Botte ja muuta mukavaa

Maanantaina 19.12.2022 oli pilvistä, lämpöä 4 astetta ja reipasta lounaistuulta, 8-11 m/s. Staijia taas tunti majakalla ja kiersin koko saaren Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä oli edelleen lintujen suhteen hyvin hiljaista, saaressa sentään katsottavaakin. Tänään näkyi mm. alli, riskilä, 12 mustarastasta, 2 räkättirastasta, 2 punakylkirastasta (koulun lähellä pihanurmikolla), käpytikka, 2 pikkuvarpusta ja punarinta. Itärannan levävallilta lähti jaloista jänkäkurppa ja koiras uivelo uiskenteli koko päivän satamalahdella telkkien seurassa. Nisulan Timo ja poikansa Rauno saapuivat iltapäivällä saareen lintureissulle.

UIVELO UISKENTELI FLADANILLA KOKO PÄIVÄN
UIVELO UISKENTELI FLADANILLA KOKO PÄIVÄN

Tiistaina 20.12.2022 oli sadepäivä – pitkin päivää vesisadetta, ei onneksi ihan jatkuvaa. Lämpöä oli jo 5 astetta ja etelätuuli puhalsi 8-10 m/s. Huonon näkyvyyden takia staiji jäi väliin, mutta ajoittaisessa sateessa kierrettiin saaren itäosat ja kyläalue. Ihan mukavia havaintoja tehtiin, mm. peukaloinen, räkättirastas, peräti 5 punakylkirastasta, pikkuvarpunen ja käpytikka. Saunalahden perukasta lähti melkein jaloista lentoon luhtakana, joka sujahti ruovikon sisään. Varmaankin sama yksilö, joka nähtiin paikalla marraskuussakin.

PUNAKYLKIRASTAITA ON SAARESSA VIELÄ MUUTAMIA
PUNAKYLKIRASTAITA ON SAARESSA VIELÄ MUUTAMIA

Päivän laji oli kuitenkin kaulushaikara, jonka hoksasin klo 11 aikoihin kiikarilla meidän pihalta lentämässä Gamla Postenin yläpuolella matalalla koulun suuntaan. Mistä tuli, en tiedä – ehkä Ormskäristä päin. Kun lintu näytti laskeutuvan koulun nurkille, soitin Nisulan Timolle ja lähdettiin oitis yhdessä hakemaan. Kun ehdittiin koulun alapuolen niitylle, huomasin Britan menevän koulun saunalle ja – bum! – botte pelästyi saunan kulmalta lentoon ja laskeutui piiloon jonnekin Patteriniemelle. Onneksi Timokin ehti kuitenkin nähdä linnun ja itse ehdin kaukaa roiskaista hämärässä tihkukelissä jonkun huonon dokumenttikuvan. Oli meille uusi pihapinna (231), Utön eka talvihavis ja Timo sai saaripinnan. Illansuussa olin vielä koulun joulujuhlassa, mukava tilaisuus!

EPÄTARKKA KUVA PÄIVÄN KAULUSHAIKARASTA
EPÄTARKKA KUVA PÄIVÄN KAULUSHAIKARASTA
UTÖN KOULULAISISTA VIISI OLI JUHLASSA, YKSI POISSA. OPETTAJA TYTTI PESU SÄESTI MUSIIKKIPITOISTA MUKAVAA JUHLAA. KAKSI OPPILASTAHAN ON JURMOSTA, MATTSONIN KLASUN PERHEESTÄ
UTÖN KOULULAISISTA VIISI OLI JUHLASSA, YKSI KÄYMÄSSÄ MANTEREELLA. OPETTAJA TYTTI PESU SÄESTI MUSIIKKIPITOISTA MUKAVAA JUHLAA. KAKSI OPPILASTAHAN ON JURMOSTA, MATTSONIN KLASUN PERHEESTÄ 

Keskiviikkona 21.12.2022, vuoden lyhimpänä päivänä, oli pilvistä ja tuulista (länsilounaasta 9-12 m/s), lämpöä oli 5-6 astetta ja pitkin päivää tihkusadetta. Staijia tunti aamulla majakalla ja kierrettiin Kesnäs, itäosat ja osa kyläalueesta. Mainittavimmat havainnot olivat 2 allia, n. 460 kalalokkia lähiluodoilla ja yhteensä 26 merisirriä Pattskärin luodoilla. Saaressa nähtiin myös edelleen 5 punakylkirastasta, 75 räkättirastasta, käpytikka ja 9 tilheä. Nisulat lähtivät iltapäivällä mantereelle.

MERISIRRIT OVAT EDELLEEN PYSYTELLEET VAIN LUODOILLA, PÄÄSAAREN RANNASSA EI VIELÄ YHTÄÄN
MERISIRRIT OVAT EDELLEEN PYSYTELLEET VAIN LUODOILLA, PÄÄSAAREN RANNASSA EI VIELÄ AINOATAKAAN

Torstaina 22.12.2022 oli edelleen pilvistä ja lämmintä (4-5 astetta). Länsilounainen tuuli puhalsi 9-11 m/s, näkyvyys oli nyt hyvä. Tunnin staiji taas majakan suojassa ja kiersin Kesnäsin ja saaren itäosat. Mainittavimmat olivat 2 allia, tavi, 320 kalalokkia ja eteläkärjen luodoilla yhteensä 33 merisirriä. Saarikierroksella näkyi  jänkäkurppa itärannalla, 2 peukaloista, punarinta, 37 räkättirastasta ja 2 punakylkirastasta. Varhain huomenaamulla lähden jouluksi Nummelle, pian kuitenkin tullaan taas takaisin saareen.

KALALOKKEJA ON KERÄÄNTYNYT LÄHILUODOILLE MUUTAMIA SATOJA
KALALOKKEJA ON KERÄÄNTYNYT LÄHILUODOILLE MUUTAMIA SATOJA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina (klikkaa auki) löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Lisää kirjoituksia

Kahlaajamuuttoa ja hyönteissyöjiä

Torstaina 23.5.2024 oli edelleen pilvetöntä ja lämpöä 16 astetta, nyt kuitenkin reipasta itätuulta...

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...