Korkeapaineen kourissa

Maanantaina 7.5.2018 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, pitkään tyyntä (myöhemmin lounaasta 8 m/s) ja jo 11 plusastetta. Staijia vajaa 4 tuntia ja saarikierros, mutta lintuja oli selvästi eilistä vähemmän. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 14 valkoposkihanhea, kanadanhanhi, harmaahaikara, 16 kuikkaa, 6 merikihua, 8 ruokkia, 27 pikkukuovia, 13 suokukkoa ja 2 nuolihaukkaa. Merisirrejä havaittiin tänään 10, joista 7 itärannalla. Majakkaluodoilla olleella yhdellä merisirrillä oli oranssi värirengas, joka kertoo, että lintu on naapurisaarella Jurmossa rengastettu.

PIKKULEPINKÄISIÄ ON SAAPUNUT JO USEITA
PIKKULEPINKÄISIÄ ON SAAPUNUT JO USEITA

Saaressa nähtiin myös mm. ristisorsa, kevään ekat 4 sinirintaa ja eka kultarinta (raripuskassa), 2 satakieltä, 2 pikkulepinkäistä, 2 mustaleppälintua (k,n) ja edelleen 2kv koiras sepelsieppo samassa pihapiirissä kuin eilenkin. Mantereelle lähtivät mm. Hoffren, Ruotsalainen sekä Niemiset ja saareen saapuivat mm. Tittosen Jouni, Holvitien Mikko, Vesa Koivunen perheineen sekä Jukka Rannikko kavereineen. Meidän alumiiniveneemme, Silver Fox, laskettiin (vihdoin) tänään veteen.

ENSIMMÄISET SINIRINNAT SAAPUIVAT TÄNÄÄN
ENSIMMÄISET SINIRINNAT SAAPUIVAT TÄNÄÄN

Tiistaina 8.5.2018 ”turistikeli” jatkui – lähes pilvetöntä, heikkoa itätuulta ja lämpöä 11 astetta, merellä oli hankalaa väreilyä. Staijia noin 4 tuntia plus saaren komppaus tuottivat mm. 20 valkoposkihanhea, 2 ristisorsaa, 1000 allia, 1500 mustalintua, 7 kaakkuria, 16 kuikkaa, 3 gaviaa, 3 ruokkia, 14 pikkukuovia, 140 punakuiria (joista 95 laskeutui paikalliseksi majakan luodoille), 4 valkovikloa, 3 liroa, tuulihaukan, nuolihaukan ja mustavariksen. Saaresta löytyi mm. 15 merisirriä (eilinen värirengastettukin), 3 satakieltä, sinirinta, naaraspukuinen mustaleppälintu, 30 leppälintua, 2 pikkusieppoa, pikkukäpylintu, huuhkaja Kobbanilla ja edelleen 2kv koiras sepelsieppo Anderssonin talon nurkilla.

PAJUT KUKKIVAT HERNEKERTTUJEN ILOKSI
PAJUT KUKKIVAT HERNEKERTTUJEN ILOKSI
PUNAKUIREJA LASKEUTUI LEPÄILEMÄÄN MAJAKKALUODOILLE
PUNAKUIREJA LASKEUTUI LEPÄILEMÄÄN MAJAKKALUODOILLE

Keskiviikkona 9.5.2018 sama säätyyppi jatkui – pilvetöntä, navakkaa itätuulta (7-11 m/s) ja lämpöä 11 astetta. Tällainen korkeapainesää puuduttaa ja hyydyttää muuton, ainakin täällä ulkosaarilla. Merellä oli hiljaista ja saaressa linnut vähenevät. Neljän tunnin staiji luotsiasemalla ja melko ahkeraa saarikomppausta, jotka tuottivat mm. 10 kuikkaa, 3 kaakkuria, 2 gaviaa, 4 ruokkia, 6 merikihua, 18 punakuiria, kevään eka lapinsirrin, töyhtöhyypän ja 4 kurkea. Merisirrejä nähtiin vielä 1+3, joista jälkimmäiset itärannalla. Saaresta löytyi myös ristisorsa, huuhkaja (Kobbanilla), nokkavarpunen, 3 sinirintaa, pikkusieppo, 3 pensaskerttua, keltavästäräkki, tikli ja edelleen 2kv koiras sepelsieppo, joka nyt viihtyi koulun nurkilla. Saareen saapui iltapäivällä muutamia lintuharrastaja pariskuntia, mm. Söderlingit, Lammiset ja Lindholmit. Mantereelle lähtivät ainakin Tittonen, Holvitie, Rantanen, Rannikko ym. Väkeä tulee ja menee – tuntuu, että linnut vaihtuvat tällä hetkellä hitaammin…

SEPELSIEPPO ON VIIHTYNYT SAARESSA JO MUUTAMAN PÄIVÄN
SEPELSIEPPO ON VIIHTYNYT SAARESSA JO MUUTAMAN PÄIVÄN
NAARASPUKUINEN PIKKUSIEPPO LYMYILI TÄNÄÄN ITÄNIITYN RARIPUSKASSA
NAARASPUKUINEN PIKKUSIEPPO LYMYILI TÄNÄÄN ITÄNIITYN RARIPUSKASSA

 

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....