Hieno lintuvuosi 2007 Utössä

Lintuvuosi 2007 oli muun Suomen tapaan antoisa myös Utössä – saarella havaittiin vuoden aikana yhteensä ainakin 214 lajia. Itse olin saarella kaikkiaan 110 yötä, päiviä kertyi vähemmän mm. siksi, että kaikilla viikonloppureissuilla laiva tuli saareen vasta pe-illalla n. klo 22.30. Suuri ansio lajilistasta kuuluu myös Kimmo Kuusistolle – tarkkasilmäiselle ja –korvaiselle Utön komppaajalle, joka myös oli saaressa kymmeniä vuorokausia. Tärkeitä Utössä ovat myös opettaja Brita Willström sekä miehensä Ismo (”Vili”), jotka lintuja mainiosti tuntevina ovat löytäneet monia mielenkiintoisia lintuja muidenkin iloksi. Helstolan Jari, Nurmen Tarmo, Metsärannan Rami, Ahdin Petri ja Sällylän Seppo tekivät 2007 saareen useampia reissuja tai olivat muuten paikalla pidempään. Lintuharrastajia kävi reilusti yli 100, useat 2-3 kertaakin vuoden aikana. Tämän mahdollistivat lisääntyneet majoitusmahdollisuudet (www.uto.fi) ja varsin hyvät laivayhteydet. Joitakin mainiosti onnistuneita bongausreissujakin saarelle järjestettiin, viimeisimpänä kuukausipinnabongareiden idulireissu. Myös taitavia lintu- ja luontokuvaajia vieraili saarella monia, pisimpään tai useimmin Seppo Pöllänen, Mikko Holvitie, Jouko Lunden ja Markku Saiha.

luotsilla

Monta hienoa muuttoaamua koettiin keväällä ja syksyllä, tosin syksy oli itäisten lajien ja pöllöjen suhteen pieni pettymys ja hanhetkin menivät tänä vuonna pääosin kaukaa eteläpuolelta. Loppukevät oli puolestaan upeaa rariaikaa – kaakosta tullut lämpimän ilman ”putki” ulottui juuri lounaisimpaan saaristoon tuoden Jurmoon, LÃ¥gsille ja Utöön monia harvinaisuuksia. Petolintujen suhteen vuosi oli myös aivan poikkeuksellisen monipuolinen sillä eihän Utö ole varsinaisesti millään tunnetulla päiväpetojen muuttoreitillä. Myös lepäileviä kahlaajia esiintyi loppukesän aikana epätyypillisen paljon.
Utön harvinaisuuslista vuodelta 2007 on varsin pitkä ja monipuolinen. Mieleenpainuvimpia ovat olleet aavikkohaukka, 1-2 kenttäkerttusta, pikkukultarinta, mehiläissyöjä, kaikkiaan 5 koiras-sepelsieppoa, kiljukotka, punajalkahaukka, haarahaukka ja virtavästäräkki. Likimain vuosittaisia pikkurareja ovat 2007 olleet mm. taigauunilinnut, hippiäisuunilintu, isokirvinen, kyhmyhaahka, allihaahkat, heinäkurppa, turturikyyhkyt, turkinkyyhkyt, idänuunilinnut (joista erityisesti säväytti Suomen kaikkien aikojen myöhäisin syyslintu), kuhankeittäjä sekä kymmenissä lasketut mustaleppälinnut, sepelrastaat, merisirrit ja nokkavarpuset. Listaa voi jatkaa vielä mm. kaulushaikaralla, useilla muuttohaukoilla, leveäpyrstökihulla, parilla rastaskerttusella, ruisrääkällä, nokivariksella, pähkinähakilla ja kirjosiipikäpylinnulla. Yllättäviä havaintoja olivat muutamat mantereen lajit kuten töyhtötiainen, harakka ja närhi. Yllättävin puute puolestaan oli vesipääsky ja kovin odotettiin myös pikkukajavaa tai tunturikiurua mutta vuoden 2007 aikana turhaan. Rengastustahan saarella ei harjoiteta.

sepeli

Alkaneena vuonna 2008 havainnoitsijoita tulee taas ennakkotietojen mukaan olemaan mukavasti ja itsekin aion jälleen olla saarella mahdollisimman paljon, onhan Utö samalla vapaa-ajanpaikkamme viehättävän Stenbacka-torpan ansiosta. Mukava tavata taas monia tuttuja ja uusia lintuharrastajia sekä ulkosaariston ystäviä!

Lisää kirjoituksia

Etelän aurinkoa ja vähän lintujakin

Sunnuntaina 2.2.2025 lähdettiin Outin kanssa ajelemaan koleana ja pilvisenä iltapäivänä Turusta Hesan lentoasemalle....

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...