Kotinurkilla ulkoilua

Lauantaina 24.1.2009 taivas oli paksussa pilvessä, itätuuli kova ja pakkasta pari astetta. Harrastettiin Outin kanssa pientä kotiseuturetkeilyä, kamera matkassa. Turun Hirvensalossa nukkui aamulla kuusen katveessa lehtopöllö, joka ei välittänyt mitään liikkeistäni mutta eipä sitä oksien takaa oikein kunnolla nähnytkään.

lepo

Siirryimme Ruissaloon, jossa sekä timalit että nakkeli pysyttelivät piilossa – Honkapirtin luona näkyi isolepinkäinen, 2 käpytikkaa ja 4 punatulkkua, siinä mainittavimmat. Kahviteltiin Kasvitieteellisessä Puutarhassa ja sitten vielä poikettiin Pitkämäen puukasoilla, jossa paikalla oleskellut koiras-pohjantikka oli mukavasti näytillä. Arka yksilö ollakseen pohjantikka.

poti

Sunnuntaina 25.1.2009 ulkoiltiin Outin kanssa ensin Liedon Nautelankoskella, josta koskikaraa ei löytynyt. Naantalin Ukko-Pekalla oli n. 20 nokikanaa ja 4 isokoskeloa sinisorsien lisäksi – jälkimmäisten joukossa 2 leukistista yksilöä, lähinnä kermanvärisiä. Taivas tänäänkin paksussa pilvessä ja lämpö nollassa, kuvia ei juuri tullut otettua. Kevättä jo odotellessa…

siso

Lisää kirjoituksia

Rariovi paukkuu!

Maanantaina 12.10.2026 eilen illalla alkanut sade jatkui aina alkuiltapäivään saakka, sen jälkeen oli...

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....