Linnut vähissä

Maanantai 25.4.2016 alkoi vesisateella ja aamun meristaiji jäi tällä kertaa väliin. Saarta tuli kierrettyä runsaasti, eteläniemeä lukuun ottamatta. Päivä oli puolipilvinen ja navakka (12-15 m/s) länsituuli heikkeni vasta illalla. Muuttavana näkyi mm. kuikka, 2 ruskosuohaukkaa ja isokuovi. Saaressa oli melko niukasti lintuja mutta jotain uuttakin oli yöllinen sade tuonut. Näkyi mm. ristisorsa, 3 harmaasorsaa, 2 tilheä, sarvipöllö, huuhkaja, 3 luotokirvistä, 2 tiltalttia, leppälintu, käenpiika, isolepinkäinen ja 2 naaraspukuista mustaleppälintua.

JOKUNEN MUSTALEPPÄLINTU ON VIELÄ MUUTOLLA
JOKUNEN MUSTALEPPÄLINTU ON VIELÄ MUUTOLLA

Itäniityn reunoilla viihtyi koko päivän 3-4 sepelrastasta, joista 1-2 oli koiraita ja 2 naaraspukuista. Serat ainakin olivat tulleet viime yön sateen mukana. Iltapäivällä saareen saapui uutta lintuporukkaa, mm. Vikmanin Reiska ja Hanna, Tittosen Jouni, Ville Räihä perheineen, Timo Nisula sekä muutama muu kiikari- ja kameramies. Illalla kävin vielä pitämässä leirikoululaisille lyhyen lintuesityksen ja paikkaopastuksen.

SEPELRASTAAT OLIVAT ARKOJA, TÄMÄN LÄHEMMÄS EN PÄÄSSYT
SEPELRASTAAT OLIVAT ARKOJA, TÄMÄN LÄHEMMÄS EN PÄÄSSYT

Tiistaina 26.4.2016 oli pilvistä ja koleaa, maksimilämpö oli vain runsas 5 astetta. Tuuli oli aluksi idästä 6 m/s, myöhemmin pohjoisesta. Staijia kolmisen tuntia ja saarikin kierrettiin. Merellä nähtiin mm. 27 kuikkaa, 1 kaakkuri, 17 Gaviaa, 81 ruokkia, 875 mustalintua, 140 allia ja muuttavana myös sinisuohaukka, 15 isokuovia, valkoviklo ja mustavaris. Saaressa oli niukahkosti lintuja, mainita voi 2 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, tuulihaukan, varpushaukan, kevään eka rantasipin ja räystäspääskyn, lehtokurpan, Asion, 3 tilheä, 2 hernekerttua, 2 mustapääkerttua, 2 leppälintua, naaraspukuisen mustaleppälinnun ja edelleen naaras varpusen.

"KÖYHÄN MIEHEN TULIPÄÄHIPPIÄINEN"
”KÖYHÄN MIEHEN TULIPÄÄHIPPIÄINEN”

Keskiviikkona 27.4.2016 koko päivä meni kotosalla potemalla reipasta flunssaa ja kevyttä kuumetta. Onneksi tänään oli saaressa kuulemma (edelleen..) tosi hiljainen lintupäivä eikä merelläkään aamun utuisessa kelissä ollut muuttanut juuri mitään. Yksi mustaleppälintu oli nähty ja pihamme yli muutti kurki, siinä ehkä mainittavimpia. Tittonen ja Nisula lähtivät mantereelle ja muutama uusi lintuharrastaja saapui saareen – tuttuja ainakin Harri Salo vaimoineen ja Pauli Eriksson. Kohta on lintuporukkaa enemmän kuin lintuja jollei muutto tästä piristy…

KOIRAS JÄRRIPEIPPOJEN PÄÄT ALKAVAT OLLA KAUNIIN SINISENMUSTIA
KOIRAS JÄRRIPEIPPOJEN PÄÄT ALKAVAT OLLA KAUNIIN SINISENMUSTIA

 

 

Lisää kirjoituksia

Kesäinen linturetki Lappiin ja Norjan Varangille

Sunnuntaina 5.7.2026 kapusin Turun Logomon asemalta junaan klo 21.08, joka ensin matkasi Tampereelle...

Yhteenveto alkuvuosi 2026

Talvi oli poikkeuksellisen kylmä ja pakkaskausi alkoi vuodenvaihteessa jatkuen pitkälle maaliskuuhun saakka. Harvinaista...

Lämmintä keskikesää

Maanantaina 29.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (22-23 astetta), tuuli 1-5 m/s suunnaltaan vaihtelevaa....

Kesämeininkiä Utössä

Keskiviikkona 24.6.2026 oli aika palata Utöhön. Ajeltiin sateisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin,...

Kaukoputkijuttua

Näin lintujen kevätmuuttokauden päätteeksi voi vähän muistella kaukoputkien käyttöä muutontarkkailussa. Kuluneena alkuvuonna olen...

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...