Kahlaajamuuton alkua

Maanantaina 6.7.2015 pidettiin välillä pihanhoitopäivä eikä liikuttu juurikaan saaressa. Aamustaijinkin jätin väliin ja mainittavia lintuhavaintoja ei nyt syntynyt. Päivä oli aurinkoinen kunnes iltapäivällä lounaasta saapui sadealue runsaine vesisateineen. Satamassa on edelleen kovin niukasti veneturisteja.

KESÄISTÄ UTÖTÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)
KESÄISTÄ UTÖTÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistain 7.7.2015 vastaisena yönä satoi runsaasti vettä ja tuuli kääntyi länteen voimistuen 15 m/s. Viileää ja pilvistä. Aamulla vähän staijia majakan suojassa ja päivällä tehtiin itäosan kierros. Sade oli tuonut itärannalle muuttokahlaajia – nähtiin 2 pikkukuovia, 3 valkovikloa, 4 liroa, 3 töyhtöhyyppää, 45 suosirriä, syksyn ensimmäinen ad–kuovisirri ja lapinsirri. Merellä lenteli mm. 7 ruokkia.

VANHOJA SUOSIRREJÄ MATKAA NYT ETELÄÄN
VANHOJA SUOSIRREJÄ MATKAA NYT ETELÄÄN

Keskiviikkona 8.7.2015 epävakainen sää jatkui. Sadetta, varsinkin iltapäivällä ja illalla, mutta etelätuuli oli heikko. Viileää. Staijia aamulla runsas tunti luotsiasemalla ja taas päivällä itäosan komppaus. Merellä näkyi 12 ruokkia ja Kesnäsissä on onnistunut merihanhen pesintä – 2ad3 pull. Muuttokahlaajia oli itäosassa nyt 48 suosirriä, kuovisirri (eri kuin eilen), 3 pikkukuovia, 2 valkovikloa, 3 liroa ja 2 töyhtöhyyppää. Luhtakerttunen nähtiin itärannalla.

ENSIMMÄISET KUOVISIRRIT SAAPUIVAT
ENSIMMÄISET KUOVISIRRIT SAAPUIVAT
LAPINSIRRIKIN EHTI JO UTÖHÖN
LAPINSIRRIKIN EHTI JO UTÖHÖN

 

Lisää kirjoituksia

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....

Rariovi raollaan

Maanantaina 21.9.2026 kova tuuli hellitti – aluksi länsituulta 3-5 m/s ja illalla luoteesta...