Lintukuvauksen uusi tuleminen – digi mullistaa!

Suomessa on jo vuosikymmeniä ollut loistavia luonto- ja lintukuvaajia. Turussakin vaikutti sotien jälkeen aivan erinomainen lintukuvaaja Nils Söderman, joka asui Annankadulla ja siitä hänellä oli lyhyt matka baskeri päässä polkupyörällä piipahtaa Ruissaloon. Suurin osa hänen kuvistaan onkin otettu Ruissalossa ja siksi oli luontevaa, että juuri ”Södra-Nisse” kuvitti aikanaan ’Ruissalon Linnut’- kirjan (jonka isäni kirjoitti). Työssä Söderman oli Ã…bo Akademin kirjastossa ja vapaa-aikanaan, jollei ollut valokuvaamassa, hän teki kotonaan tinasotilaita. Niissäkin hänen taiteellisuutensa pääsi hienosti oikeuksiinsa.

Toki lintukuvaus sittemmin laajeni monien harrastukseksi, joillekin työksi, mutta lounaisessa Suomessa kuvaajia oli kauan kovin harvassa. Erinomaista kuvasatoa on silti saatu jo filmiaikana kasaan kuten mm. Varsinais-Suomen Linnut-kirjan kuvitus osoittaa. Itse olen lintukuvauksen alalla myöhäisherännäinen sillä aloitin kuvaamisen vasta kymmenkunta vuotta sitten. Alkuinnostuksen jälkeen sekin vähän hiipui kunnes kevättalvella 2002 tein työmatkan Japaniin ja hankin sieltä ensimmäisen digijärjestelmäkamerani Canon EOS-1D:n. Siihen aikaan kaukoputken läpi tapahtuva digiskouppaus, yleensä Nikonin Coolpix 4500-kameralla, oli ”kova sana” ja moni uskoi sen jäävän pitkäksi aikaa lintukuvauksen kuumaksi asiaksi. Moni vannoi myös edelleen filmikameran nimeen ja kieltäytyi ajattelemastakaan siirtymistä digikameraan – aiheellinen pelko oli (ja on vieläkin..) mm. kuvien säilyvyys.

Vaikka itse olen varsin epätekninen tyyppi, atk-aikakautta edeltävää sukupolvea, niin jotenkuten opin kuvia saamaan tietokoneruudullekin yrityksen ja erehdyksen kautta. Oppiakin kävin hakemassa omasta mielestäni Suomen edelleen parhaalta lintujen digikuvaajalta Markus Varesvuolta, jonka kotona Helsingissä haukoin henkeä millaisia mm. tilhien lentokuvia hän oli jo vuonna 2002 saanut tallennettua. Markuksen opissa vasta ymmärsin, että digikuvauksen suurin etu filmiin – nimenomaan lintukuvauksessa – olikin juuri lentävien lintujen kuvaaminen. Digiskouppaamisella se ei oikein mitenkään onnistunut mutta digijärjestelmäkamerat yhdistyneenä markkinoille ilmaantuneisiin kuvanvakaajaobjektiiveihin tekivät ennennäkemätöntä jälkeä. Nyt saattoi kuvata jopa lentäviä pikkulintuja!

Ei kestänyt pitkään kun yhtäkkiä loistavia lintukuvia alkoi ilmaantua kaukaisistakin maista ja nettilevitys mahdollisti mm. harvinaisten lintujen kuvien levittämisen muutamassa minuutissa ympäri maailman. Enää ei tarvinnutkaan odottaa filmien kehitysvaihetta ja postitella dioja tai paperikuvia eteenpäin vaan usein jo löytöpäivän iltana oli vaikkapa maalle uuden lajin kuva kaikkien nähtävillä! Tämä edellytti tietysti että kotona (tai töissä…) pääsi internettiin mutta sen leviäminenhän oli vielä nopeampaa. Tätä kirjoitettaessa Suomessakin jo yli 50%:ssa kotitalouksia on laajakaistayhteys! Nälkä kasvoi syödessä, minulla kuten monella muullakin, ja kameravalmistajat suolsivat nopeasti markkinoille uusia (ja usein entistä kalliimpia) kameramalleja, joiden mainoksissa hehkutettiin montako miljoonaa pikseliä siihen nyt oli mahdutettu. Digikuvaajille tuli pian omia lehtiä, veppisivustoja, kuvankäsittelyohjelmia ja tämä kysyntä alkoi ahdistaa ensin hidasliikkeisimpiä valokuvausliikkeitä ja sitten myös filmikuvaajia, joille ei enää tarjottu mitään uutta. Nyt jo likimain kaikki sitkeimmätkin filmisissit ovat siirtyneet digijärkkäreihin.

Omakin kamera vaihtui pian vielä nopeampaan ja tehokkaampaan EOS-1D Mark II:een ja Canonin 100-400 zoom-objektiivi ensin 300-milliseen ja sittemmin 500-milliseen kuvanvakaajaobjektiiviin johon vielä sai kierrettyä jopa 2x telejatkeen. Digiskouppaus tuli harvemmin ja harvemmin enää mieleen mutta toki sillä edelleen on oma käyttöalueensa ja loistavia skouppaajia löytyy edelleen ympäri Suomenniemeä. Tuntuu siltä, että kehitys menee edelleen kovaa kyytiä: jopa 4 gigan muistikortit ovat jo arkipäivää, mukana kulkevat kymmenien gigatavujen pienikokoiset kuvatallennuspankit ja, jotta osaisit kaikki hienoudet, niin kursseja pitäisi jatkuvasti käydä. Rahaakin palaa niin paljon kuin haluaa mutta omaisuuksia ei sentään tarvitse investoida kun saa jo erinomaisesti toimivan kuvauskaluston.

Kuvien runsaus ja laatu on saanut monen ei-digikuvaajan luulemaan, että koko lintukuvaus on nyt jotenkin ihan yksinkertaista ja lajista kuin lajista saa vaikka millaisia kuvia. Tämä on TÄYDELLINEN HARHALUULO! Toki itse kameran käyttö on helpottunut paljon kun liki portaattomasti voi säädellä valotusaikaa, ”filmiherkkyyttä”, kuvaa tallentuu 8 kuvan sekuntivauhdilla, jalustaa ei välttämättä tarvitse isollakaan objektiivilla jne. Mutta, mutta – linnut eivät tule sen paremmin kuvaajan luo kuin koskaan ennenkään vaan ihan samalla tavalla pitää ahkerasti retkeillä, hakeutua lintupaikoille, muuttoreiteille, kaatopaikoille, merenlahdille, piilokojuihin jne. Vain samanlaisella kärsivällisyydellä kuin aina ennenkin saa hyvä kuvia – digistä huolimatta! Eivät linnut tiedä onko kameran sisällä filmi vai muistikortti ja siksi ne reagoivat ihmiseen, lintukuvaajaan, samalla tavalla arkaillen kuin aina ennenkin. Ehkä se suurin muutos on sittenkin tapahtunut siirtymisessä pimiöstä tietokoneen ääreen kuvia kehittämään ja – kun ruudulla vielä voi pikkuvirheitä korjailla – niin ei ihme, että tämä uusi tapa kuvata lintuja on muutamassa vuodessa mullistanut suuresti lintukuvausta!