HItaasti etenee lintukevät

Torstaina 4.5.2017 vahva korkeapaine jatkui, taivas oli pilvetön, tuuli koillisesta (4-6 m/s) ja saaressa vuodenaikaan nähden niukasti lintuja. Myös merellä liikenne oli vaatimatonta ja kun lämpö nousi 9 asteeseen niin väreilyäkin riitti. Muutolla nähtiin mm. 19 kuikkaa, 8 Gaviaa, harmaahaikara, 18 pilkkasiipeä, 45 mustalintua, 3 merikihua, 11 ruokkia, haarapääsky, räystäspääsky ja 11 kurkea. Petolintuja havaittiin merikotkien lisäksi kalasääski, ruskosuohaukka, piekana, varpushaukka, tuulihaukka ja jälleen muuttohaukka. Saaresta löytyi mm. 3 harmaasorsaa, 2 mustavikloa, valkoviklo, käpytikka, kevään ekat 2 hernekerttua, 4 mustapääkerttua, naaraspukuinen mustaleppälintu ja 26 tilheä. Päivän rari oli koiras teeri, jonka Tittosen Jouni yhytti illansuussa itäniityn reunalta. Lintu oli lentänyt kompostorin taakse rannan tuntumaan. Edellisestä teerestä onkin jo yli 2 vuotta aikaa. Iltalaivalla saareen saapui yli 10 henkeä lisää lintuväkeä, mm. Petri Vainio, Hannu Ruotsalainen ja Aimo Hoffren.

PENSASTASKUJA ON SAAPUNUT VASTA MUUTAMA
PENSASTASKUJA ON SAAPUNUT VASTA MUUTAMA

Perjantaina 5.5.2017 jatkui edelleen vahva korkeapaine – taivas oli pilvetön, länsituulta 5-7 m/s ja lämpöä 8 astetta. Staijia aamulla runsaat 3 tuntia ja koko saari kierrettiin. Merellä näkyi mm. 16 kuikkaa, 2 kaakkuria, 4 pilkkasiipeä, 122 mustalintua, 680 allia, 29 ruokkia ja 4 valkoposkihanhea. Saaressa havaittiin 2 varpushaukkaa, 3 valkovikloa, liro, 2 räystäspääskyä, haarapääsky, 12 tilheä, urpiainen ja koiras sepelrastas itäniityn reunalla. Hysyjä oli jonkin verran tullut yöllä, mm. kevään ekat sinirinnat yhteensä 5 yksilöä, kirjosieppo, 7 leppälintua, koiras mustaleppälintu, 7 hernekerttua, 4 mustapääkerttua ja noin 30 tiltalttia. Edelleen ollaan normikeväästä selvästi myöhässä. Mantereelle lähtivät aamulla mm. Jukka Vainio, Tittonen ja Koskiset, iltalaivalla saapui lisää väkeä, mm. Lundenin Jokke ja Kristiina.

TÄNÄÄN TULI PIENI PYRÄHDYS SINIRINTOJA
TÄNÄÄN TULI PIENI PYRÄHDYS SINIRINTOJA

Lauantaina 6.5.2017 vallitsi pohjoisvirtaus (tuuli luoteesta 6-10 m/s), taivas oli lähes pilvetön ja lämpöä oli enimmillään 10 astetta. Staijia noin 4 tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppaus, saaressa oli eiliseen verrattuna vieläkin niukemmin lintuja. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 15 kuikkaa, kaakkuri, 16 Gaviaa, härkälintu, 8 metsähanhea, 300 allia, 11 ruokkia, sinisuohaukka ja kahlaajista kevään ekat 2 punakuiria, 9 pikkukuovia, liro, kevään eka lapinsirri ja 3 kapustarintaa. Lisäksi nähtiin kaakkoon lentänyt jp-etelänkiisla, kevään viides. Saaressa havaittiin mm. valkoposkihanhi, 4 karikukkoa, tilhi, mustavaris, sinirinta ja naaraspukuinen mustaleppälintu.

YKSINÄINEN VALKOPOSKIHANHI VIIHTYY UTÖSSÄ - TAITAA OLLA KAUAN VIIHTYNYT TÄLLÄ KIVELLÄ...
YKSINÄINEN VALKOPOSKIHANHI VIIHTYY UTÖSSÄ – TAITAA OLLA KAUAN VIIHTYNYT TÄLLÄ KIVELLÄ…

Sunnuntaina 7.5.2017 tuuli oli vaihteeksi koillisesta 4-7 m/s, taivas oli puolipilvinen (pääosin tosin aurinkoa) ja lämpöä hetken 9 astetta. Staijia luotsiasemalla noin 5 tuntia ja lähes koko saaren kierros, eteläniemi jäi vähemmälle. Lintuja oli saaressa edelleen aika niukasti. Merellä/muuttavana kuitenkin jonkin verran enemmän liikettä – nähtiin mm. 191 kuikkaa (+sp), silkkiuikku, 14 pilkkasiipeä, 400 allia, 6 merikihua, pikkulokki, vuoden eka räyskä, 7 kurkea, mereltä lounaasta saapunut suopöllö ja vuoden eka pohjoiseen kiitänyt tervapääsky. Kahlaajillakin oli pientä liikettä, mm. 63 pikkukuovia, 11 valkovikloa, 2 liroa ja 3 suokukkoa. Petolintuja havaittiin 3 piekanaa, sinisuohaukka, hiirihaukka, 3 varpushaukkaa ja tuulihaukka. Saaressa mainittavimmat olivat 42 tilheä, eteläniemeen lennähtänyt koiras sepelrastas, 20 leppälintua, sinirinta ja 5 mustapääkerttua. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä, lintumiehiä saareen jäi lisäkseni Varesvuon Markus ja Lundenin Jokke.

TILHIÄ RIITTÄÄ EDELLEEN, SYÖVÄT KATAJANMARJOJA
TILHIÄ RIITTÄÄ EDELLEEN, SYÖVÄT KATAJANMARJOJA
PAJUSIRKKUJEN MUUTTO ALKAA OLLA LOPUILLAAN
PAJUSIRKKUJEN MUUTTO ALKAA OLLA LOPUILLAAN

 

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...