Kevätmuutto hiipumassa?

Torstai 28.5.2009 oli melko vaisu lintupäivä – aamumuutto lähes olematon ja saaressa hyvin niukasti (uusia) lintuja. Kahlaajatkin ovat jo hävinneet. Aluksi aurinkoista ja lounaistuulta 11 m/s, myöhemmin ajoittain vesisadetta, koleaa ja tuuli kääntyi itään 4 m/s. Merellä aamulla mm. 16 ruokkia ja etelänkiisla, joka laskeutui saaren eteläpuolelle isoihin aaltoihin. Itärannalla oli edelleen eilinen ristisorsapoikue, sarvipöllöllä on isot poikaset pesässä, tuulihaukka paikallisena, pikkukuovi laskeutuneena, 2 sinirintaa, kultarinta, 3 rytikerttusta, ainakin 7 punavarpusta ja nokkavarpunen näyttäytyi aamulla lyhyesti Gamla Postenin luona.

rytsari

Pikkusieppoja oli kylällä 2 naaraspukuista ja eilinen sepelsieppo oleskeli edelleen koko päivän saaressa, nyt Gamla Postenin luona ja välillä koulun notkossa. Lauloi muutaman kerran ja jahtasi innokkaasti naaras-kirjosieppoa. Iltapäivällä saareen saapuivat Rasmus Mäki perheineen sekä Hakalan Jouko Pirkon kanssa. Heti oli tarjolla ainakin sepelsieppo retkipinnaksi.

siepo

Perjantaina 29.5.2009 oli jälleen aamumuutto ihan seis, siispä rauhallista saaren komppausta. Petri, Rami ja Jouni lähtivät aamulla mantereelle, samoin Outin loma loppui nyt. Päivä oli kaunis, jopa lämmin (13 astetta) ja tuuli aluksi heikko, myöhemmin pohjoisesta 8 m/s. Lintumaailma oli edelleen melko hiljainen – itärannalla yhä ristisorsapoikue, kiertelevä tuulihaukka, sarvipöllö, luhtakerttunen itärannalla ja kylällä laulamassa, sinirinta, 2 kultarintaa, 2 urpiaista, ohilentävä räyskä (vasta kevään 3.) ja Rami & Petri näkivät aamulla 2 pikkusieppoa. Jalkapallokentän luona lauleli koko päivän ad-koiras mustaleppälintu ja aamulla näyttäytyi rannassa myös naaraspukuinen muleli. Punavarpusia oli saapunut selvästi lisää ja tänään laskettiin ainakin 20 eri yksilöä. Nokkavarpunen näyttäytyi pikaisesti aamulla ja 2-kv koiras sepelsieppo oleskeli edelleen koko päivän koulun notkon itäreunassa ja lauleli vähän väliä pieniä pätkiä. Ikään kuin olisi reviirille asettautunut. On se vaan aina yhtä sympaattinen ilmestys. Kökarin Mörsskäriltä saimme aamupäivällä soiton Utötä lähestyvästä riuttatiirasta mutta harmiksemme lintua ei kuitenkaan tältä saarelta katsoen löytynyt. No, toinen kerta…

sorsa

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....