Blondi punarinta ja muuta mukavaa

Tiistai 9.10.2012 oli pilvinen päivä ja klo 13 jälkeen saatiin taas useita reippaita sadekuuroja. Tuuli oli idässä 8 m/s. Staijausta ja komppausta, tuloksena muuttavana mm. 10 kuikkaa, 18 Gaviaa, harmaahaikara, 5 Anseria, 243 A/B:tä, 95 allia, 3 määrittämätöntä kihua, 2 kapustarintaa ja yhteensä 25.800 määrittämätöntä vesilintua – ilmeisesti pääosin alleja kaukana merellä. Petolintuja nähtiin merikotkien lisäksi 6 sinisuohaukkaa, 52 varpushaukkaa, 2 hiirihaukkaa, 5 piekanaa, 2 tuulihaukkaa ja ampuhaukka, huuhkajakin istuskeli jälleen Ormskärin tykeillä.

LUOTSIASEMA ON HYVÄ PAIKKA STAIJATA MUUTTOA (muistakaa välttää kulkemista luotsiaseman oven edestä, on piha-aluetta)

Muuttavia pikkulintuja olivat mm. 27 kangaskiurua, 13 haarapääskyä, 9 västäräkkiä, 21 pyrstötiaista, 6 pikkuvarpusta ja 9 tikliä. Saaressa oli paikallisena mm. pikkutikka, harjalintu edelleen, lehtokurppa, metsäkirvinen, 250 tilheä, 8 peukaloista, 110 punarintaa, 2 leppälintua, 2 mustapääkerttua, 9 tiltalttia, 250 hippiäistä, pikkusieppo, 4 kuusitiaista, 35 puukiipjää, edelleen pikkulepinkäinen ja 6 punatulkkua. Varislintuja muutti tänään yhteensä 2680 naakkaa ja 509 varista ja itäniityllä oleskeli nyt (yhtä aikaa) 2 isokirvistä! Taitaa olla Utön kaikkien aikojen paras isokirvissyksy. Mantereelle lähtivät tänään Outin lisäksi Järvisen Mikko, Jauhiaisen Jussi, Lehtisen Jarmo, Ilpo Huolman, Kari Tornikoski, Oskari Härmä ja Veistolan Simo.

NAAKKAMUUTTO ON NÄYTTÄVÄÄ! (Kuva: Outi Sarjakoski)

Keskiviikkona 10.10.2012 tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja puhalsi n. 8 m/s, lämpöä oli 8 astetta ja muutama sadekuuro saatiin tänäänkin. Staijausta vain runsas tunti (merellä oli hiljaista). Muuttavana nähtiin mm. 14 kuikkaa, 28 Gaviaa, härkälintu, harmaahaikara, 80 Anser-hanhea, sinisuohaukka, kanahaukka, 20 varpushaukkaa, hiirihaukka, tuulihaukka, ampuhaukka ja 2 määrittämätöntä kihua. Saaressa havaittiin mm. sarvipöllö, suopöllö, 2 pikkutikkaa, 7 kangaskiurua, haarapääsky ja isolepinkäinen.

PIKKULEPINKÄINEN VIIVYTTELEE EDELLEEN SAARESSA, TÄNÄÄN SILLÄ OLI HIPPIÄINEN NOKASSA MUTTA EN EHTINYT SAAMAAN KUVAA...
UTÖSSÄ HARVINAINEN VARPUNEN ILMESTYI TÄNÄÄN KOULUN PIHALLE

Muista pikkulinnuista mainittakoon metsäkirvinen, 6 västäräkkiä, 390 tilheä, 10 peukaloista, 100 punarintaa, leppälintu, 9 tiltalttia, 200 hippiäistä, 14 pyrstötiaista, 20 puukiipijää, edelleen pikkulepinkäinen, pikkuvarpunen, 4 tikliä ja 3 punatulkkua. Koulun pihalta löytyi iltapäivällä nuori koirasvarpunen – aina yhtä kova laji täällä Utössä. Koulun lähellä oleskeli myös koko päivän häkellyttävä leukistinen punarinta ja itäniityllä oli edelleen ainakin 2 isokirvistä. Harjalintua ei enää tänään nähty.

LEUKISTINEN PUNARINTA ON HÄKELLYTTÄVÄN NÄKÖINEN ILMESTYS

 

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....