Ruisrääkkä

Lauantaina 17.10.2015 jatkui kaunis sää – Turussa yöllä pikkupakkasta mutta päivä oli pilvetön ja heikkotuulinen, lämminkin. Aamupäivällä lähdin Vikmanin Reiskan ja Järvisen Hannan kanssa Turun Rauvolaan katsomaan, josko paikalla useita päiviä ollut nuori ruisrääkkä olisi vielä kuvattavissa. Ja olihan se, kauniisti näytillä. Peloton yksilö, jota eivät häirinneet paikalla käyneet toistakymmentä lintuharrastajaa. Ruovikossa huuteli luhtakana, lähimetsikössä kimitti pikkutikka ja vanha kanahaukka lensi yli. Jatkoimme tunnin päästä matkaa Kaarinan Kuusistoon, jossa kartanonmäen suojelualueella on havaittu sekä pohjan- että valkoselkätikkoja. Haimme toista tuntia mutta saldo jäi pariin etäämpää kuuluvaan tikan koputukseen. Toisella kerralla sitten. Aamupäiväretki päätettiin maittaviin päiväkahveihin lähistön huoltoasemalla. Kiitos Reiskalle ja Hannalle taas mukavasta seurasta ja objektiivin lainasta!

ruisraakka_02_Turku_10_15

Mainittakoon vielä, että ruisrääkkä oli WP-alueella kuvaamiini lintulajeihin uusi lisäys, kuvalaji no 531. Näistä olen Suomessa kuvannut tähän mennessä 310 lajia. Jälkimmäistä lukua pystyisi toki nostamaan jos alkaisi bongata rareja kotimaassa… Enpä taida alkaa kuitenkaan.

ruisraakka_04_Turku_10_15

Lisää kirjoituksia

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...

Meriretkellä – ja vielä mehiläissyöjäkin

Maanantaina 8.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (17 astetta), heikkoa kaakkoistuulta. Staijia aamulla pari...

Kevätmuuton häntiä

Torstaina 4.6.2026 oli aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, ja lämpötila kipusi jo 18 asteeseen. Kaakkoistuuli...

Kevätmuutto hiljenee

Maanantaina 1.6.2026 oli aamulla pilvistä, myöhemmin auringonpaistetta, ja lämpöä runsaat 14 astetta. Etelätuuli...

Pikkukultarinta ja muuta mukavaa

Torstaina 28.5.2026 jatkui voimakas luoteisvirtaus, tuuli oli koko päivän 12-13 m/s (puuskat 18)....

Mehiläissyöjien härdelli

Maanantaina 25.5.2026 oli aurinkoista ja lämmintäkin, 14 astetta. Tuuli kävi pohjoisesta 7-9 m/s...