Kelejä pitää ja rokotusreissulle

Torstaina 9.12.2021 oli pakkasta 1 aste, mutta kova kaakkoistuuli (13-17 m/s) sai ilman tuntumaan kylmältä. Taivas oli puolipilvinen. Otimme Outin kanssa rennosti, pari tuntia kyläalueella ja Enskärissä kiertelyä, joka ei tuottanut mitään erityisempiä lintuhavaintoja. Baldurin sataman edustalla n. 40 merimetsoa yrittää talvehtia, mutta tuulisessa kelissä niidenkin kuvaaminen oli hankalaa. Lintujen kuvaaminen onkin nyt vaikeaa, mutta lähinnä maisemia saapuivat eilen illalla kuvaamaan Jaakko Ruola ja Ari Linkolehto ja tänään Pasi Relanto.

MERIMETSOPARVI UIMASSA FLADANILLA
MERIMETSOPARVI UIMASSA FLADANILLA

Perjantaina 10.12.2021 oli jälleen pakkasta 1 aste, mutta nousi illaksi nollaan. Taivas oli paksussa pilvessä ja aamulla satoi vähän lunta, kaakkoistuuli puhalsi koko päivän 12-15 m/s. Kierreltiin Outin kanssa saaren itä- ja eteläosat ja havaittiin mm. 7 laulujoutsenta, tavi, 2 lapasotkaa, pikkuvarpunen, 2 peukaloista, luotokirvinen edelleen ja satamalahdelle ilmestynyt uivelopari. Aamulla lähti mantereelle joukko kuvaajia, mm.  Koivuneva ja Helteet.

UIVELOT OVAT AINA HIENOJA
UIVELOT OVAT AINA HIENOJA

Lauantaina 11.12.2021 alkoi ainakin joksikin aikaa suojasää – tänään oli +3 astetta. Koko päivä satoi heikkoa vesisadetta, vähät lumet hävisivät saman tien. Tuuli oli kaakosta 8-10 m/s. Kompattiin Outin kanssa saaren itäosat, kyläalue ja puolet Kesnäsistä ja oltiin aika märkiä. Nähtiin mm. 7 laulujoutsenta, lapasotka, tavi, naaras uivelo, närhi, 52 räkättirastasta, punatulkku, 2 peukaloista ja itärannalla edelleen pirteänä luotokirvinen.

ITÄRANNAN LUOTOKIRVINEN
ITÄRANNAN LUOTOKIRVINEN

Sunnuntaina 12.12.2021 oli kaunis sää – puolipilvistä, lähes tyyntä (2 m/s lännestä) ja lämpöä 2 astetta. Tänään piti lähteä mantereelle, kolmas koronarokotus saamaan. Aamupäivällä staijailin toista tuntia luotsiasemalla ja näkyi mm. haapana, pilkkasiipi, 2 riskilää, tpruokki eteläkärjessä, alli, tukkakoskelo ja peukaloinen. Merisirrit ovat edelleen kateissa, pakkaskausi taisi työntää ne vähän etelämmäs.. Laivamatkalla oltiin aika paljon kannella, mutta mainittavia havaintoja ei ilmaantunut. Turussa oltiin klo 19.30.

TUKKA- JA LAPASOTKA
TUKKA- JA LAPASOTKA

Lisää kirjoituksia

Etelän aurinkoa ja vähän lintujakin

Sunnuntaina 2.2.2025 lähdettiin Outin kanssa ajelemaan koleana ja pilvisenä iltapäivänä Turusta Hesan lentoasemalle....

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...