Hurja raripäivä!

Torstaina 28.4.2016 oli pääosin aurinkoista yön pienen sateen jälkeen. Tuuli oli idästä 10-12 m/s ja ilma edelleen viileä, nyt enimmillään 8 astetta. Staijia aamulla kolmisen tuntia ja koko saarikin kompattiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 44 allia, 97 mustalintua, 32 ruokkia, 7 pikkulokkia, varpushaukka, tuulihaukka, kalasääski ja 2kv muuttohaukka. Saaressa oli mm. 2 valkovikloa, 3 leppälintua, 2 n-pukuista mustaleppälintua, mustapääkerttu, hernekerttu, 15 tiltalttia, isolepinkäinen ja edelleen naaras varpunen (meidän ruokinnalla).

KEVÄINEN NÄKYMÄ PIHALTAMME
KEVÄINEN NÄKYMÄ PIHALTAMME

Illansuussa Willströmin Ismo näki Patteriniemellä harjalinnun, joka lähti lentäen kylälle päin. Pienellä iltakierroksella lintua ei ainakaan vielä löytynyt uudelleen. Illalla saareen saapui runsaasti uutta porukkaa, mm. Skaftung Naturen lintukurssilaiset Korhosen Karin johdolla sekä Kurt Taxell, Kim Söderling ja Osmo Lamminen. Näkivät porukalla Utön pohjoispuolella vielä runsaan 100 yksilön parven merisirrejä luodolla.

HAAHKOJEN PESINTÄ ON JO VAUHDISSA
HAAHKOJEN PESINTÄ ON JO VAUHDISSA

Perjantaina 29.4.2016 tuuli oli kääntynyt etelään, myöhemmin kaakkoon, ja oli 5-9 m/s. Pääosin aurinkoista ja lämpöä oli 8 astetta. Päivästä tuli huikea lintupäivä, varmaan yksi Utön historian ”kovimmista”. Merellä/muuttavana nähtiin niukasti lintuja utuisen ilman ja väreilyn takia, mainittavia ehkä 25 valkoposkihanhea, 39 pikkulokkia, suopöllö, haarapääsky, isokuovi ja harmaahaikara. Saaresta löytyi mukavasti kaikenlaista, mm. 4 harmaasorsaa, ristisorsa, itärannalta löysimme Outin kanssa naaras allihaahkan (pysyi paikalla iltaan asti), varpushaukka, karikukko ja mustapyrstökuiri itäniityltä. Tuplalimosa on täällä tosi harvinainen laji…

NAARAS ALLIHAAHKA ITÄRANNALLA HAAHKOJEN SEURASSA (kuva: Outi Sarjakoski)
NAARAS ALLIHAAHKA ITÄRANNALLA HAAHKOJEN SEURASSA (kuva: Outi Sarjakoski)

Pikkulinnuista mainittakoon peltosirkku, 5 mustapääkerttua, 9 hernekerttua, naaras mustaleppälintu, 10 tiltalttia, 4 pajulintua, sepelrastas, nokkavarpunen, pensastasku ja aamulla hotellilla ja myöhemmin kompostorin tien varrella viihtynyt naaras mustapäätasku. Illansuussa hotellin portin lähellä pirisi vielä pätkittäin aikainen pensassirkkalintu.

MUSTAPÄÄTASKU ON UTÖSSÄ LÄHES JOKAKEVÄINEN, NYT NAARAS
MUSTAPÄÄTASKU ON UTÖSSÄ LÄHES JOKAKEVÄINEN, NYT NAARAS

Päivän hurjin havainto oli kuitenkin aamupäivällä hotellin portin luota löytynyt yöhaikara! Olimme hakemassa mustapäätaskua kun Vikmanin Reiskan kanssa pelotimme portin pikku metsiköstä lentoon ison linnun, joka lensi Korhosen Karin yli ja Kari huusi koko isolle porukalle yöhaikaran! Lintu kierteli Enskärin niemen yllä, laskeutui välillä männikköön ja käväisi kylälläkin saunamme tuntumassa istuskelemassa kunnes palasi taas Enskärin mäntyihin. Iltapäivän ja illan aikana saaressa kävi kaksi taksiveneellistä kärkibongareita mantereelta ”hoitamassa” lajin – kaikki näkivät hienosti! Suomen kautta aikojen kymmenes yöhaikara oli uusi laji Utölle (no. 301), itselleni Suomen elis plus Utönpinna (267) ja vieläpä pihapinna (214). Not bad! Näköjään säänmuutos teki hyvää ja Sendari oli hyvin suosiollinen…

yohaikara_04_Korppoo_04_16

YÖHAIKARA LEPÄILI ISOJEN MÄNTYJEN LATVUSTOISSA
YÖHAIKARA LEPÄILI ISOJEN MÄNTYJEN LATVUSTOISSA

 

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...