Inoja ja muuta mukavaa Utössä

Perjantaina 26.9.2008 lähdimme Outin kanssa kohti Utötä, kohti tuttua viikonloppukohdetta. Ajelimme pilvipoutaisessa kelissä Nauvoon kauppaan ja kahville kunnes Pärnäisissä odotti m/s Eivor. Laivalle ilmaantui paljon tuttuja – Willströmit palaamassa lomamatkaltaan Prahasta ja muuta lintuväkeä Utöseen olivat Lindroosin Tomppa, Kormanon Hannu, Lundenin Jouko ja Jauhiaisen Jussi sekä Tittosen Jouni ja Marita Kari. Jurmoon jäi laivasta mm. Rainion Kalle. Utössä ”odottelivat” jo ainakin Kuusiston Kimmo, Saarnion Japi, Vikmanin Reijo, Lahtelan Kari ja Hakalan Jouko. Saaressa oli tänään kuulemma mm. 2 taigauunilintua ja kirjosiipikäpylintu. Matka sujui mukavasti, aluksi pilvistä, perille tultaessa (klo 22.30) taivas oli selkeä ja tuuli kääntynyt luoteeseen – ei ihan nappia itäisiä lajeja ajatellen… Mutta kova porukka ainakin on paikalla! Matkalta mainittakoon 2 merikotkaa Pärnäisissä.

hakis

Lauantaina 27.9.2008 aamu valkeni vasta klo 07.30, puolipilvistä ja heikko tuuli oli lounaassa. Tuuli kuitenkin voimistui pitkin päivää ja oli iltapäivällä jo 13 m/s, lämpöä 13 astetta, ei sadetta. Mantereelle lähtivät aamulaivalla Hakala, Saarnio, Tittosen Jouni ja Marita Kari. Päivä kului leppoisasti tarkkaillen ja kierrellen, löydettiin yhteensä 72 lajia vaikka lintuja oli oikeasti aika niukasti huonon muuttoyön jälkeen. Merellä havaittiin mm. kaakkuri, 14 kuikkaa (+1 sp), 2 härkälintua ja ruokki, lisäksi 6 harmaahaikaraa, 3 merikotkaa, 2 sinisuohaukkaa, 3 ampuhaukkaa, 8 varpushaukkaa ja 6 teertä. Kahlaajia oli vain kapustarinta, suosirri ja 3 taivaanvuohta. Itäniityn lähellä lenteli suopöllö ja käpytikkoja saaressa oli 5, haarapääskyjä muutti 10. Pikkulintupuolta edustivat mm. 8 metsäkirvistä, luotokirvinen, 12 peukaloista, n. 50 punarintaa, kivitasku, 20 kulorastasta, mustapääkerttu, 8 tiltalttia, pajulintu, n. 150 hippiäistä, 2 kuusitiaista (itselleni taas uusi saarilaji), 20 puukiipijää, isolepinkäinen ja 5 pikkukäpylintua. Lisäksi saaressa oleskeli 2 pikkusieppoa ja aamulla hotellin portilta löytyi päivän ensimmäinen taigauunilintu ja toinen vähän myöhemmin museon kulmilta korkeista puista. Aina yhtä mukava laji – tänä syksynä Suomessa on havaittu jo yli 160 yksilöä ja Utössä ainakin 5 yksilöä. Koulun luona oli tänään pikkuvarpunen ja pari kertaa lennossa kirjosiipikäpylintu. Pähkinähakkeja viihtyi kylällä ainakin 4 – hyvin kesyjä kaikki. Iltahuuto pidettiin meidän tuvassa kahvipannun ääressä.

pikusiepo

Sunnuntain 28.9.2008 vastaisena yönä saaren yli pyyhki sadealue lännestä, tuuli luoteesta n. 11 m/s, taivas selkeni jo aamulla. Vähän staijausta ja komppausta ennen laivan lähtöä klo 13. Nähtiin mm. 114 muuttavaa Gaviaa, 9 metsähanhea, 10 pikkulokkia, 9 suosirriä (+18 pk), kapustarinta, harmaahaikara, 6 teertä, 8 varpushaukkaa, kanahaukka, sinisuohaukka, piekana itäniityn yllä, 4 merikotkaa, 3 lapinsirkkua, 2 pikkusieppoa, 2 isolepinkäistä, 2 kuusitiaista, mustapääkerttu ja 4 pähkinähakkia. Koulun notkossa oleskeli koko aamun nuori kirjosiipikäpylintu. Saareen jäivät edelleen Kuusiston Kimmo ja Jauhiaisen Jussi.

piekana
ruska

Paluumatkalla mantereelle, navakassa luodetuulessa, nähtiin mm. ampuhaukka, 5 merikotkaa, 2 varpushaukkaa ja 14 yksilön määrittämätön hanhiparvi.

Lisää kirjoituksia

Merellä liikettä, saaressa melko hiljaista

Maanantaina 19.5.2025 oli aurinkoista ja lämpöäkin 13 astetta. Tuuli oli pohjoisluoteesta 6-8 m/s...

Pari hyvää meriraripäivää

Keskiviikkona 14.5.2025 palasin takaisin Utöhön, Outi lähti vielä joksikin aikaa Hesaan lasten &...

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...