti iltapäivällä mantereelle.

PARI KIURUPARIA PESINEE SAARESSA
PARI KIURUPARIA PESINEE SAARESSA
TYLLI HAUTOO NELJÄÄ MUNAANSA
TYLLI HAUTOO NELJÄÄ MUNAANSA

 

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...