Elokuun hellettä – lintuja niukasti mutta perhosia runsaasti

Torstaina 12.8.2010 pääsimme Outin kanssa taas (vihdoin) lähtemään Utöseen. Ilma oli lämmin ja heikkotuulinen, jopa helteinen. Tehtiin tutut kuviot – kauppa ja kahvit Nauvossa ja m/s Eivorille, jonne saapui melko maltillisesti väkeä. Utöseen matkasi kuvaajakaksikko Holvitie ja Pöllänen, Jurmoon puolestaan isompi joukko linturetkeläisiä pääkaupunkiseudulta. Matkalla nähtiin mm. 5 merikotkaa ja jurmonretkeläiset havaitsivat Aspön itäpuolella ohilentävän pikkutiiran. Itse olin silloin syömässä… Utöseen saavuttiin klo 18, tavarat tupaan ja laiturissamme odotti jo vieraidemme vene – Pekka Vallittu ja Varrelan Juha saapuivat kyläilemään ja saareen tutustumaan. Iltaa vietettiinkin yhdessä ja vielä en ehtinyt lintuja sen kummemmin katsella. Saaren yli muutti kuitenkin illansuussa hienosti 16 isosirrin parvi, tuulihaukkoja pyöri 2-3 ja syksyn ensimmäiset keltavästäräkit pyörähtivät rannassa. Pihallamme hyrisi suopayrteissä odotetusti etelänpäiväkiitäjä. Mikko oli nähnyt itärannalla mm. 2 tundrakurmitsaa. Mukavan illan jälkeen uni maistui.

tuuli
Tuulihaukkoja pyörii saarella useita

Perjantai 13.8.2010 oli helteisen lämmin, aurinkoinen ja tuuli kaakossa, 5-6 m/s. Juha ja Pekka lähtivät mantereelle puoliltapäivin, Outin kanssa kierreltiin saarta iltapäivän ja illan lämmössä. Havaittiin kahlaajia mm. 11 pikkukuovia, 6 isokuovia, 44 valkovikloa, 6 mustavikloa, 9 muuttavaa isosirriä, 6 kapustarintaa, 6 tundrakurmitsaa (vielä jp) lähiluodoilla, suokukko, 11 tylliä, 74 muuttavaa meriharakkaa (3a), taivaanvuohi, 2 suosirriä ja 9 liroa. Saarella pyöri 4 tuulihaukkaa ja 4 käkeä, muuttavana nähtiin 3 varpushaukkaa, 2 ruskosuohaukkaa, 4 punavarpusta ja n. 120 keltavästäräkkiä. Eteläniemessä näkyi luotokirvinen. Perhosia on liikkeellä huimasti – mm. useita amiraaleja, neitoperhosia, suruvaippa, useita siniritariyökkösiä myös päivällä, 3 etelänpäiväkiitäjää (2 omalla pihalla illalla), muutama valkotäpläpaksupää, hietaheinäperhosia ja useita ohdakeperhosia. Tuntisipa vaan perhosia paremmin…

ekiitaja
Etelänpäiväkiitäjä on Utössä jokakesäinen vieras

ritari
Siniritariyökkönen on isoimpia perhoslajejamme

Lauantai 14.8.2010 oli lämmin, jopa tuskallisen kuuma päivä. Tuuli oli olemattoman heikko ja kosteus hipoi 90%:ia. Linnutkin tuntuivat uupuneilta ja mitään yllättävämpää ei nähtykään. Mainittavia kahlaajia olivat mm. 2 kuovisirriä, 2 suosirriä, 53 tylliä, 6 tundrakurmitsaa, 10 isokuovia, 11 pikkukuovia, 2 mustavikloa, 12 valkovikloa, 3 taivaanvuohta ja 14 suokukkoa. Muuten nähtiin mm. käki, 3 tuulihaukkaa, harmaahaikara, varpushaukka, 17 pensastaskua, 20 keltavästäräkkiä, 4 pikkulepinkäistä ja syksyn ensimmäiset 2 peltosirkkua. Käpytikkoja oli ilmestynyt saareen 2 yksilöä. Perhosia oli jälleen runsaasti, etelänpäiväkiitäjää pääsin nyt hetken aikaa kuvaamaankin. Illalla pihamme suopayrteissä huristeli vaihteeksi komea matarakiitäjä ja saaren yllä hyöri useita satoja kala- ja naurolokkeja pyydystämässä lentäviä hyönteisiä.

plepi
Pikkulepinkäisiä on ilmestynyt saareen, muuttavia tietysti

Sunnuntaina 15.8.2010 palattiin mantereelle m/s Eivorilla, Utöstä lähtö klo 14.30. Aamu oli aurinkoinen, kostea (94%), tyven ja lämmin – lintuja niukasti. Kierroksella itäosissa näkyi mm. tundrakurmitsa, pikkukuovi, 6 valkovikloa, harmaahaikara, 3 käkeä, 3 tuulihaukkaa, 2 varpushaukkaa, käpytikka, 8 pensastaskua ja n. 30 keltavästäräkkiä. Päivitänkin tämän tällä kertaa jo täältä saarelta.

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...