Edelleen kylmää ja tuulista

Torstaina 18.3.2021 pohjoisvirtaus jatkui ja muutto oli heikkoa. Lämpöä oli enimmillään 2 astetta, pohjoistuuli 4-10 m/s ja taivas oli pääosin pilvinen muutaman lumikuuron ryydittämänä. Staijia taas n. 5 tuntia luotsiaseman suojassa ja kierrettiin saari lukuun ottamatta Kesnäsiä. Nähtiin merellä mm. 22 laulujoutsenta, merihanhi, 4 kanadanhanhea, 3 haapanaa, 26 lapasotkaa, 42 haahkaa, 20 allia, 15 mustalintua, 2 pilkkasiipeä, 2 tukkakoskeloa, 45 riskilää ja ruokki. Muita havaintoja olivat mm. 3 harmaahaikaraa, 43 merikotkaa, uuttukyyhky ja Svartbådanilla n. 50 merisirriä. Pikkulinnuista mainittavia olivat kangaskiuru, 6 kiurua, luotokirvinen, 3 peukaloista ja 2 punatulkkua. Illalla taas pakkanen kiristyi ja pohjoistuuli voimistui.

KANGASKIURUJA ON NÄHTY VASTA MUUTAMA
KANGASKIURUJA ON NÄHTY VASTA MUUTAMA

Perjantai 19.3.2021 oli kylmä kevätpäivä. Aurinko paistoi, mutta aamulla oli 5 ja päivällä 2 astetta pakkasta, pohjoistuulta 4-10 m/s. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja melko tyhjä saari käveltiin kokonaan. Nähtiin mm. 2 haapanaa, 4 lapasotkaa, 58 haahkaa, 30 allia, 28 riskilää ja Hamnskärin luodoilla n. 50 merisirriä. Merikotkia laskettiin 36, lisäksi havaittiin huuhkaja, varpushaukka, 2 lehtokurppaa ja pikkulintuja mm. kangaskiuru, 8 kiurua, luotokirvinen, kevään eka niittykirvinen, 5 peukaloista ja punarinta. Jospa hiljalleen alkaisi ilmat lämmetä..

LAPASOTKIA ON VIELÄ MUUTAMA FLADANILLA
LAPASOTKIA ON VIELÄ MUUTAMA FLADANILLA

Lauantaina 20.3.2021 tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja voimistunut 14-17 m/s, heikkeni iltaa kohti. Lämpötila sahasi -1 ja +1 välillä ja lunta satoi reippaastikin aamupäivällä 2-3 tuntia. Staijia n. 3 tuntia majakalla ja kierreltiin muualla paitsi Kesnäsissä. Havaittiin mm. 8 laulujoutsenta, 3 lapasotkaa, 35 haahkaa, 28 allia, kevään eka jp naurulokki, 25 merikotkaa, varpushaukka, kevään eka muuttava hiirihaukka, uuttukyyhky, sepelkyyhky ja uutena muuttajana mustavaris. Saaressa näkyi myös 6 kiurua, niittykirvinen, luotokirvinen, 2 peukaloista, 2 punarintaa, vuoden eka pikkuvarpunen, 4 urpiaista, edelleen ruskourpiainen, Loxia (ilm isokäpylintu) ja pulmunen itärannalla. Saaren rannoilta on löytynyt yhteensä 7 kuollutta kyhmyjoutsenta, ilman näkyviä vammoja, ei kai vaan lintuinfluenssaa?

KEVÄÄN EKA HIIRIHAUKKA SAAPUI KOVASSA LUMIPYRYSSÄ
KEVÄÄN EKA HIIRIHAUKKA SAAPUI KOVASSA LUMIPYRYSSÄ
RUSKOURPIAINEN PYSYTTELEE EDELLEEN SAARESSA
RUSKOURPIAINEN PYSYTTELEE EDELLEEN SAARESSA

Sunnuntaina 21.3.2021 puhkui kova luoteistuuli koko päivän, 11-16 m/s, puuskat yli 20 m/s. Taivas oli aurinkoinen, lämpöä 2 astetta ja näkyvyys hyvä. Staijia luotsiaseman suojassa n. 4 tuntia ja kierrettiin itäosat sekä kyläaluetta. Merellä/muutolla nähtiin mm. 6 laulujoutsenta, 3 merihanhea, 2 kurkea, 38 haahkaa, 450 allia, 3 lapasotkaa, 30 riskilää, 25 ruokkia ja vasta nyt kevään eka ristisorsa. Muita havaintoja olivat mm. hiirihaukka, 8 uuttukyyhkyä, sepelkyyhky, mustavaris, kangaskiuru ja itärannalla 7 kiurua ja kevään eka pajusirkku.

VIELÄ YKSI KUUTTIKUVA (Kuva: Outi Sarjakoski)
VIELÄ YKSI KUUTTIKUVA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Maanantaina 22.3.2021 Outin ja minun oli lähdettävä mantereelle hoitamaan kertyneitä asioita. Päivä oli mukavan keväinen – puolipilvistä, lempeää (3-6 m/s) luoteistuulta, hieno näkyvyys ja lämpöä 3 astetta. Aamulla staijattiin n. 3 tuntia, mutta saarikierros jäi meiltä tänään lyhyeksi. Merellä/muutolla nähtiin mm. 18 laulujoutsenta, 4 merihanhea, 3 kanadanhanhea, 4 lapasotkaa, 245 haahkaa, 400 allia, 38 mustalintua, pilkkasiipi, 11 tukkakoskeloa ja 12 ruokkia. Muita havaintoja olivat mm. 44 merikotkaa, 2 tylliä, lehtokurppa, 4 uuttukyyhkyä ja yhteensä n. 500 merisirriä – n. 450 Grimsörarnalla ja n. 50 Hamnskärin luodoilla. Lisäksi nähtiin muuttava Asio sp, kangaskiuru, 13 kiurua, 2 luotokirvistä, peukaloinen ja pikkuvarpunen. Laivalta näkyi Gråharunilla 4 koiras tavia. Nauvossa oltiin klo 17.50 ja Turussa klo 19.40. Saaressa lähes kaikki majoitukset on edelleen koronan takia suljettu ja yhteysaluksella jatkuu kehotus välttää vapaa-ajanmatkustusta.

ELÄVIÄKIN KYHMYJOUTSENIA ON UTÖN RANNOILLA, EI VAIN MENEHTYNEITÄ (Kuvga. Outi Sarjakoski)
ELÄVIÄKIN KYHMYJOUTSENIA ON UTÖN RANNOILLA, EI VAIN MENEHTYNEITÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lisää kirjoituksia

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2025

Kesä ja syksy olivat säiden puolesta varsin tavanomaiset, syksy tosin jatkui hyvin leutona...

Kylmät kelit jatkuvat, käynti mantereella

Torstaina 8.1.2026 oli puolipilvistä, kaakkoistuulta 11-13 m/s ja pakkasta 1-2 astetta. Vaikka tuulessa...

Monenlaisia talvilintuja

Maanantaina 5.1.2026 oli pitkästä aikaa mukava ulkoilusää – aurinkoista, pakkasta 3-5 astetta ja...

Myrskyinen, sateinen ja kylmä vuoden alku

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2026 kovat talvikelit taas jatkuivat – kaakkoistuulta 14-15 m/s, puuskat 20, pilvistä...

Joulun jälkeen Utöhön

Maanantaina 29.12.2025 oli aika palata Utöhön. Joulu vietettiin Nummella Outin kotitalolla sukulaisten kera...

Joulukuinen lintumatka koillis-Espanjaan

Maanantaina 8.12.2025, jo pitkään jatkuneessa sateisen harmaassa ja kosteassa säässä, lähdin aamupäivällä ajelemaan...