Kiisloja ja muuttokahlaajia

Torstai 19.7.2012 oli varmaankin kesän toistaiseksi kaunein päivä. Aurinko porotti, heikko lounaistuuli puhalsi ja lämpöä oli jopa liki 20 astetta. Staijausta porukalla aamulla luotsiasemalla lähes 4 tuntia, muuten kevyttä retkeilyä. Lintupäivä oli varsin hyvä vaikka olikin keskikesäinen poutapäivä. Merellä nähtiin mm. 2 härkälintua, Gavia sp (ilm kaakkuri), 92 ruokkia (pääosin länteen), 21 mustalintua, räyskä, 4 harmaahaikaraa ja peräti 2 ohilentänyttä etelänkiislaa – molemmat länteen, toinen kahden ruokin kanssa ja toinen yksin. Muita havaintoja olivat mm. nuolihaukka, tuulihaukka, käki, käpytikka, törmäpääsky ja luhtakerttunen. Muuttokahlaajia havaittiin tänään 3 pikkukuovia, punakuiri, 3 suokukkoa, 39 suosirriä, 11 kuovisirriä, 3 lapinsirriä, 2 valkovikloa ja 7 liroa. Mersia ja pojat lähtivät iltapäivällä kohti Turkua.

LAPINSIRREJÄ ON NYT PÄIVITTÄIN MUUTAMIA YKSILÖITÄ

Perjantaina 20.7.2012 nautittiin jälleen kauniista kesäpäivästä. Tuuli oli aluksi pohjoisesta 4 m/s, myöhemmin lännestä 6 m/s ja lämpö hipoi taas jo 20 astetta. Outin kanssa purjehdittiin tänään s/y Taivaanvuohella ”Utö runt”, hieno retki. Aamulla runsas tunti staijausta, muuten niukasti retkeilyä saaressa. Nähtiin mm. 49 ruokkia, 3 merihanhea, 2 allia (yllättäen) ja kahlaajista 5 pikkukuovia, 3 kapustarintaa, jp-tundrakurmitsa, 4 valkovikloa, 2 liroa, 15 töyhtöhyyppää, vain 4 suosirriä, kuovisirri, 4 lapinsirriä ja 2 jänkäsirriäistä. Kari ja Pipsa lähtivät aamulla mantereelle.

LINNUISTA SAA JOSKUS MUKAVIA HEIJASTEKUVIA - TÄSSÄ LIRO

Lauantaina 21.7.2012 saaren yli kulki heikko sade- ja ukkosrintama, illemmalla jo aurinkoistakin mutta tuuli oli navakka 12 m/s luoteesta. Aamulla ennen sadetta runsaan tunnin staiji luotsiasemalla ja illalla itäosan kiertelyä. Muuttokahlaajia näkyi tänään mm. pikkukuovi, 3 kapustarintaa, 5 suokukkoa, 3 valkovikloa, 2 metsävikloa, 9 liroa, 2 lapinsirriä (ainoat sirrit!), 3 jänkäsirriäistä, pikkutylli ja 4 taivaanvuohta. Muista mainittakoon 36 ruokkia, 18 harmaahaikaraa (4a), käki ja 4 tervapääskyä. Saunamme luona lauloi koko päivän innokkaasti kultarinta. Tiirat alkavat olla jo melko vähissä, etelään valuu koko ajan lentopoikueita. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät aamulla mantereelle.

NUORIA PUNAJALKAVIKLOJA SEKOITETAAN JOSKUS KELTAJALKAVIKLOON

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...