Idulit saapuivat

Tiistaina 21.5.2013 puhalsi navakka (11-13 m/s) itätuuli ja taivas oli paljon pilvessä. Staijattiin aamulla pari tuntia, muuten kepeää kiertelyä. Muuttavana nähtiin mm. 33 kuikkaa, 3 kaakkuria, 33 Gaviaa ja 6 ruokkia. Saaressa oli edelleen punapäälepinkäinen (museon lammashaassa koko päivän), naaras sepelsieppo (aamulla eilisessä paikassa) ja keltahemppo (eri puolilla) . Lisäksi nähtiin mm. pikkusieppo, mustavaris ja edelleen paikallinen rossicus-metsähanhi. Mantereelta saapui uutta lintuporukkaa, mm. Birger Grönholm, Rolle Karlsson, Henkka Laine, Jyrki Kuusela, Jouni Tittonen, Martti Tuukkanen ym. ja mantereelle lähti Holvitien Mikko.

PAJUNKUKINTOJA SYÖVÄ MUSTAPÄÄKERTTU KELLASTUU SIITEPÖLYSTÄ
PAJUNKUKINTOJA SYÖVÄ MUSTAPÄÄKERTTU KELLASTUU SIITEPÖLYSTÄ

Keskiviikkona 22.5.2013 kaakosta saapui vesisadealue, jota ennen staijailtiin melko tyhjää merta. Edelleen itätuulta, nyt 6-8 m/s. Merellä nähtiin vain 8 kuikkaa, 3 kaakkuria, 6 Gaviaa, n. 100 valkoposkihanhea ja ruokki, saaressa uusia muuttajia mm. ainakin 4 laulavaa idänuunilintua (”idulia”), 2 pikkusieppoa, viitakerttunen, luhtakerttunen ja rytikerttunen. Punapäälepinkäinenkin näkyi jälleen, keltahemppo edelleen samoin kuin hiittaileva sepelsieppo Kovasen yläpihalla.

IDÄNUUNILINNUT ("IDULIT") SAAPUIVAT RYMINÄLLÄ
IDÄNUUNILINNUT (”IDULIT”) SAAPUIVAT RYMINÄLLÄ

Iltapäivällä sateen tauottua Ville-Veikko näki saunalahdella pikkutiiran, joka sittemmin näyttäytyi lähes kaikille muillekin kiertelemällä saarta. Mekin saatiin siitä uusi pihapinna. Mainittakoon vielä itärannalta n. 30 suosirriä, pikkulokki ja itäniityllä pyörineet 2 suopöllöä sekä kevään ensimmäiset haahkanpoikaset (4 kpl) koulun lahdella. Monipuolinen lintupäivä jälleen vaikka sadetta saatiinkin aika reippaasti. Illalla taas tiheää sumua.

LAPASORSIA PESII 2-3 PARIA
LAPASORSIA PESII 2-3 PARIA

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...