Joulunalusaikaa Utössä

Keskiviikkona 14.12.2016 lähdettiin aamulla Outin kanssa takaisin Utöhön. Yöllisen räntäsateen jäljiltä oli ikävä ajokeli mutta Nauvoon saavuttiin kaffelle klo 07.30, kaupassakin piipahdettiin. M/s Eivorilla oli odotetusti tähän aikaan vuodesta niukasti väkeä, ei lintuporukoita. Matkalla kiikarointi ei tuottanut merikotkaa kummempaa ja Utöhön saavuttiin klo 12.30 aikoihin. Tuuli oli pohjoisesta 8-10 m/s, lämpötila nollassa ja jokunen lumikuurokin saatiin. Iltapäivällä teimme puolentoista tunnin kierroksen kylällä ja saaren itäosassa, mainittavia tundraurpiainen, 4 peukaloista, 2 tilheä, 2 räkättiä ja itärannalla 5 merisirriä, joita hetken kuvattiin hiipuvissa valoissa. Yhdellä oli jälleen jalassa pinkki lippu eli on Jurmossa värirengastettu merisirriyksilö.

TUNDRAURPIAINEN VIIHTYI HANNAN KAHVILAN LÄHELLÄ
TUNDRAURPIAINEN VIIHTYI HANNAN KAHVILAN LÄHELLÄ

Torstaina 15.12.2016 taivas oli selkeä, aurinko paistoi matalalta, lämpöä oli 3 astetta mutta lounaistuuli varsin navakka, 12-14 m/s. Staijia tunti aamulla luotsiasemalla ja lisäksi hotelliniemeä lukuun ottamatta koko saaren kierros. Lintuja oli aika niukasti mutta jotain kuitenkin – mainittavimmat alli 20, pilkkasiipi 3, pulmunen eteläniemen rantakivikossa ja noin 60 merisirriä Bådanilla. Itärannalta ei nyt sirrejä löytynyt ja peukaloisetkin pysyivät piilossa. Huomattavaa on myös, että vaikka ad-muuttohaukka ilmestyi monivuotisille talvehtimispaikoilleen lokakuun lopulla niin pereä ei ole nyt näkynyt yli kuukauteen.

PUNARINTA ON NYT KADONNUT MEIDÄN RUOKINNALTA
PUNARINTA ON NYT KADONNUT MEIDÄN RUOKINNALTA

Perjantaina 16.12.2016 oli mukava ulkoilusää – pääosin pilvistä, maltillista luoteistuulta (4-7 m/s) ja lämpöä 2 astetta. Ei lunta eikä jäätä. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja päälle tehtiin koko saaren komppaus. Nähtiin mm. 2 pilkkasiipeä, 2 riskilää, sepelkyyhky edelleen, 3 tilheä, peukaloinen, niittykirvinen itärannalla ja merisirrejä 16 yksilöä Bådanilla ja 5 yksilöä itärannalla, jälkimmäinen aivan ilmeisesti sama parvi kuin toissapäivänä (värirengastettu yksilö mukana). Värilipun koodi paljasti, että tämä merisirri on Roni Väisäsen rengastama Jurmossa 6.11.2016.

merisirri_22_Korppoo_12_16

MERISIRREJÄ ITÄRANNALTA, ALEMMASSA KUVASSA JURMOSSA MARRASKUUSSA LIPUTETTU YKSILÖ
MERISIRREJÄ ITÄRANNALTA, ALEMMASSA KUVASSA JURMOSSA MARRASKUUSSA LIPUTETTU YKSILÖ

Lauantaina 17.12.2016 aamulla saaren yllä leijui sumu- ja tihkusadepilvi, joka väistyi puolilta päivin. Iltapäivällä tunnin staiji majakalla, muuten kierrettiin lähes koko saari. Merellä hiljaista – mainittavin oli talvipukuinen ruokki, joka saapui idästä ja jäi uimaan Pattskärin eteläkärkeen. Merisirrejä oli Bådanilla noin 35 ja itärannalla 2 yksilöä, Muita mainittavia olivat 3 peukaloista ja sepelkyyhky edelleen. Saareen olivat eilen illalla saapuneet Jouni ja Merja Saario. Iltapäivällä osallistuimme Utön koulun joulujuhliin, toki vain yleisönä.

JOKUNEN PEUKALOINEN SINNITTELEE SAARESSA
JOKUNEN PEUKALOINEN SINNITTELEE SAARESSA

Lisää kirjoituksia

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....

Mustavarikset yllättivät

Maanantaina 24.2.2025 oli jälleen sumupäivä. Myöhäistä iltapäivää lukuun ottamatta oli tiheää sumua, näkyvyys...