Heinäkurppa, pere, crexi ja pulmussirri

Keskiviikkona 18.8.2010 lähdin tällä kertaa yksikseni kohti Utötä – loppuviikon ohjelmana lintuja ja etätöitä. Matka saareen taittui vaihteeksi reippaassa vesisateessa, toki pysähdys Nauvon kauppaan ja rantakahvilaan kuului asiaan. M/s Eivorilla oli lisäkseni yksi lintumies, Janne Kilpimaa matkalla Jurmoon. Utöseen saavuin klo 15.45 ja sateen vähän rauhoituttua (ja itätuulen voimistuttua yli 10 m/s) tein kierroksen itäosassa. Hautausmaan luota lyhyeltä nurmelta lähti odotettu syysvieras – heinäkurppa, joka lensi heinikkoa hipoen teerikallion suuntaan ja tippui itäniityn reunaan. Itärannalla oli kahlaajia 7 valkovikloa, 5 töyhtöhyyppää, 2 nuorta isosirriä, 2 liroa ja tylli. Muuten näkyi mm. 4 varpushaukkaa, tuulihaukka, käpytikka ja n. 110 keltavästäräkkiä mutta sateen takia linnut olivat varmaan vähän piilossa.

hyyppa
Muutama töyhtöhyyppä ruokailee päivittäin itärannalla

Torstai 19.8.2010 oli mukava lintupäivä. Sade loppui yöllä ja päivä oli aurinkoinen, tuuli reipas (7-8 m/s) aluksi koillisesta ja myöhemmin pohjoisesta, lämpöä 20 astetta. Aamulla staijasin tunnin luotsiasemalla, muuten kiertelyä ja illalla pari tuntia kuvaamista itärannalla piiloteltasta. Holvitien Mikko saapui illalla saareen. Kahlaajia näkyi tänään seuraavasti: valkoviklo 15, liro 5, mustaviklo, isosirri 2 juv, suosirri 3, suokukko 4, taivaanvuohi, isokuovi 11, pikkukuovi, tylli 6, töyhtöhyyppä 5, karikukko ja rantasipi. Petolinnut muuttavat jo reippaasti – tänään 33 varpushaukkaa, 5 tuulihaukkaa, ruskosuohaukka ja sokerina illalla aivan piiloteltan eteen rantakiville pöllähtänyt hieno nuori muuttohaukka! Pysyi paikalla n. 5 minuuttia eli kamera lauloi, olihan ’pereen’ etäisyyttä vain n. 15 metriä. Harmaahaikaroita muutti 5+1, käkiä pyöri saarella 3 ja käpytikkoja 2, pensastaskuja 9, sirittäjiä 3, keltavästäräkkejä n. 80 ja aamulla lähti itäniityltä jaloistani ruisrääkkä, joka n. 30 metrin lennon jälkeen putosi niityn keskiosiin. Leppoisa havis sekin! Pihallamme hyöri tänään taas etelänpäiväkiitäjä.

muut
Nuori muuttohaukka ilahdutti kuvaajaa

Perjantaina 20.8.2010 lintuja oli selvästi eilistä vähemmän – liian kaunis ilma. Tuuli oli luoteessa, taivas kirkas, 20 astetta. Aamulla staijausta, päivällä komppausta ja illalla pari tuntia itärannalla. Kahlaajia näkyi tänään mm. 12 valkovikloa, 2 mustavikloa, punajalkaviklo, 3 isokuovia, pikkukuovi, kapustarinta, 6 lapinsirriä, 3 rantasipiä, 5 tylliä ja päivän lajina pulmussirri, joka pistäytyi hetken 5:n tyllin seurassa itärannan kallioluodolla kunnes parvi jatkoi matkaa länteen. Utön vuodenpinna no. 200. Petolintuja näkyi tänään 14 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa, ruskosuohaukka, mehiläishaukka ja nuolihaukka. Lisäksi havaittiin mm. kuikka, 2 silkkiuikkua, 3 käkeä, 12 pensastaskua, n. 70 keltavästäräkkiä ja 4 käpytikkaa. Aamulla oli Kökarin sunnassa luodolla n. 25 hyljettä ja illalla pihallamme huristeli taas etelänpäiväkiitäjä.

valkovi
Valkovikloja riittää lähes joka rannalle

haar
Haarapääskyjä on vielä kohtalaisen paljon

Lauantai 21.8.2010 oli vaihteeksi tosi köyhä lintupäivä – saari oli yllättävän tyhjä kaikista linnuista. Tuuli oli lännessä 8 m/s, aamulla selkeää mutta myöhemmin pilvistä ja illemmalla sadettakin, lämmintä 19 astetta. Kiertelin saarta jonkun verran, seurana Forssellin Sven ja Anne sekä Anton. aamulla vähän staijaustakin luotsiasemalla. Saldo köyhä – mainittavia vain mm. 3 tuulihaukkaa, 6 varpushaukkaa, ruskosuohaukka, 8 valkovikloa, 5 tylliä, töyhtöhyyppä, suosirri, käenpiika, n. 30 keltavästäräkkiä ja käpytikka. Lännen puolella taas muutama hylje luodolla köllimässä.

mkirvinen
Metsäkirviset ovat syysmuutolla

Sunnuntai 22.8.2010 oli edelleen hiljainen lintupäivä – kova 13-15 m/s länsituuli ja kirkas taivas pitivät linnut poissa. Kierros itäosassa tuotti vain 5 valkovikloa, isokuovin, 2 tuulihaukkaa, 2 varpushaukkaa, pikkulepinkäisen, 2 leppälintua ja pajusirkun. Lähden mantereelle m/s Eivorilla klo 14.30 mutta eiköhän kohta tulla taas takaisin…

memeri
Sunnuntain kovassa tuulessa ja vastavalossa merimetsot olivat kuvauksellisia

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...