Tuuli tuo, tuuli vie

Maanantaina 2.10.2017 lännestä lähestyi syvä matalapaine, joka voimisti tuulia aamusta alkaen. Illalla puhalsi jo 18 m/s, puuskissa 23. Taivas oli pilvinen mutta päivä oli vielä sateeton, lämpöä oli 13 astetta. Kierrettiin koko saari ja nähtiin tuulisessa kelissä mm. 9 metsähanhea (+8 sp), harmaahaikara, kapustarinta, suosirri, jänkäkurppa, 2 taivaanvuohta, kanahaukka, varpushaukka ja 2 tuulihaukkaa. Käpytikkoja oli ainakin 6, lisäksi 3 haarapääskyä ja pikkulinnuista mainittavia mm. pensaskerttu, lehtokerttu, sinirinta, 2 harmaasieppoa, 2 pikkusieppoa, lapinkirvinen, 2 leppälintua, noin 75 tiltalttia ja 5 mustapääkerttua. Mantereelle lähtivät tänään ainakin Metsäranta, Ahti, Laitinen, Jokinen, Karhu, Murtosaari ja Kahila.

HIPPIÄINEN ON NYT SAAREN YLEISIN LINTU
HIPPIÄINEN ON NYT SAAREN YLEISIN LINTU

Tiistaina 3.10.2017 yöllä ja aamupäivällä saatiin rankkoja sadekuuroja, iltapäivästä alkaen oli poutaisempaa ja puolipilvistä. Yön kova etelätuuli (18 m/s) hiljeni päivän aikana 7-8 m/s ja lämpöä oli melkein 15 astetta. Ei staijailtu, mutta koko saari kierrettiin – pikkulintuja on edelleen aika mukavasti. Mainittavia havaintoja olivat mm. harmaahaikara, 35 Anseria, lapasotka, 20 jouhisorsaa, 60 haapanaa, 3 tuulihaukkaa, varpushaukka, kanahaukka, 6 käpytikkaa, 3 isolepinkäistä, jänkäkurppa, suosirri, 3 tylliä, mustaviklo ja määrittämätön kihu.

MUUTAMA HANHIPARVIKIN ON VIIME PÄIVINÄ MATKANNUT LOUNAASEEN (Kuva: Outi Sarjakoski)
MUUTAMA HANHIPARVIKIN ON VIIME PÄIVINÄ MATKANNUT LOUNAASEEN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Pikkulinnuista runsaimmat olivat hippiäinen 200, rautiainen 150, punarinta 130, tiltaltti 110, pajulintu 6 ja peukaloinen 40 – muista mainittavia 7 harmaasieppoa, pikkusieppo, 5 leppälintua, keltavästäräkki, lapinkirvinen, lapinsirkku, 2 hernekerttua, 4 mustapääkerttua ja isokäpylintu.

POTRETTIKUVA TILTALTISTA
POTRETTIKUVA TILTALTISTA

Keskiviikkona 4.10.2017 jatkui kova tuuli – nyt 12-15 m/s länsilounaasta. Taivas oli puolipilvinen, lämpöä oli tänään 13 astetta. Staijia majakalla & luotsiasemalla klo 07.30-13, saarikin kompattiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merimuutto oli yllättävänkin reipasta kovasta (vasta)tuulesta huolimatta, saaressa sen sijaan pikkulinnut olivat paljon vähentyneet – erityisesti tiltaltit. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 46 kuikkaa, 10 kaakkuria, 602 gaviaa, 47 sepelhanhea, 520 allia, 51 mustalintua, 910 haahkaa (joista n. 400 p), 2 ruokkia, 4 lapasotkaa, 17 varpushaukkaa, hiirihaukka, piekana, koiras sinisuohaukka, 3 tuulihaukkaa ja 6 ampuhaukkaa. Lisäksi nähtiin 2 jäägaviaa, eka klo 09.50 ja toinen klo 12.14, mutta molemmat jäivät lajilleen määrittämättä valon/etäisyyden vuoksi. Molemmat muuttivat pienissä kuikkaparvissa.

MERELLÄ ON KOMEAA AALLOKKOA
MERELLÄ ON KOMEAA AALLOKKOA

Saaressa nähtiin mm. harmaahaikara, suosirri, 2 tylliä, 2 taivaanvuohta, 2 isolepinkäistä, 5 harmaasieppoa, 2 pikkusieppoa, punatulkku, lapinkirvinen, luotokirvinen ja lapinsirkku. Mukava muuttopäivä! Iltapäivällä saareen saapui yli 10 ornia lisää, tuttuja ainakin Hannu Hilke, Rolf Karlsson ja Timo Nurmi. Mantereelle lähtivät mm. Lasse Kaartinen vaimonsa kanssa.

PARI TYLLIÄ VIIPYY VIELÄ ITÄRANNALLA
PARI TYLLIÄ VIIPYY VIELÄ ITÄRANNALLA

 

Lisää kirjoituksia

Joulukuinen lintumatka koillis-Espanjaan

Maanantaina 8.12.2025, jo pitkään jatkuneessa sateisen harmaassa ja kosteassa säässä, lähdin aamupäivällä ajelemaan...

Kosteaa ja hämärää, tunturikiuru ilahdutti

Maanantaina 1.12.2025 oli pilvistä ja sadekuuroja pitkin päivää, aamulla reipasta yhtenäisempää sadetta. Lounaistuuli...

Kovaa tuulta ja maanpuolustusta

Torstaina 27.11.2025 sää muuttui epävakaisemmaksi – pilvistä, muutama sadekuuro ja illalla jatkuvaa sadetta....

Kylmä korkeapaine tyhjensi saarta

Maanantaina 24.11.2025 oli kaunis syyspäivä, ehkä liiankin kaunis, koska linnut liikkuivat kovin niukasti....

Leutoa marraskuuta

Torstaina 20.11.2025 oli melko vesisateista pitkin päivää. Iltapäivällä oli kuitenkin pari tuntia satamatta,...

Lähestyvän talven merkkejä

Maanantaina 17.11.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 5 astetta ja pohjoistuulta 5-6 m/s. Vihdoin tuuli...