Lämpöä lisää, lintuja lisää

Maanantai 21.5.2007 oli Utössä tähän mennessä vuoden lämpimin päivä, noin 13 astetta mutta auringossa jopa helteistä. Tuuli oli heikentynyt, ilma autereinen ja aamumuutto edelleen tosi heikkoa. Runsaan tunnin tarkkailulla näkyi vain 13 kuikkaa, kaakkuri ja 10 Gavia sp:tä plus 2 muuttavaa ristisorsaa. Siirryinkin pian komppaamaan saarta ja ennen kaikkea kuvaamaan ”sinirintakansiotani” koska sinirintoja tuntui saaressa olevan useita – ainakin 8 yksilöä, pari omalla pihamaallakin. Muita havaintoja olivat mm. 2 paikallista ristisorsaa, harmaasorsakoiras, 2 mustakurkku-uikkua (pesä valmiin näköinen), 4 suosirriä, sarvipöllö, n. 10 keltavästäräkkiä, 8 leppälintua, n. 35 hernekerttua, n.15 mustapääkerttua, 2 kultarintaa, 4 satakieltä, ruokokerttunen, myöhäinen peukaloinen ja 6 punavarpusta. Pikkusieppoa en tänään nähnyt mutta aamulla löytyi taas sepelrastas – nyt naaraspukuinen lintu – Itäniityn pohjoisreunan kalliolla. Lieneekö jo kevään viimeisiä? Kuvauksen kannalta hauskanen oli Patteriniemen portin lähellä ollut pihlaja, jossa oli samanaikaisesti laulava sinirintakoiras, kultarinta ja satakieli.

lappilainen
hippola

Outi lähti klo 13 m/s Eivorilla mantereelle ja illansuussa lännestä saapui pilvialue, joka tiputti pitkästä aikaa muutaman sadepisarankin. Ehkä säänmuutos tekee hyvää lintumaailmalle. Päivän kuviini sinirinnasta olin melko tyytyväinen, naaraskin tuli nyt paremmin kuvattua…

Lisää kirjoituksia

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...

Sepellintuja saaressa

Torstaina 2.5.2024 oli turistikeli – pilvetöntä, heikkoa (3-5 m/s) itä- ja koillistuulta ja...