Kahlaajia ja luhtakana

Maanantai 14.7.2014 kului pääosin kotipuuhissa, maalattiin mm. taloa. Aamun sumu esti meristaijin ja lintuhavainnot jäivät illansuun käyntiin itärannalla. Kahlaajia olikin mukavasti vaikka sirrit vielä uupuvat. Nähtiin mm. 2 pikkukuovia, 5 valkovikloa, 2 mustavikloa, 11 liroa, 3 suokukkoa ja peräti 21 (!) jänkäsirriäistä, jotka ruokailivat kahtena parvena (17+4) rantakivikossa. Taitaa olla ennätyslukema Utöstä… Lahdenperukassa käväisi myös adluhtakana peseytymässä ja luhtakerttunen lauloi edelleen. Lähestyvän saderintaman takia jätin – harmi kyllä – kameran kotosalle. No, täytyyhän silläkin olla joskus ”lomaa”.

PUNAVARPUNEN KÄY PIHALLAMME SILLOIN TÄLLÖIN
PUNAVARPUNEN KÄY PIHALLAMME SILLOIN TÄLLÖIN

Tiistaina 15.7.2014 oli aamulla utua ja sumua, staiji jäi puoleen tuntiin. Myöhemmin pari käyntiä itäosassa, nyt kamera mukana… Nähtiin mm. pikkukuovi, 4 valkovikloa, 9 liroa, 4 metsävikloa, 4 töyhtöhyyppää, 2 suokukkoa ja nyt 11 jänkäsirriäistä. Kuviakin syntyi. Ruovikossa lauloi sekä ryti- että luhtakerttunen ja itäniityn pohjoisreunalla oli ainakin 2 nuorta kirjokerttua – on siis pesinyt tänä vuonnakin saarella. Päivä oli puolipilvinen, etelätuulta 10 m/s.

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ ITÄRANNALLA
JÄNKÄSIRRIÄISIÄ ITÄRANNALLA

Keskiviikko 16.7.2014 otettiin lintujen suhteen kevyesti – lyhyt staiji aamulla luotsilla, hotellialueen ja kylän komppaus ja illalla pari tuntia kuvausyritystä. Ei oikein natsannut tänään. Itärantaa ei kunnolla tarkastettu mutta nähtiin mm. 9 suosirriä, 5 jänkäsirriäistä, 12 liroa, 2 valkovikloa ja niityn pohjoisreunalla nuori kirjokerttu. Talon huoltoprojekti jatkui tänäänkin.

LAPINTIIRA
LAPINTIIRA

Torstaina 17.7.2014 oli toistaiseksi vuoden lämpimin päivä – aurinko porotti, tuuli oli heikkoa lounaasta ja varjolämpötila kipusi 22 asteeseen.  Staijia aamulla tunnin verran mutta merellä hiljaista, vain 5 ruokkia. Kahlaajia oli itärannalla melko mukavasti, mm. 3 valkovikloa, 7 liroa, 4 rantasipiä, 17 suosirriä, syksyn ensimmäiset 3 vaihtopukuista kuovisirriä ja 12 jänkäsirriäistä. Adluhtakana käväisi taas rannalla ja nyt sain jonkinlaiset kuvat vaikka valo olikin hankalan kova. Taloprojektikin jatkui mutta keskeytyy hetkeksi koska lähtö huomenna aamulaivalla mantereelle.

LUHTAKANA KÄVI MERIVESIKYLVYLLÄ
LUHTAKANA KÄVI MERIVESIKYLVYLLÄ
KAHLAAJAPARVESSA PARI KUOVISIRRIÄ, SUOSIRRIÄ JA USEITA JÄNKÄSIRRIÄISIÄ
KAHLAAJAPARVESSA PARI KUOVISIRRIÄ, MUUTAMA SUOSIRRI JA 6 JÄNKÄSIRRIÄISTÄ

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...