Helmikuinen mukuru!

Lauantaina 8.2.2020 oli aika palata Utöhön, Outi jäi vielä mantereelle. Ajelin pilvisenä aamuna Nauvoon, lämpöä oli +1 aste ja tuuli heikkoa ja ilma sumuinen. Kävin kaffella ja pistäydyin vierasvenesatamassa, jossa näkyi paikalla jo jonkin aikaa viihtynyt koiras harmaasorsa, sinisorsien seurassa. Tapasin paikalla myös Järvisen Mikon ja Wallinin Juhan, molemmat olivat myös tulossa Utöhön. M/s Kökarille kertyi niukasti väkeä ja matka Utöhön sujui leppoisasti, perillä oltiin klo 17.30 aikoihin. Matkalla ei näkynyt merikotkaa kummempaa, mutta pääosin oltiinkin sisätiloissa. Saaressa oli paikalla lintureissulla Hyvärisen Ismo.

PIENIÄ MÄÄRIÄ URPIAISIA NÄKYY SAARESSA SILLOIN TÄLLÖIN
PIENIÄ MÄÄRIÄ URPIAISIA NÄKYY SAARESSA SILLOIN TÄLLÖIN

Sunnuntaina 9.2.2020 pääosin pilvistä, aluksi oli navakkaa (12-14 m/s) lounaistuulta, joka illaksi kääntyi etelään ja voimistui lähes 20 m/s. Lännestä lähestyy syvä matalapaine. Lämpöä oli tänään 5 astetta. Lyhyt staiji aamulla merelle mutta päivä kului koko saaren komppauksessa, vain eteläkärki jäi käymättä. Havaittiin mm. 2 närheä, satamalahdella n. 70 tukkasotkaa, luhtakana, 2 rautiaista, 4 punarintaa, 6 peukaloista, kiuru, niittykirvinen, mustapääkerttu, 3 pikkuvarpusta, 14 vihervarpusta ja itärannalla vuorihemppo. Tammikuussa itärannalla pitkään viihtynyt vuorihemppo on ollut poissa kolmisen viikkoa – lieneekö tullut takaisin vai onkohan eri yksilö? Päivän varsinainen yllätys oli Mikon aamupäivällä koulun lahdelta löytämä mustakurkku-uikku! Taitaa olla vasta toinen helmikuinen mukuru kautta aikain Suomessa. Lintu on lähes juhlapukuinen, joka viittaa enemmän etelästä kuin mantereen suunnasta saapuneeseen yksilöön. Päivällä löysin vielä itäniityltä jänkäkurpan, jonka muutkin ehtivät ”hoitaa” ennen laivan lähtöä. Ismo lähti iltapäivällä mantereelle ja Mikko ja Juha Jurmoon.

mustakurkku_uikku_02_Korppoo_02_20

MUSTAKURKKU-UIKKU, "MUKURU", NÄIN HELMIKUUSSA OLI AIKAMOINEN YLLÄTYS
MUSTAKURKKU-UIKKU, ”MUKURU”, NÄIN HELMIKUUSSA OLI AIKAMOINEN YLLÄTYS

Lisää kirjoituksia

Lomakausi vauhdissa

Maanantaina 7.7.2025 ilma lämpeni, jo 17 astetta, ja tuuli oli heikkoa (1-5 m/s)...

Turkinkyyhky ja pari kesäyllätystä

Torstaina 3.7.2025 lännestä lähestyi Ulla-myrsky. Päivä oli vielä pääosin aurinkoinen (vähän sadekuuroja) ja...

Tuulista ja merivesi korkealla

Maanantaina 30.6.2025 oli aurinkoista, mutta kovaa luoteistuulta: enimmillään 14 m/s, puuskat 19, ja...

Keskikesän eloa

Keskiviikkona 25.6.2025 palasimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aamulla Nauvoon kahville ja sieltä...

Yhteenveto – alkuvuosi 2025

Talvi oli hyvinkin leuto, lunta oli vain hetkittäin ja jäätä ei käytännössä lainkaan...

Juhannus Utössä

Torstaina 19.6.2025 kesän tulo otti taas takapakkia – puolipilvistä, lämpöä oli vain 13...