Aina vaan merimetsoja!

Tiistaina 12.9.2006 sain aamulla tiedon, että Turun Ruissalon rannalla on jo pari päivää oleskellut varsin kesy nuori punakuiri – helposti kuvattavissa. Koska kamera sattui olemaan mukana töissä, niin singahdin sinne tunniksi aamupäivällä – todetakseni että kuiria ei juuri nyt löytynyt ja vain 4 suokukkoa oli tällä hetkellä paikalla. Iltapäivällä töiden jälkeen polkaisin autolla Saloon, ensin Sokeritehtaan (kohta entisen sellaisen!) altaille ja sitten Halikonlahdelle jotta kauniina syyspäivänä syntyisi edes joku kuva ja saisi hetken katsella lintuja. Sokeritehtaan altailla pyöri n. 20 suokukkoa, n. 50 tavia, muitakin sorsia ja 5 tikliä – muuten oli hiljaista. Jonkun kuvan yritin lentävistä taveista ja suokukoista saada.

merimehto

Halikonlahdella viivyin runsaan tunnin kunnes valo alkoi hiipua. Kakkosaltaalla näkyi mm. n. 70 uivaa kanadanhanhea, merihanhi, 6 metsähanhea (lähipellolla), n. 10 harmaasorsaa, taveja, haapanoita, 2-3 harmaahaikaraa, 2 varpushaukkaa, 2 nuorta ruskosuohaukkaa ja n. 10 suokukkoa. Altaalla oli myös kaksi merimetsoa (toisella rengas jalassa) ja niistä taisi syntyä parhaat kuvat tällä pikku reissulla. Turkuun palasin Angelniemen taloni kautta todetakseni että siellä oli kaikki kunnossa.

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....