Kesäjuhlien aikaan

Perjantaina 14.7.2017 palasin takaisin Utöhön, m/s Eivor oli tupaten täynnä kesäturisteja. Matkalla aurinkoa, heikkoa luodetuulta ja lämmintä, ei mainittavia lintuhavaintoja. Perillä Utössä oltiin vasta klo 23.10.

SKOUPPIKUVA PIKKUKUOVISTA
SKOUPPIKUVA PIKKUKUOVISTA, LAADUSSA VIELÄ TOIVOMISEN VARAA MUTTA LÄMPÖVÄREILYKIN HAITTAA

Lauantaina 15.7.2017 paistoi aurinko, oli lämmintä (19 astetta) ja tuuli oli hyvin heikkoa. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla plus itäosan kierros ja päälle veneretki reitillä Utö-Hamnskär-Svartbådan-Lillharun-Gropskär-Utö. Utössä havaittiin mm. kuikka, valkoposkihanhi, 13 mustalintua, 7 ruokkia, suosirri, valkoviklo ja syksyn eka kapustarinta. Venekierroksella nähtiin mm. noin 60 ruokkia, 2 etelänkiislaa Lillharun-Gropskär alueella sekä suosirri ja valkoviklo. Saaressa oli paljon väkeä mm. Utön kesäjuhlien takia ja illalla mekin olimme juhlimassa Hembygdsgårdilla hyvän bändin tahdissa. Kotiin tullessa tiellä näkyi komea rupikonna – eivät ole kuolleet vielä Utöstä sukupuuttoon, vaikka viime vuonna emme nähneet yhtään ja tänä vuonnakin tämä oli ensimmäinen.

RUOKKIPARVI, JOSSA MUKANA ETELÄNKIISLA (OIKEASSA PÄÄSSÄ PARVEA)
RUOKKIPARVI, JOSSA MUKANA ETELÄNKIISLA (OIKEASSA PÄÄSSÄ PARVEA)
OUTI NAPPASI KIISLAKUVAN ALUNSKÄRIN LUONA (kuva: Outi Sarjakoski)
OUTI NAPPASI KIISLAKUVAN ALUNSKÄRIN LUONA (kuva: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 16.7.2017 ”toivuttiin” eilisistä juhlista, vieraitakin kävi. Sää oli edelleen pilvetön ja lämmin (20 astetta), etelätuulta oli 7-9 m/s. Aamulla tunti staijia luotsiasemalla ja illalla käynti itärannalla. Lintuja oli niukasti, mainittavia mm. 3 harmaahaikaraa, 11 ruokkia, 2 suosirriä, 3 pikkukuovia, valkoviklo ja luhtakerttunen. Illalla alkoi pilvistyä lännestä.

RUOKKI KALANSAALIS NOKASSA (Kuva: Outi Sarjakoski)
RUOKKI KALANSAALIS NOKASSA. RUOKIN SIIVET VOIVAT OLLA AIKA RUSKEAT (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lisää kirjoituksia

Kesämeininkiä Utössä

Keskiviikkona 24.6.2026 oli aika palata Utöhön. Ajeltiin sateisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin,...

Kaukoputkijuttua

Näin lintujen kevätmuuttokauden päätteeksi voi vähän muistella kaukoputkien käyttöä muutontarkkailussa. Kuluneena alkuvuonna olen...

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...

Meriretkellä – ja vielä mehiläissyöjäkin

Maanantaina 8.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (17 astetta), heikkoa kaakkoistuulta. Staijia aamulla pari...

Kevätmuuton häntiä

Torstaina 4.6.2026 oli aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, ja lämpötila kipusi jo 18 asteeseen. Kaakkoistuuli...

Kevätmuutto hiljenee

Maanantaina 1.6.2026 oli aamulla pilvistä, myöhemmin auringonpaistetta, ja lämpöä runsaat 14 astetta. Etelätuuli...