Joulunaluslintuja Utössä

Torstaina 18.12.2014 oli aika taas palata Utöhön, Outi jäi töihin Turkuun. Ajelin aamupäivällä Nauvoon plusasteisessa pilvikelissä ja kahvittelin tuttuun tapaan matkalla. Kaupassakin tuli käytyä. Eivorille saapui hyvin vähän väkeä, eipä näin joulun alla juurikaan kulkijoita ole mutta Aintilan Aki meni tyttöystävänsä kanssa sentään Jurmon asemalle. Matka meni mukavasti, vesisadetta ja pimeää tosin, ja perille saavuttiin aikataulun mukaisesti klo 18.30.

JOKUNEN JÄRRIPEIPPO NÄKYY VIELÄ SILLOIN TÄLLÖIN
JOKUNEN JÄRRIPEIPPO NÄKYY VIELÄ SILLOIN TÄLLÖIN

Perjantaina 19.12.2014 oli pilvistä ja ajoittain heikkoa sadetta, lounaistuuli aamulla heikkoa mutta voimistui (14 m/s) ja kääntyi länteen, lämpöä vielä 6 astetta. Mikon kanssa staijailtiin vähän ja kompattiin saarta – päivä on nyt kovin lyhyt. Nähtiin muuttavana mm. kuikka ja 3 laulujoutsenta. Saaresta löytyi vielä mukavasti ”kesälintuja” näin joulun alla – 11 peukaloista, 2 punarintaa, rautiainen, 24 räkättiä, kuusitiainen, 3 peippoa, 2 niittykirvistä ja itärannan levävalleilla luotokirvinen. Mikko ja Anu kävivät iltapäivällä kaffella, katsottiin vähän Teneriffan lintujuttuja.

PEUKALOISIA ON SAARESSA VIELÄ REILUSTI TOISTAKYMMENTÄ
PEUKALOISIA ON SAARESSA VIELÄ REILUSTI TOISTAKYMMENTÄ

Lauantaina 20.12.2014 taivas oli pääosin pilvessä joskin aurinkokin muutaman kerran pilkotti. Länsituulta oli noin 10 m/s ja ilma vähän kylmenee, illalla 2 astetta plussalla. Vähän staijia majakalla plus itäosan kierros tuottivat mm. 2 muuttavaa laulujoutsenta, naurulokin ja ”vakiopikkulintuja” eli 2 niittykirvistä, luotokirvinen, 6 peukaloista, 2 räkättiä, 3 tilheä ja meidän ruokinnalla mm. järripeippo, 2 punarintaa ja rautiainen. Järvisen Anu ja Mikko lähtivät aamupäivällä mantereelle.

LUOTOKIRVINEN VIIHTYY VIELÄ ITÄRANNALLA
LUOTOKIRVINEN VIIHTYY VIELÄ ITÄRANNALLA

Sunnuntaina 21.12.2014 piti lähteä taas mantereelle, nyt joulunviettoon. No, loppuviikolla takaisin. Päivä oli puolipilvinen, +2 astetta ja navakka 14 m/s luoteistuuli. Pari räntäsateen ropaustakin tuli. Staijailin luotsiasemalla runsaan tunnin, muuten pientä kävelyä kylällä. Kalalokkeja ja merimetsoja liikkui jonkin verran merellä, 12 laulujoutsenta muutti lounaaseen mutta muuten oli hiljaista. Ruokinnalla kävi mm. 3 pikkuvarpusta, 3 peippoa, punarinta ja tilhi. Laivamatkalla näkyi mm. 3 riskilää.

YKSINÄINEN TILHI KÄVI SYÖMÄSSÄ VIIMEISIÄ PIHLAJANMARJOJA
YKSINÄINEN TILHI KÄVI SYÖMÄSSÄ VIIMEISIÄ PIHLAJANMARJOJA

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....